Olen selvinnyt varsin hyvin ilman tuollaista kapistusta. Kaikissa opinahjoissa, harrastekerhoissa, töissä ja kotona. Mutta nyt voi olla vaara, että kohta on koko koti laminaatissa. Lystiä. Teimme leluille kylttejä. Äärimmäisen epäekologista. Koitan muistaa, etten muovittaisi mitään, minkä en haluaisi olevan ikuista. Jos laminoin, että se olisi jotain - kaunista?
Jostakin ihan muusta pitäisi kirjoittaa. En vain tiedä oikein mitä ja millä sanoilla. Siis ei mitään kamalaa, surullista. Mutta olimme siis siellä Käsikynkkä-kurssilla. Olin ajatellut sen olevan jotakin kivaa yhteistä kerhoilua minulle ja esikoiselle kuusi kertaa. Vuorovaikutusleikkejä ja hierontaa. Kuopusta hoitaisivat puiston tutut aikuiset sen aikaa. Esikoinen huomaisi taas, että häneenkin satsataan, hänkin saa kahdenkeskeistä aikaa. Ja kuin vaivihkaa, pikkuveljen kiusaaminen ja tuuppiminen olisi pian historiaa.
Mutta kurssi olikin rankkaa. Minähän tunsin joutuneeni nurkkaan. Esikoisen kanssa oli kyllä mukavaa olla yhdessä, mutta se osuus oli vajaa 1/4 kustakin kerrasta! Loput 3/4 me vanhemmat puhuimme keskenämme, työstimme työkirjoja ja muita harjoitteita vanhemmuudsta, rautaisen ammattilaisen johdalla. Aina vastaus valmiina, kertaakaan ei sormi suussa. Äitiys ja isänä olo on ihan helppoa. Sen kun Mennään, Kosketaan, Katsotaan ja Sanotaan!!!! (Yksi harjoitteista. Ja jääkaapin oveen suositellussa kotiläksy/muistilapussa oli huutomerkkejä juuri noin monta.)
Minut saattelivat kriisiin, mutteivät sitten kurssin puitteissa ennättäneet auttaa sieltä pois. Mikä siellä oli sellaista, mistä kriisiinnyin, syyllistyin. Olisiko aihetta vai suottako hätäännyin.
Paljon helpompaa leikellä värikkäitä kirjaimia ja laminoida lappuja. Ja raportoida kyseisistä puuhasteluista. Pojat olenko minä ihan niin paska äiti, vai eikö meillä olekin toivoa.
1 kommentti:
voi apua... minä kun niin harmittelin ettei Käsikynkkään ehditty ilmoittautua, ilmeisesti ei välttämättä vain huono asia!
Niin kovin helposti syyllistyn minäkin!
Lähetä kommentti