tiistai 16. syyskuuta 2008

Omenaa opettajille




No nyt on sitten videopalautekerta koettu, kynkästä. Ilta oli hyvä. Nyt kun kurssi on ohi, pidän siitä! Kehun sitä varmasti vielä monelle ja muistan pitkälle. Menin sinne kivojen kahdenkeskeisten hetkien vuoksi ja sieltä tulikin ihan muuta. Mutta tuli juuri ne hetketkin. Niitä sain tänään nähdä videolta. Minä ja oma kultainen poika. Oli ihana katsoa. Ajatella, että pian pääsen kotiin tuon ihanan esikoisen luokse ja siellä kotona on toinenkin aarteeni, kuopukseni kultani. Heitä minä rakastan ja heidän isiä.

Kurssin vetäjille sanoin kiitokseni muiden mukana. Sanoin toki senkin, että minulle kurssin tahti oli ehkä liian tiuha. Kaksi kertaa viikossa, myllerrys oli kaataa, en ehtinyt sulatella ja suhteuttaa kaikkea kuultua. Jos olisi kynkkäilty kerran viikossa, olisin paremmin ehkä ennättänyt sulatella, toipua, puntaroida - kertojen välillä. Mutta nytpä on käyty ja mieli on hyvä!

Vaikken edelleenkään ole sitä mieltä, että vanhemmuutta täytyisi kaikkien kovasti opiskella, siis kursseilla, myönnän, että voi vanhemmuutta kuitenkin hiukkasen edes opetella, ja hyötyäkin siitä voi olla. Harjoitella ja oppia. Lyhyessä ajassa voi näkyä jopa muutoksia. Meillä esimerkiksi tuo "äiti ja isi tietää mikä sinulle on parhaaksi" on ollut minusta toimiva lause. Oikein näkee, kuinka se tuntuu esikoisesta rauhoittavalta kuulla. Mitä sitä suotta vänkäämään, heittäytyy vaan elämään. Vielä olen pieni ja saan olla turvassa, kotona, äidin ja isin ja veljen kanssa. Eikä haittaa, vaikka harmittaa, tai tahtooni ei heti taivutakaan. Äiti ja isi kestävät sen, ovatpa he luotettavia.

Sitähän minä itsekin usein kaipaan. Turvaa suuremasta. Haasteellista uskaltaa itse olla jollekin se turva, suoja, ohjeiden antaja, lohduttaja, vahvempi, kestävämpi. Rankkaa rohjeta, silloin, kun itsekin on usein ymmällään, että kuinka täällä mennään. Ja tuleeko maailmanloppu ja pelastuuko mikään. Mutta jotta lapsuus olisi huoletonta, leikin täyteistä, luovaa, vapaata lentoa, kiireetöntä... Täytyy jonkun ainakin muka tietää, tarjota puitteet, ohjata ja luotsata huolella. Se pesti on aikuisilla. Jotta voi täyttäkin täysimmin nauttia vanhemmuudesta, iloita ihanasta äitiyden lahjasta, täytyy kantaa myös vastuunsa. Jep, tänään kiitän taas kovasti paketin kaikista puolista, tämä on todellista, suurta ja aitoa. Kiitos, kun saan olla mukana.

Jos ei pelkää tutkiskella omaa vanhemmuuttaan, voin suositella Käsikynkkää tai vastaavaa kurssia. Unohtakaa kaikki mitä olen kirjoittanut, menkää ihan puhtaalta pöydältä mukaan vaan. Kahdenkeskiset hetket lapsen kanssa ovat ainakin sen arvoisia. Lapsetkin nauttivat niistä todella. Näin juuri itse tänään videolta.

4 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Kiitos tästä. Tämä pisti miettimään omaa vanhemuuttaan, mitä tekee oikein, missä kehittämisen varaa.

Tekstisi perusteella uskaltaudun ja toivon pääseväni itsekin kurssille.

Ja tuo oli hyvä, toimiva kommentti: "äiti ja isi tietää mikä sinulle on parhaaksi" . Laitan korvan taakse.

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

missä noita kursseja järjestetään? Pk-seudulla asumme ja mielelläni osallistuisin kurssille.

Anonyymi kirjoitti...

Sitähän minä itsekin usein kaipaan. Turvaa suuremasta...

Ja Luoja tiesi taman.Siksi Han ei jattanyt meita tanne elamaan ilman ohjekirjaa(raamattua).

Kirjoituksesi ovat niin sita elamaa...Ja rakkautesi lapsiisi ilmiselvaa:)

Joola kirjoitti...

Jälkeenpäin kurssi tuntuu oikein onnistuneelta. Siksi haluan hyvääkin siitä sanoa, kurjaa jos tuli hyvää konseptia mustamaalattua.

Itse löysin kurssin leikkipuiston ilmoitustaululta. Kannattaa kysellä omasta neuvolasta, googlettaa, katsastaa jotakin julkistalaitosta, kuten juuri leikkipuistoa tai jotakin perhetaloa... Väestöliitoltakin kenties?