Mökiltä

Viime kesänä kudoin mökin laiturilla neuletakkia vatsassa olevalle vauvallemme. Sellainen ainaoikein -neule, jonka ohje on itse lankarullassa. Kudoin sellaisen esikoisellekin ja se puettiin hänelle synnytyssalissa. Mahtui vielä yksivuotiaanakin, kotioloissa. Eteen kirjailtiin "työnimi".
Esikoisen kutsumanimestä anoppi ei pitänyt, ei, vaikka meille se oli täynnä rakkautta ja lempeyttä ja ihanaa jännittävää odotusta. Kuopuksen kutsumanimi kelpasi. Kelpasi se meillekin, pitkään vielä syntymän jälkeenkin, kun oikeaa nimeä vielä mietittiin. Nimestä tuli hyvä, juuri kuopukselle sopiva. Esikoista harvemmin puhuttelemme kaikilla kolmella nimellään, vaikka nekin minusta ovat tarina ja kauniita. Kuopuksen nimisarjaa toistelemme päivittäin. Se on osa päivittäisiä juttujamme. Niin kuin on "tanssi tanssi _______-pojan tanssi", laulelummekin.

Kudoin villatakkia lämpimässä auringossa. Sain kappaleet valmiiksi ja napit käytiin esikoisen kanssa kaupungissa ostamassa kirpputorilta. Kudoin, kun vanhempani ottivat esikoisen mukaan kauppamatkalle. Laiturilla oli ihan hiljaista ja kaunista. Vauva liikkui vatsassa. Sai kuulla, että hänen takkiansa olen puuhaamassa.
Pakahdutti välillä, onni. Ja sitten pelko, jos kaikki ei menekään hyvin. Kuinka surullinen olisin, jos en koskaan saisikaan pukea vauvallemme villatakkia. Kaikki eivät saa, vaikka kuinka olisi vauvat odotettuja. Rutistin sitä harmaata villatekelettä ja koitin rauhoittaa mieltä. Kuuletko vauva, me rakastamme jo sinua. Ja odotamme kovasti, että saisimme sinut tänne perheemme osaksi. Oikeaksi vauvaksi, jolle voidaan pukea tämä villatakki ja pienet tossut, joissa lukee "Tervetuloa". Ja kaikki on odotuksen arvoista, sinä olet jo ihme ja lahja.
Kunpa kaikki menisi hyvin.

Marraskuun ensimmäisenä vauva syntyi. Ja villatakki puettiin salissa, jossa seinät oli vihreää kaakelia. Voi sitä onnea. Ihan terve suloinen vauva, ennen kaikkea me kaikki kolme elossa. Esikoinen kotona äitini kanssa, nukkumassa, ja kohta saisimme soittaa pikkuveljestä, "Meijänvauvasta", pojasta. Osastolle pääsin pyörätuolikyydillä, nyytti nukkui sylissä. Jokaisen äidin vauva on maailman hienoin ja suloisin, aina.

Tänä kesänä mökillä vein kuopuksen laiturille villatakissaan. Katselimme vaan. Sopertelin kiitoksia ja olin onnellinen että olimme siinä ja juuri niin oli käynyt, kuin olin toivonut. Odotus meni hyvin. Ja olen saanut monta kertaa napittaa harmaita ja ruskeita nappeja. Ja monia muita. Ja oikeastaan viis villatakista, tai mistään muustakaan vaatteesta, ihanaa, kun kuopus ylipäänsä on olemassa.

Kuinka paljon tarvitaankaan voimia siellä, missä päivä ei nousekaan, vaikka odotetaan. Kuinka auttaisimmekaan jos osaisimmekaan, voisimmekaan.

Me joilla on kaikki hyvin, rakastetaan nyt, arvostetaan ja nautitaan.