lauantai 12. heinäkuuta 2008

Mielekästä hymyillä





Ennätin juuri ja juuri sulkea koneen ennen kuin jo olin uusissa ajatuksissa, siitä mitä oli tullut kirjoitettua.
Autottomuudesta... Niin moni asia on mielekkäämpää lasten kanssa. Juuri lasten takia, on ilo ja onni tehdä moni asia tavallaan hankalammin, kuin aiemmin. Lapset ovat mielettömän hyvä motiivi.

Kyllähän minä tuolla porskuttaisin menemään vaikka millä tyylillä, jos tietäisin, etteivät muut perässäni ole tekojeni takia hädässä. Mutta kun nyt näyttää siltä, että muutoksia tarvitaan. Että letkajenkalla voisi olla mahdollisuus pelastaa lapsillekin maailma. Että junnataan nyt ihmeessä muutamissa asioissa paikallaan, ei nostateta kulutusta ainakaan. Otetaan päin vastoin askelia taaksepäinkin, moni asia oli ennen jopa paremmin nimittäin. Eteenpäin mennään sitten niillä hypyillä, jotka ovat ympäristölle hyödyllisiä. Tiede saakoon kehittyä, ja suvaitsevaisuus, taistelu köyhyyttä ja sairauksia vastaan... Keksitään vaan rauhassa auringolla käyviä autoja ja muita järkeviä energiaratkaisuja...

En missään nimessä myöskään vaihtaisi lapsiani helpompaan liikkumiseen, saati autoon, jos jollakin kävi mielessä. Että mitä se siellä ruikuttaa, olisi onnellinen vaan katraastaan. Niin olenkin! Bussissa on usein jopa kivempaa istua, kun lapsi osoittelee ikkunasta kaivureita ja muita kiinnostavia ja kyselee hassuja juttuja. Kaikki on toisin kuin silloin ajalla ennen lapsia, mutta se on minulle hyvä, ja saa olla.

Lapset tuovat mukanaan paljon muutoksia, mielekkyyttä ja hymyjä. Eilen illalla rannalla olin yhtä aurinkoa. Oli ihan satumaista katsella poikien touhuja. Saada olla mukana. Marssia poika rinkassa, esikoinen satulassa. Olla perillä vapaana. Esikoisella oli kaivuri mukana ja pallonsa. Kuopus konttasi ja huiski ja valutti hiekkaa käsien läpi tutkien ja ihmetellen että millaista. Ja nappasin hänet syliin ja heittelin pikkuisen ilmaan ja kuuntelin kikatusta, meistä molemmista. Ja sitten hän jäi katsomaan lokkeja. Ne olivat selvästi lumoavia. Liitelivät, laskeutuivat, nokkivat, kaartelivat, uivat... Eivät liian lähellä, mutta siinä meidän ympärillä. Kesässä.

Maailma oli hyvä, enkä todella kaivannut autoa. En oikeastaan huomannut kaivata yhtään mitään muutakaan, olin yhtä hymyä vaan. Kaikessa oli järkeä ja elämä tuntui tovin vahingossa ihan mielekkäältä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkistä! Ihana lukea taas teidän juttuja. Tuli jo ikävä <3

*Katinkainen* kirjoitti...

Minä hypistelin tovin remontin rosoittamissa käsissäni lausettasi:
Kaikessa oli järkeä ja elämä tuntui tovin vahingossa ihan mielekkäältä.
Tämä äitinä olemisen järkevyys ja elämän mielekkyys,antaa toisinaan hetken/mahdollisuuden tarttua onneen ja tajuntaan/ymmärrykseen siitä,kuinka pienestä kaikki onkan kiinni...
Miten ohikiitävää onni,tyytyväisyys,seesteisyys ja kiitos onkaan,juuri siitä mitä on,missä on ja kenelle on...
Onni ei juuri kysy lupaa tulla,eikä lupaa sille,kuinka kauan pysyy paikallaan....
Se kulkee miten haluaa,vähän niinkuin tuulikin...
Sitä ei näe,mutta sen tuntee...
Onni on simppeli juttu,mutta usein se on kadoksissa,näkymättömissä arkemme odotuksissa,toiveissa ja kiireessä!!
Elämä muuttuvine onneine
on venka juttu!!!
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Onnellisia arkihetkiä sinulle pienen palan talteenlaittaja!!!
On onni olla...
se mitä voi ja saa olla!!!=O)

Joola kirjoitti...

On Minja ihana taas kirjoittaa, ja koitan olla, kuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan.

Kauniisti olit Katinkainen kirjoittanut onnesta! Minä puolestani luin kirjoitustasi rauhassa ja maiskutellen sanoja.

Liivia kirjoitti...

Täällähän sitä taas ollaan!

Itse en huomaa kaipaavani moniakaan asioita (esim. autoa) ellei niistä muut huomauttelisi.
Näin kesällä tulee kyllä välillä mieleen, että olisi ihana hurauttaa kiinnostaviin, kauniisiin luonnonpaikkoihin tai maalaismaisemiin, kaupunkeihin, jossa ei ole käynyt, jos olisi auto. Tai edes kylään tutuille, jotka ovat julkisten ulottumattomissa. Juna-linja-auto-yhdistelmällä matkaamisesta (nykyisistä bensanhinnoista huolimatta)tulee liian kallista, sekä liian hankalaa ja aikaa viepää. Auto kun on myös koppi, missä voi huilia, syödä, jopa nukkua.
Me ei silti hankita autoa. Ei ole korttejakaan.

Tämä tais mennä nyt ihan asian vierestä.
Hyvää tätä päivää sinne teille!

Ikkunassa kirjoitti...

Lapseni pitivät kovasti ylimmäisestä varvaskuvasta. =)

johanna kirjoitti...

Minä ne kaivannut autoa, ei ole korttiakaan ja asumme keskustan liepeillä. Miehellä on kuitenkin kortti ja auto. Ajaa työmatkat sillä. Me muut aika harvoin ollaan kyydissä. Mutta hermoja kieltämättä välillä säästää, kun auton kyydissä pääsee joskus "helpommalla" hankaliin paikkoihin.

Mutta erityisesti lasten vuoksi haluan liikkua mahdollisimman vähän autolla. Haluan opettaa heille, että käveleminen ja pyöräily ovat mainioita tapoja päästä paikasta toiseen. Olen ollut pöyristynyt, kun lapseni päiväkotikaverit ja nykyiset koulukaverit eivät jaksa kävellä marisematta parin kilometrin matkaa. Heitä kuskataan joka paikkaan autolla. Jopa muutama kortteli kouluun tai hoitoon. Ja harrastuksiin joka ilta.

Meillä kohta 1,5 v. on myös innostunut linnuista. Varsinkin rannalla liitelevät lokkiparvet ovat jotain käsittämättömän ihmeellistä :)

Anonyymi kirjoitti...

Heip!
Olen ollut hiukan aikaa netittä. Nyt löysin pienen palan ja luin perä perää kaikki palaset. Kirjoittelet taas niin viisaasti.Mutta älähän ole itsellesi liian ankara. Olet täysillä hyvä ihminen ja tavoittelet täydellisyyttä; näin siis minusta lukijana tuntuu. Ihmettelen miten jaksat. Toivottavasti jaksat!
Aurinkoisin terveisin, Elma

Joola kirjoitti...

Hei Elma. Luin kommenttisi vasta nyt, kun olin jo pitkälti uuttakin kirjoittanut. Nyt vasta varmaan varmistutkin siitä, että tavoittelen liian suuria...
Olet varmasti oikeassa. Odotin lapsiani, äitiyttä kovasti. Ja se on osoittautunut odottamisen arvoiseksi, paljon suuremmaksi ja ihanammaksi kuin ikinä osasinkaan kuvitella. Mutta myös vaikeammaksi. Lapset ovat niin aarteita, ja aika kiitää vaihdilla. Sitä haluaisi olla täydellinen, koen, että lapseni ansaitsisivat vain sen. En ole, ja vaikea kuvitella, että kukaan voisi olla. Eivät ehkä hekään, joita minä pidän esikuvina.
Enkä välillä jaksa. Yhden kanssa jaksoin paremmin, nyt huomaan selvemmin, mitä väsymys on. Mutta sitten jaksan taas kuitenkin, sitä se äitiys on.
Eikä ilo ole kadonnut missään vaiheessa kokonaan, aina saan itkunikin loppumaan. Mies esimerkiksi on korvaamaton tuki ja turva ja lapset tietysti se suuren suuri voima.
Kiva kun löysit. Ja yritän kovasti, lupaan sen sinullekin, etten olisi liian ankara itselleni.

Ei mennyt yhtään vierestä. Meni varsin lähelle niitä mietteitä, joita tuolla aiemmassa postauksessani pyöritin. Ihailen, kuinka teitte niin hienon matkankin ilman autoa, Lentokonetta kyllä piti käyttää... Minulla olisi kortti, mutten ole ajanut kymmeneen vuoteen, joten en uskalla lähteä itseä ja muita vaarantamaan.
Johi, minusta välillä tuntuu, että meidän 3v kulkee silti paljon kävelemättä, vaikkei liikuta autolla. Rattaat on mukana varmuuden vuoksi, jos iskeekin väsy kaukana kotoa. Ja kun ne sitten on mukana, hukutus hypätä kyytiin on suurta...
Mutta juuri nuo kuvailemasti ajot lyhyillä matkoilla... Huomaisimme sen ihan totta varmaan ilman ilmanlaatumittareitakin, kuinka käry vähenisi, jos ihminen niistä pois oppisi...

Anonyymi kirjoitti...

Lapsen saannin jälkeen itsestä on tuntunut ihan uudella tavalla todella tärkeältä koittaa tavoitella "vähempää", joka sitten aikanaan olisi lapselle enemmän. Ompas sekavaa. Viittaan siihen, miten sinä hienosti koitat hidastaa ilmastonmuutosta ja tehdä asioita egologista jalanjälkeä ajatellen. Meilläkin siihen pyritään päiväpäivältä vähän enemmän, mutta sinuun verrattuna täällä ollaan vielä tosi lapsen kengissä. Roskat on lajiteltu oikeaoppisesti jo jonkin aikaa, muovipussien ostaminen kauppareissuilla loppui mummin muistutusten myötä, käytettyä ostan mieluummin kuin uutta sillä rakastan kirppareita ja sattumanvaraisia löytöjä, kesälomalla mies osti polkupyörän työmatkoja varten ja on välillä tehnyt sillä myös kauppareissuja. Taivoteltavana meillä kuitenkin vielä paljon pieniäsuuria tekoja :).

-Sussie