Tiesin, että pojat osaavat nauttia. Kaikki oli kuin Japanissa. Paitsi ehkä maisemat, mutta nekin kauniita. Kylpyaltaat olivat juuri niin ihania, kuin olin uskaltanut toivoa. Yukatoissa liikkuminen - myös ravintolassa - oli ihanan rentoa. Tiesin, että liotan pois koko menneen vuoden työjuttuja ja kerään voimia tulevaan. Altaita oli useampia, kuin olin odottanut. Myös ulkona. Lasten riemua oli ihana katsella, myös muiden kuin omien. Kylpylässä sai ensin istua puiselle jakkaralle saippuoimaan itsensä päästä varpaisiin. Rentoutua kumoamalla vettä puisesta saavista. Hiljainen osastokin oli, oman oviverhon takana. Erillään muusta oma pesutila, sauna ja kaksi kylpyallasta, joissa ei juteltu, ei edes oman seurueen kanssa. Retriitinomaista.
Kylpyjen lomassa sai hakea teetä ja hedelmää. Istuimme auringossa portaalla ja tallensimme muistoja. Emme olleet niitä, jotka räpsivät kuvia, mutta ymmärrän, että monen teki mieli taltioida altaitakin. Onneksi niistä näkee muistin tueksi kuvia paikan kotisivuiltakin.
Kahdesti sovimme poikien kanssa tapaamisen ala-aulaan, jossa oli hämärää, satumainen tunnelma. Tatamilattiaa ja lepotuoleja. Olin onneksi molemmilla kerroilla ennen poikia. Ehdin köllötää hetken, ja ihmetellä mitä kaikkea saammekaan olla kokemassa.
Mainostajaksi minusta ei ole, eikä varsinkaan hieman hintavien hankkeiden. Mutta me nautimme täysillä, ja jos Helsinkiin ikinä saadaan edes pikkiriikkinen tällainen, en ihmettelisi, vaikka olisin avajaispäivänä jonossa ensimmäinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti