Minä halusin nähdä Tojin markkinat, vaikka taivas oli täynnänsä pisaroita. Pojat olivat urheita, mutta ymmärrän, että jossakin vaiheessa lammikossa kulkeminen ja värjöttely alkoi tuntua rasittavalta. Ja kojujen virta loputtomalta. Äiti mennään jo kämpille.
Ja aivan kuin märkyydessä ja kylmettymisessä ei olisi ollut tarpeeksi, yritimme vielä katsastaa yhden linnankin, kun meillä oli sinä päivänä bussiliputkin. Mutta olimme kaikki ihan väsyksissä ja katki. Jaksettiin katsastaan vain linnan portti ja sitten toivottiin vain, että löydettäisiin nopeasti oikea bussi ja kotiin nopea reitti.
Kuivat vatteet, kaakaota, kylpyyn, peiton alle.
Mutta tähänkin päivään kätkeytyi suuri voitto. Poikien lämmitellessä kotiammessa, tulin kaivaneeksi lasipöydän alta turisti-infosta saamani listan kylpylöistä asemankulmilla. Oli jo pimeä, kun lähdimme matkaan kartan kanssa. Gojo-katu tuntui yllättävän pitkältä, kun ei ihan ole varma paikasta, mutta kaikki oli totisesti vaivan arvoista.
Kylvyt. Jokaiseen Japaninmatkaani on sisältynyt erilaisia oivalluksia. Tämän matkan löytö olivat kylvyt. Olen minä niissä käynyt ennenkin. Kotiofuroista hienoihin ulkoaltaisiin merenrannassa. Mutta nyt voisin silti puhua uudesta oivalluksesta. Ehkä se johtui sattumasta, tunteesta, joka tuli sadepäivän iltana, kun istuimme poikien kanssa samassa altaassa onnellisina. Tai sitten pienissä, jonkun mielestä miltei vähän rähjäisissä kylpylössä on jokin oma salainen viehätyksensä. Nehän ovat nerokkaita ja taivaallisia. Haluaisin, että sellaisessa istuksiminen voisi olla minulle säännöllinen tapa. Muttei sellaisia ole kulmilla...
Mutta Japanissa oli. Kengät jätettiin pieneen puuavaimelliseen kaappiin eteisessä. Maksoimme kassalle, myös pyyhkeen lainasta ja shampoosta, sillä olimme lähteneet retkelle vahingossa vain puhtaat verkkarit mukana. Kassan takana oli olohuoneentapainen, jossa muutama japanilainen katsoi telkkarista urheilua. Ruokaa ja oluttakin sieltä sai ostaa, minä olin jo ihan lumossa.
Kylpylöissä on naisten ja miesten puolet ja niissä kylvetään uima-asuitta. Vaatteet viikattiin koriin ja sitten liukuovesta höyryävään huoneeseen. Altaiden vesi on kuumaa ja lämmittää koko tilaa. Seinänvierustalta napataan jakkara ja sitten istutaan matalalla olevien suihkujen eteen kuuraamaan. Koko keho pestään huolella päästä varpaisiin. Kehotin poikia unohtamaan kiireen, nyt pestään joka ikinen hiuksi ja varpaanväli tarkasti, katsokaa, japanilaisetkin tekevät niin.
Ja että sain katsella, kuinka poikani nauttivat. He lotrasivat vettä pieniin vateihin. Unohtivat, että minä katselin. Tekivät shampootukasta irokeesin. Poseerasivat peilille monet taisteluasennotkin. Tiesin, että tämä matka oli kaiken arvoinen jo tämän näyn takiakin.
Ja sitten päästiin astumaan lämpimiin vesiin. Kylpylä, jonka olimme valinneet listasta vain sillä perusteella, että se sijaitsi tutunnimisellä kadulla, oli iso tai pieni, meille aivan mahtava. Ainakin kahdeksan erilaista kylpyallasta ja sauna. Yhden altaan vesi oli kylmää, tai sellaista kuin järvivesi kesällä Suomessa. Poikani rakastivat sitä viileääkin. Minun lempialtaani löytyi yläkerrasta. Siellä oli kaislaverhoin peitetyt räppänät ulos ja penkki, jolla saattoi istua vilvoittelemassa. Altaan vesi oli kuumaa, mutta ikkuinoista tuleva ilma tuntui ihanan raikkaalta.
Kerran samaan aikaan oli kylpemässä myös lapsia. Pojat tahtoivat, että kysyn heidän nimensä ja sitten kylpemisestä tuli heille yhteistä leikkiä. Kuopuskin sanoi minulle, että mene vain takaisin yläkertaan, me tahdomme olla täällä alhaalla nelistään rauhassa. He nauroivat ja osoittelivat toisilleenn sormilla, mikä allas ehkä seuraavana. Eivät riehuneet, olivat riittävän rauhallisia, vaikka täynnä eloa ja iloa.
Tällaisia kylpylöitä on Japanissa kaikkialla. Suomen vastine ovat yleiset saunat ja aivan samoin kuin ne meillä, kylpylätkin vähenevät vuosi vuodelta. Ehkä siksikin olen onnellinen, että tuli koettua, myös kahdessa muussa kaupungissa. Sentoja ja Onseneita voin kirjaimellisesti lämpimästi suositella.
Niin, sateessa on puolensa. Aina.
4 kommenttia:
Hei,
minulta on mennyt ohi, että miten ihmeessä päädyitte Japaniin. Siis tiedän historiastasi, mutta koska päätös matkasta poikien kanssa syntyi? Kerrotko jossain postauksessa asiasta enemmän? Ihan heti en mistöön löytänyt.
Hei Anonyymi
En tiedä ajattelitko jotain yksinkertaista ja lyhyttä vastausta. Sellaista ei ole taskussa.
Ei varmaan löydykään täältä blogista. Päätyminen oli monen pienen kliksahduksen summa. Yksi oli se, että minulla alkaa työt elokuussa, kahdeksan vuoden kotona olon jälkeen. Virka. Ja esikoisella koulu. Lomia ei ole hetkeen luvassa, minulle, sellaisia, että voisin kolmeksi viikoksi lähteä.
Sitten poikien ikä. On eri asia matkustaa heidän kanssa nyt, kun ovat vielä pieniä. (Ja kuitenkin jo sen ikäisiä, että muistavat matkan todennäköisesti vielä isompina.) Yhtäkkiä kävin ajattelemaan, että jos haluan matkata heidän kanssaan Japaniin, kun he ovat vielä pieniä lapsia, se olisi tehtävä NYT.
Sitten oli tietysti painiskelu sen asian kanssa, että l e n t ä m i n e n... On täysin vastoin niitä periaatteita, joita tavallaan toivon noudattavani. Pojat ovat kuulleet koko pienen ikänsä, että lentokoneet käryttävät.
Mutta en ole missään vaiheessa kuvitellut olevani pyhimys:). Haluaisin elää joka päivä edellistä ekologisemmin, mutta en ole varma onnistunko koskaan. Jotakin olen ehkä onnistunut tekemäänkin, mutta lentäminen ei ole ekologista miltään kantilta katsottuna. Meidän perheen syntitaakkaa pienennettiin tämän matkan tapauksessa niin, että mies jäi kotiin. Mikä tietysti kummastuttaa monia, ajattelivatpa he miltä kantilta tahansa, mutta taloudelliset ja ekologiset syyt olivat meillä perusteluna - ja toki käytännölliset, miehellä ei ollut kesäkuussa kesäloma.
Moneen paikkaan pääsee edes teoriassa ilman lentoa. Meillä on ollut haaveena junailu eurooppaan lapin kautta, jolloin ei tarvitsisi edes ottaa laivaa. Mutta sen reissun kustannukset ja aikaavievyys olisivat olleet ihan omaa luokkaansa, verrattuna meidän kolmen japaniin, vaikka pankissakäynti tähänkin matkaan tarvittiin. Ja luottoja maksetaan pois ehkä seuraavat pari vuotta meidän tuloilla...
Minua ei polttele maailmanmatkailu. Muka. Ainakaan kovin usein. Mutta Japani on koko ajan vilahdellut mielessäni. Niin, että olen halunnut ajatella sen olevan mahdollinen ehkä edes joskus. Tyyliin, olen luopunut haaveesta useammista lapsista pakon edessä. Ja Japaninmatkastakin olisin luopunut, jos olisin käsittänyt sen olevan yhtä lailla pakollista.
Mutta mieleni teki semmoiset tepposet, että antoi minun toteuttaa tuon ihanan matkan. Mies keksi pohtia ääneen, entä jos lähtisimme kolmisin. Minä uskalsin sitä ennen sanoa ääneen, että haluaisin sittenkin nyt Japanin, kun pojat ovat vielä pieniä, jos se vain mitenkään olisi mahdollista.
Yhtenä pienenä sysäyksenä oli niinkin yksinkertaiset sattumat, kuin Liivian blogin kuvat ja matkakertomukset, Pariisista. Joissa osassa hänen tyttärensä on pieni vielä. Minä katsoin omaa nelivuotiastani (marraskuussa viisi) ja ajattelin, kuinka mahtavaa olisi, jos saisin olla japanissa edes hetken tuon suloisen hömpän kanssa. Ja hänen isoveljensäkään ei ole vielä "angstinen teini", jota hävettää kulkea vanhempiensa kanssa. Mielummin notkuisi kavereittensa kanssa vaikka lähiostarilla...
Äh, en tiedä vastaanko ollenkaan siihen, mitä kysyit. Päädyimme Japniin, koska halusin niin kovasti poikienkin näkevän minulle tärkeän maan. Ja samalla he saivat ensimmäiset ulkomaanmatkansa ja lentonsa ja muut, joista monella muilla heidän ikäisilläänkin on jo kokemuksia. Ajatus syttyi ennen joulua, kypsyi helmikuun kuluessa, roihahti maaliskuussa, ja sitten kytättiinkin jo finnairin tarjouslentoja. Ja kesäkuussa oltiin matkassa.
Kysythän tarkemmin, jos en vastannut siihen, mitä mietit.
Hei Joola!
Olen käynyt lukemassa blogiasi jo pidemmän aikaa, mutten ole saanut aikaiseksi kommentoida. Pidän blogistasi paljon. Kirjoituksistasi huokuu rakkaus pieniä poikiasi kohtaan. Samaistun siihen kovin vahvasti, koska tunnen samaa rintaapuristavaa rakkautta omia tyttöjäni kohtaan.
Erityisesti nämä matkakirjoitukset ovat aivan ihania. Teillä on ollut upea, ikimuistoinen reissu. Näitä tarinoitasi lueskellessa tuntuu melkein siltä, kuin kokisi itsekin pienen palan Japania.
Iloa ja valoa kesääsi ja tsemppiä tulevaan elämänmuutokseen. Itse jatkan kotoilua vielä kotvan aikaa, mutta välillä ajatukset karkaavat minullakin töihin paluuseen. Aika kuluu niin nopeasti!
Terv,
Riikka
Hei Riikka, kiitos kommentistasi! Kommentoin itsekin tosi harvakseltaan blogeissa, vaikka minun pitäisi tietää, kuinka mukavalta se tuntuu, kun joku ennättää kommentoimaan.
Ihanaa että nautit tyttäristäsi ja kotonaolosta. Aika kiitää kyllä! Mutta sitten kun työhön paluun aika on, tuntuu hyvältä ajatella, että sen kiidon tavallaan sentään tiedosti ja ajasta pienten kanssa nautti. Ainakin minä lohdutan sillä nyt itseäni, että olen saanut sentään näinkin kauan olla kotona ja olen nauttinut valtavasti kotiäidin osasta. Vaikkakin osa-aikatöitä tehden olen jo hiukan "harjoitellut" töissäoloa.
Hyvää kesän jatkoa ja kiva jos matkamuisteloistani on jollekin muullekin kuin itselleni jotakin iloa.
Lähetä kommentti