Käsityömarkkinoilla

Yhdestä pojat eivät tykkää. Kaupoista, tavarataloista, putiikeista, liikkeistä. He haistavat heti, jos aion suunnistaa johonkin, jossa ehkä jotain ostaisin.

Tämä on tietysti taloudellistakin. Ja olemme yhdellä rinkalla kaikki kolme kolmenviikon matkalla, joten jotain sanelee sekin. (Viime yönä nään unta, että yritän pakata Japanissa, ja mietin, miksi mukanani on kolme villapuseroa ja villaliivejä ja pitkiä housuja. Että miksi en jättänyt tilaa sille, että ehkä ostan jotain paikallista. Aamulla mietin, että niin miksi todella. Sitten muistan, että ei, meillä oli vain yksi puuvillaneule jokaisella. Ja yhdet pitkät housut, ja nekin lähinnä ajatellen lentomatkustusta. Silti tila kuitenkin kortilla...)

Ja toisaalta oli ehkä helpompikin päättää kokonaan olla ostamatta, kuin yrittää koko ajan valita vain joku yksi, tuhannesta ihanasta tarjollaolevasta.

Japani olisi minulle täydellinen shoppailuparatiisi, jos ostostelu olisi lajini. Jenin kurssi oli nyt myös kallein aikoihin. Mutta helppo kääntää euroiksi. Sata yeniä, euro. Markkinoilla olisi tehnyt todella edullisiakin löytöjä. Huomaan kuvista kotona Suomessa.

Juurikin markkinoille sain poikani kuitenkin jopa kolmesti (!) houkuteltua. Ne ovatkin minusta ehdottoman suositeltavia. Jos voi valita Kyotosta vain muutaman päivän, suosittelisin mätsäämään saumaan, jolloin jollakin temppelillä on markkinapäivä. Esimerkiksi Toji temppelillä on joka kuun 21. päivä suuuuuuuret markkinat ja todistettavasti voin kertoa, että myös sateella myyjiä on satoja.

Vaikkei mitään ostaisi, silmänruokaa saa syödäkseen valtavasti.

(Ja siihen, että pliis, äiti pikkusen vielä kurkkaa edes tota yhtä kujaa, tarvittiin muutama herkullinen muffinssi.)