Kevät

Haluaisin pysähtyä pidemmäksi hetkeksi juuri tähän. Herätä pitkään ja viipyillen ja nautiskellen kevään kanssa. Muttei kevät piittaa hitaudesta. Se kohisee, livertää, puskee, rientää, kiittää, liitää, ohittaa, vauhdittaa, loistaa, kasvaa, sumuttaa, vuodattaa, paistaa, vihertää, kiirehtää, elää, muuttuu, liikkuu, liukuu...

Kävelemme metsäreittiä kotiin eskarilta, ja mietin ääneen ja mielessäni, mitä kaikkea haluaisin kotona ehtiä siivota ja järjestellä. Mutta pojat tahtovat edes hiukan etsiä majalle paikkaa. Esikoinen tahtoo kerätä kukkia. Kuopus kiivetä kallioilla. Tule äiti sinäkin tänne!

Tulen, istun. Tuoksuu Nuuksiolle. Aurinko paistaa kasvoille. Nään hienon pikkuruisen lammen. Kuulen, kuinka kuopus löytää koppakuoriaisen. Huomaan leppäkertun ja hienon perhosen. Tiedän, että on nyt paljon tärkeämpää istua siinä, kuin olla missään muualla. Vaikka haluankin siivota, ennen vieraita, jotteivät he saa meiltä vahingossakaan mitään tartuntoja. Mutta haluan myös unohtaa ajankulun ja nauttia siitä, että meillä on pieni kaupunkimetsä naapurissa ja että pojat nyt juuri tahtovat siellä olla.

Voisimmehan oleilla metsässä joskus, kun kaikki on siivottu ja vieraita ei ole tulossa.
Mutta kun sitten on ehkä jo jotain muuta. Lasten kanssa ja kevään ja monen muun arvaamattoman - kuten ylipäänsä elämän kanssa - ei kannata ajatella toistavansa jotakin juttua sitten joskus "paremmalla ajalla". Sillä ihan aina ja kaikesta ei tarjoudu uusia tilaisuuksia. Jokaiset päivät kun tuppaavat olemaan ainutlaatuisia.

Mutta aina tulee toki jotakin ja uutta sellaista, jonka pariin kannattaa ehkä jäädä viivähtämään, ettei se katoa kokematta.

Hyvää huomista. Halaan hyvää hetkeä ja kiitän, että saan olla siinä olemassa.