Ensiksi, minähän sanoin, että haluaisin kuvata lintuja. Mutta tsuumi ei riitä. Se ei näemmä estä minua yrittämästä kuitenkin. Ohessa neljä todistetta, etten luovuta.
Toiseksi, viljelypalsta surettaa nyt minua. Kumpikaan pojista ei enää halua sinne tulla, mieshän ei ole koskaan halunnutkaan. On ankeaa viettää siellä pitkiä aikoja yksin. Ja pitkiä aikoja siellä pitäisi viettää, jos meinaisi: pitää heinät aisoissa, saada istutettua kaiken sen maahan, mitä pari kuukautta on kasvatettu ikkunalaudalla, estää rikkaruohoja viemästä kaikkea voimaa muun muassa mansikoilta ja maa-artisokilta.
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että huhkin kauniina kesäpäivänä yltä päältä mullassa. Nautin siitä. En vain haluaisi tehdä sitä ilman poikia päiväkausia. Tai raahata heitä väkisin mukana, ja kuunnella sitten, kuinka tylsää ja joko voitaisiin lähteä.
Parasta viljelypalstassa piti olla se, että se on yhteinen juttu. Että lapset saa multaa kynsien alle ja temmeltää pellolla. Ollaan luonnossa. Ja jos saadaan jotain kukkia tai muuta satoa, se olisi yhteisen juhlan paikka.
Kyllä minulle vähempikin oma aika riittäisi, jos tämä palstailu nyt muuttuu sellaiseksi. Mistään hyötyviljelystäkään en oikein voi puhua, kun joitakin maistiaisia on lähinnä saatu vuosien varrella. Ennemminkin plantaasimme on tarjonnut meille elämyksiä ja hupia. Juuri siitä, että saadaan olla vähän kuin maalla kaupunkikotoilun vastapainona. Mutta jos ei muita nappaa...
Voisin minä mullalla leikkiä parvekkeellakin. Ja retkeillä muutenkin. Ja käydä välillä vaikka uimassa tai kirjastossa, jos omaa aikaa kerran on otettavissa. Keksin lukuisia muitakin tapoja rentoutua. Tai voisin siivota ihan vain tätä kotia. Iiman heiniäkin riittäisi hommia.
Huokaus. Salainen toivomus, että he sittenkin vielä innostuisivat. Muuten voi olla vaikea löytää motivaatiota yrittää hallita palstakaaosta kaikkien muiden epäjärjestysten rinnalla. Täytynee yritää puhua taloyhtiön hallitukselle, josko virittelisimme ensi kesänä laatikkoviljelyä takapihalla. Joskus kun parin kilometrin matkakin näyttää olevan ratkaisevasti hiukan liian kaukana.
Ei minulla nyt muuta. Olkoon nämä myös terveiseni heille, joista perhe-elämämme välillä kuulostaa siirappiselta:).
5 kommenttia:
Onko teillä palsta ensimmäistä vuotta? Ehkä pojat innostuvat sitten, kun kasvit alkavat kunnolla kasvaa ja voi napsia syötävää suoraan pellosta?
Ruukkukasvatus olisi varmasti myös hyvä vaihtoehto, kuten itse kirjoititkin (jos matka alkaa olla kynnyskysymys lapsille).
Voi sinua, voi teitä! Voi pieniä poikia, joiden mielenkiinto suuntautuu milloin mihinkin. Olisiko takataskussasi mitään kikka kolmosta, jolla saisit pojat jekutettua vielä innostumaan?
Meidän 5-vuotiaalla on menossa kausi, jolloin pahoinpidellään äidin istutuksia heti kun silmä välttää. Hakataan niitä kaverin kanssa kepillä. Vielä vuosi sitten hän oli niistä toisella tavalla kiinnostunut. Ehkä tuuli taas kohta kääntyy. :)
Piti vielä sanoa, että vaikka harvoin kommentoin, luen kirjoituksesi aina ja usein hyvin liikuttuneessa tilassa.
Jonna, meillä on ollut palsta kolmena kesänä, tämä on neljäs. Muistaakseni. Ja sitä vaihetta ei uulu, jolloin voisi vain napsia syötävää. Tai joo, aina jotain, mutta enimmäkseen se on heinäntekoa. Tai siis juolavehnän ja muun rikan. Ohdaketta ja voikukkaa myös. Jälkimmäistähän voisi sentään myös syödä...
Rli ruukkuviljelyn kannattajaksi alan kallistua. Tai minkä lie citysäkkien, joita nykyisin on jo tarjolla...
Vaikka ei se kyllä ole ihan sama...
Palsta-aiheiset jutut löytyy muuten kaikki sitä tunnisteosaa klikkaamalla ja enimmäkseen jutut on kai olleet positiivisia, kunnes nyt alkaa into loppua...
Mirka kiitos kommentista. Olen itsekin surkea kommentoija, vaikka päivittäin luen lukuisia blogeja ja ihan merkittäviä aikoja vietän blogistaniassa... Ja vaikka tiedn, kuinka paljon ne ilahduttaisivat. Mutta siis kiitos.
Kikka kolmoset on harkinnassa ja toivon tuulen kääntyvän:). Raporttia luvassa, toivottavasti ei yhtä kitkerän katkeraa, kuin tämä...
Sama juttu oli/on meillä. Lasten innostus nuupahti parina vuonna oikein kunnolla. Esikoinen on nyt 12v., ei halua palstalle. Kuopus 7v. ja keskimmäinen 9v. ovat taas innostuneet hiukan uudelleen. Heitä kiinnostavat nyt madot ja savella maalailu. Kuopus tykkäsi sorsista ja leijan lennättelystä viime kerralla. Kasvitouhut eivät innosta nyt ollenkaan, perunannostosta syksyllä tykkäävät. Välillä onnistun innostamaan lapset mukaan jollakin ulkopuolisella konstilla (esim. olemme napanneet matkalta mukaan lounaan pitseriasta tai olemme grillanneet palstalla nakkeja), mutta aika salatiedettä tuo on. Ikioma perheeen ulkopuolinen kaveri mukana on auttanut myös. Mietin, ottaisiko sinne teltan joskus mukaan, jaksaisiko se viehättää.
Mahtavaa katja, että muillakin tökkii. Aina vain hehkutetaan, kuinka "lapset rakastavat matojen tonkimista, ja kun heille antaa ihan oman maan palasen, he ovat siitä loputtoman innostuneita. Seuraavat kasvua jne... Antaisin vaikka koko alan, pieniä tilkkujakin olen kokeillut. Innostus tällä hetkellä 0...
Ja kikkapakki toimii täälläkin, siis hyvät eväät jne. Eli ehkä sillä. Itse mietin telttaa viimeksi, kun hyttysiä oli niin pirusti. Majahan meillä jo onkin ollut, tai oikeastaan kaksi...
Lähetä kommentti