Ystäväni kirjoitti, että hänen lapsensa päiväkoti on ihana. Yksi opettajista tekee usein nuotion pihalle ja sitten lapset istuvat tukeilla ringissä ja paistetaan yhdessä tikkupullia. Opettaja pelaa palloa poikien kanssa vaikka sateessa, koska he rakastavat sellaista. Kotiin tullaan usein jokin kasvomaalaus kasvoilla. Ja kun opettaja lukee Punahilkaa, hänellä on päässään punainen hilkka.
Tuollainen aikuinen minäkin haluan lapsille olla. Töissä, mutta myös täällä kotona.
Työnhaku on taas ajankohtaista. Luulin, että hetkssähän minä hakemuksen, mutta miten se sitten aina onkin niin vaikeata. En ennättänyt sitten paljon viime yönä nukkua. Olen kai odotellut, että jotakin oivaa tipahtaisi taivaasta tai mitä lie, kun olen antanut päivien vain kulua. Päivähoitopaikkojenkin perään aloin vasta viime viikolla soitella, vaikka olisihan sitä pitänyt jo aiemmin ihmetellä, miksei mitään ala kuulua, vaikka hakemukset jätettiin jo heinäkuussa.
Koko viime syksyn olin haikeana, että kohta minun pitää olla päivät poissa omieni luota, kun kaavailimme miehelle hoitovapaavuoroa tammikuulta. Itkin varmaankin kerran päivässä jostakin syystä. Haikeudesta ja onnesta, siitä että juuri silloin sain olla ihanimpieni kanssa vielä. Sitten tuli viiden kuukauden työkausi ja kyllähän siitäkin hengissä selvisi. Tiesin, että kesällä saan jäädä vielä kotiin hetkeksi, se auttoi varmasti.
Nyt työhönlähtö on todellisempaa kuin ikinä, kuopus täyttää ne maagiset kolme vuotta, silti ei ole tuntunut yhtään siltä, että kohta tapahtuu jotakin lopullista. Enkö ehkä uskalla niin ajatella. Vai voisiko se olla totta. Olisiko jokin osa-aikatyö minulle tuolla olemassa. Sellainen, joka ei söisikään ihan kaikkea kotiäitiarjesta. Vielä voisinkin olla paljonkin poikieni kanssa. Yökkäreillä sämpylöitä laipomassa, lukemassa kirjoja ja lähtemässä koska vain kohti seikkailuja. Näkemässä kuinka kehittyvät, leikkivät, elävät.
En niinkään epäile, etteivätkö poikani sopeutuisi päiväkotiin ihan ookoosti vaikka pitkiksi päiviksi. Mutta minkälainen menetys se minulle olisi. Kuinka sitten voisin vakuutella, että he ovat minulle tärkeinpiä maailmassa ja viihdyn todella hyvin heidän seurassa, juuri koska ovat ihania aivan sellaisina olentoina, joina saan heidät tuntea. Minä en halua töihin täysipäiväisesti, vaikka työni on tärkeää ja ihanaa. Olen saanut maistaa esikoisen syntymän jälkeen jotakin niin makeaa, ettei tästä ole paluuta entiseen vielä pitkään aikaan.
Tulee vaihe, jolloin asuntolainaa voi lyhentää suuremmilla summilla. Ja kenties jotain voi pitää säästötilillä pahanpäivän varalla. Sitten kun pojat ovat isompia, eikä koti ole heille enää mieluisin ajanviettopaikka. Äitiä ja isiä enemmän arkipäviin kuuluu koulua, kavereita ja harrastuksia. Mutta nyt mietitään mielummin, kuinka vähällä tultaisiin toimeen, kuin mihin kaikkeen voisi riittää jos.
Tänään suunnittelimme jo tikkupullajuttua, muistelimme kesällä paistettuja. Ja kävimme pelaamassa palloa. Luin paljon satukirjoja ja pidin molempia murujani kainalossa. Taivas kuinka haluan tehdä tätä vielä paljon lasteni kanssa. Osa-aikainen työ löydythän. Pidäthän meille peukkuja.
10 kommenttia:
Täällä ainakin pidetään peukkuja pystyssä! sinä jos kuka ansaitsisit moisen onnen :)
Monien mutkien kautta eksyin blogiisi ~viikko sitten,ja tällä hetkellä olen lukemassa teidän 2009vuoden helmikuusta ;) Olen aivan myyty teksteistäsi,elämänkatsomuksestasi,rakastamisen taidostasi,kuvistasi...lista jatkuu ja jatkuu.Itken vähintään joka toisen postauksesi kohdalla :D
Kiitos,että jaat kauniista elämästäsi palasia meille muillekin.Minusta sait kertaheitolla vakivieraan :) Aurinkoista syksyä koko teidän poppoolle!
-R
Ymmärrän hyvin ajatuksesi, haikeuden ja surun.
Etkö voisi palata töitä tekemään niin, että olisit osittaisella hoitovapaalla?
Mua ainakin helpotti paljon kun osittainen hoitovapaamahdollisuus mulle/meidän perheelle avautui (joka siis oli 6 kk vakituisen työsuhteen alkamisesta). On se yksi päivä viikossa extra-aikaa lapsille, saa nauttia hitaammasta rytmistä ilman kiirettä. Minä en voisi enää kuvitella tekeväni kokopäiväisenä työtä.
Lastentarhaopettajaystäväni etsi ja löysi 6 h:n tunnin työn omalta alaltaan, ja hän onkin ollut super tyytyväinen ratkaisuunsa eli uskon että etsivä löytää!
Kyllä se ”sun” paikka löytyy, paljon onnea etsintöihin! Pidän peukkuja!
Oih, minäkin haluisin olla tuollainen, niin kuin se päiväkodin täti!
Ja tehdä sellaisia asioita kuin sinäkin: leipoa lasten kanssa yöpaidat päällä sämpylöitä. Elää hetkessä.
Kyllähän täällä välillä, eli aikas usein, ollaan kuin pellossa ja eletään hetkissäkin, mutta sitten on muistettava sekin, että ainakin yksi meistä tarvitsee hyvin selkeät päivärytmit.
Minun on lähdettävä töihin toukokuussa, ja sehän on ihan pöhkö aika lähteä päiväkotiin (sekä töihin että olemaan)! Nyt me täällä kotona pähkäillään, voisinko jäädä palkattomalle vapaalle vai miten tässä kannattaisi tehdä. Tai sitten menen töihin ja meillä on täällä kolme lasta tarjolla päiväkotiin... Ja päivähoito kiittää! (Päiväkodit tursuavat pikkuväkeä, kun on ensin lakkautettu muutamia taloja...)
Jos siis saisin pidettyä lapset kotona ja odottaisimme syksyyn, meillä olisi päivähoitoon meinijöitä vain yksi, kun nuo kaksi ihanaa koikkeliinia lähtevät kouluun.
ps. Ihana postaus sulla!
Tervehdys R. Lämmittipä kuulla. En osaa mitään sanoa. Kiitän, puna poskilla.
Elisa, Ystävälläsi kävi hyvä tsägä. En ole nähnyt tuollaisia paikkoja haussa. Kysyin parilta johtajalta, ja vähän oli nihkeetä tyyliin "tiedät itsekin, että se on lakisääteistä, mutta vaikeaa toteuttaa käytännössä..." En jaksaisi käydä hankalaksi heti kärkimetreillä, minulla kun ei ole virkaa missään odottamassa. Jos olisikin joku suoraan haussa osa-aikainen... Vielä toiveikkaana etsiskelen! Kiitos peukuista. Hienoa kuulla, että sinullakin on osa-aikaisuudesta vain hyvää sanottavaa.
Ylva, oi tuo toukokuu on tosi hassu, hassumpi kuin tämä meidän marraskuumme... Ja varsinkin juuri koulun kynnyksellä. Meillä tasapainoillaan jatkuvasti tuon rytmien ja rytmittömyyksien välillä. Jotta kaikilla olisi jotensakin hyvä. Tsemppiä ja kiitos kehuista:)
En tiedä löytyisikö sellaisia paikkoja Helsingistä, mutta meillä täällä maalla on puolipäiväeskariryhmiä (siis niitä jotka on pelkän eskarin). helsingissä ei tosin taida sellaisia ryhmiä kovasti olla. meillä maalla kun on paljon vanhempea, jotka ovat kotona töissä tms. Niihin ryhmiin on laitettu töihin aina sellaiset äidit, jotka haluavat tehdä osa-aikatöitä. Itsenikin näen ehkä siellä.
Ai että. Juuri tuollaiseen puolipäiväryhmään haluaisin. Niitä vain on tosi vähän täällä. Osapäiväiset lapset sijoitetaan ihan normiryhmiin, vaikka ovat vain osan päivää paikalla.
Täällä myös pidetään peukut pystyssä. Asioilla on tapana järjestyä!!!
Olen itsekkin lapsityötä tekevä 3 lapsen(2,5,8v) äiti. Omaan vakituisen työn ja teen tällä hetkellä osa-aikaista työtä ja pois en vaihtais. Alkuviikko meillä mennään normirutiineissa mutta torstain, perjantain sekä viikonlopun olen kotona omien rakkaiden kanssa ja voi että me nautitaan täysin siemauksin. On niin ihana herätä vapaaseen aamuun ja miettiä mitä tehtäis tänään?
Joola, rakastan sun blogia niin paljon. Jotenkin osaat elää hetkessä ja kertoa asiat niin elämänmakuisesti. Ihailen kuinka paljon vietätkään aikaa poikiesi kanssa. He tulevat varmasti aikuisenakin muistamaan lapsuuden mukavat touhut ja rakastavan äidin. Kaikkea hyvää teidän perheelle!
Kiitos Elmiina. Tuo teidän kolmipäiväinen työviikko kuulostaa ihanalta. Yksi sellainen kiitos minullekin? Mitä poikieni muistiin tulee, muistavat kuitenkin karjuvan äidin ja kiireiset lähdöt kerhoon tai johonkin muuhun aikataulutettuun... Siksi kirjoitankin. Näytän sitten heille, kun ovat isoja, että oli meillä muutakin:)
Pidän peukkuja! Kuulostaa terveeltä ja hyvältä tuo ajatus, että lasten on hyvä silloin saada olla kotona, kun perhe vielä muodostaa sen tärkeimmän ja turvallisimman kasvuympäristön. Tietysti - mikä ratkaisu kullekin perheille parhaiten sopii. Mutta... ihana lukea, miten puhtaasti poikiasi rakastat ja haluat olla valmis tarjoamaan läsnäoloasi uhraustenkin uhalla! Nykyään niin monissa perheissä lapset "vieroitetaan" vanhemmistaan jo niin aikaisin, taloudellisten paineiden alta kai useiten syy löytyy :( Tykkäsin lauseestasi: "Mutta nyt mietitään mielummin, kuinka vähällä tultaisiin toimeen, kuin mihin kaikkeen voisi riittää jos."!
Olen ennenkin kommentoinut näihin sun töihinlähtö pohdintoihin. Ne ovat niin tuttuja. On ihan kamalaa, kun työpäivän aikana, jopa sinne jo mennessä, tulee niin kova ikävä kotiin. Ja isommat lapseni ovat jo koululaisia, joilla on jo monta omaa menoa, kavereita ja harrastuksia. Pikkuiseni kuitenkin on päiväkodissa.
Teen 30-tuntista työviikkoa ja vuorotyöläisen ilona ja välillä pitkien (14 tuntia) työpäivien ansiosta ei semmoiset seitsemän päivän vapaatkaan ole ollenkaan harvinaisia. Pienelle tulee hoitopäiviä 12/kk. Niistäkin osa aika lyhyitä, silloin kun menen iltavuoroon. Tämä sopii meille ja minulle erittäin hyvin.
Asiat kyllä järjestyvät! Pidän peukkuja!
Lähetä kommentti