Sinä riität

Syyskuu on taittunut lokakuuksi. Hyvissä merkeissä. On ollut paljon tekemistä ja tekemättömyyttä. Siisti koti ollutta ja mennyttä, mutta Kyllä se joskus taas siitä.

Kirppistavaroita on myyty siellä ja täällä ja kohta on toisen pojan junalippurahat koossa. Tiedätkö sen kulta. Se on hyvä välietappi. Sitten "enää" puuttuu toinen lasten lippu ja kaksi aikuisten sellaista. Ja jotainhan se hostelleissa asuminenkin maksaa ja ruoka, mutta maailma, me olemme niin jossakin vaiheessa tulossa. Tai ainakin, antakaa meidänkin unelmoida.

Kuulapeliennätys on jo 32, yli puolenvälin. Tiedän, että tähän palataan puheissa vielä monella kerralla. Muistatko, miten vaikeaa se oli aluksi, ja sinä itkit ja raivosit ja olit niin harmissasi. Ja sitten sinä harjoittelit, sitkeästi. Eikä se vähitellen enää kirpaissut niin kovasti, kun kuula putosi. Poimit sen takaisin alkuun ja rullailit aina vain uudestaan. Ja lopulta pääsit radan läpi kokonaan. Muistatko! Tajusimme tänään yhdessä liikennevaloissa, että hän on kuulapelissä parempi minua. On monessa minusta, mutta tämä oli hänelle konkreettista ja varmastikin vähän hassua. Ollakko todella, vaikka sinä olet vanhempi ja minun äiti.

Kaksille syntymäpäiville onnistuttiin tekemään lahjat ilman ainuttakaan ostosta kaupasta. Neljävuotiaalle tytölle esikoiseni tahtoi antaa kruunun kassissa ja tänään toinen neljävuotias sai sienipelin. Niitä teimme kaksin kappalein, koska pelaaminen oli niin kivaa, että pojat tahtoivat sellaisen myös kotiin. Ja lasten piirtämät sienet ovat niin ihania, että voin vain huokailla. Ja kuinka monennäköisiä "tatteja" onkaan kirjoissa. Ja ne nimet, poimukellomörskyjä ja haisuhaperoita.

Ja tänään piirsivät kasvonsa kerhon kirkossa. Ja nekin niin ihania, etten tahtonut raaskia liimata sinne seinäpaperille, vaan olisin tahtonut kotiin kirjoihin ja kansiin muistoksi. Minun kultaiset poikani. Joita on vain kaksi, eikä monta niin kuin monilla muilla siellä ja muualla. Mutta he ovat aarteitani ja ihanuuksiani ja juuri siksi jo kaksinkin tarpeeksi.

Sää on ollut kaunis ja ihana, mutta me olemme sisäilleet paljon enemmän kuin ulkoilleet. Meillä vain on ollut niin paljon kivaa tekemistä täällä päällä että minkäs teet. Snuukkeripelinkin keksi perustaa olohuoneen pöydälle. Sellaista flowta vain on ihana seurata, kun inspiraatio iskee ja kukas meitä estää toteuttamasta. Kuopuskin leikkii keskittyneesti pitkään ja monenlaista. On koira ja junankuljettaja muttei jaksa odottaa kuulemma sitä kun on kolmevuotta. Toivoo lahjaksi puujunarataansa ylä-, ja alamäkipalasia.

Leikkautin hiukseni puistosta tutulla kampaajalla. Nyt minulla on melkein samanlainen tukka kuin omilla pojilla. Hassua, mutta rakastankin meidän kolmikkoa, joka elää päivisin pellossa ja illalla hihkuu riemusta, kun mies/isikin tulee kotia.

Piirrän pienteni selkäänsä kirjaimia, kun on hetki jolloin tahdomme rauhoittua. Joskus vahingossa vain aakkosia, mutta sitten käytän tilaisuutta hyväkseni ja juuri niitä sanoja, joita koskaan ei liiaksi mainita. S i n ä o l e t i h a n a. Ä i t i r a k a s t a a s i n u a, j u u r i t ä l l a i s e n a j a a i n a.

Minä toivon että on hyvä olla maailmassa. Edes aina sen verran, että ehtii huomata, että täällä on paljon kaunista. Ja tunnelmilla on tapana vuorotella, jos vain uskaltaa tuntea ihan kaikkea. Myös sen, ettei aina ole pinnalla "kiva" ja "ihana". Jaksamista, kun on vaikeuksia. Ja paljon paljon iloa ja valoa. Ja aikaa, jotta voi nähdä ja kuunnella. Ja jokaiselle edes jonkun, joka näyttää, että rakkautta on aina ja olemassa, jossakin ja jollakin tavalla.

Oikein hyvää lokakuuta. Riitämme sille, tällaisina.