Lehdet kääntyy kohta

Laitan housunlahkeenkumilenkkiä jomman kumman kengän alle ja muistan, kuinka paljon lapsena katselin lapsiaan pukevia äitejä. Ihaillen ja kaihoten. Että tuota minäkin joskus haluan tehdä. Se näytti minusta ihanalta, lapsen pukeminen ja riisuminen. Kuin lahjan paketoimista ja avaamista. Ja se tehtiin aina sellaisella tottuneella varmuudella. Minä puin nukkeja ja leikin ja juttelin niiden kanssa.

Ja sitten olin elämänvaiheessa, jossa sain tehdä sitä omani kanssa. Omieni. Nyt. Eikä se aina ollut niin sulavaa ja taianhohtoista. Mutta nyt olen usein taas hereillä siinä kaikessa. Vielä saan paketoida minun omia. Pienen hetken, kohta he ovat isoja. Eikä enää ole renksullisia housuja. Nautin nyt, kun on tämän aika minulla. Tästä minä haaveilin lapsena ja nyt se on ihanasti totta.

Meillä eletään muutoksen aikoja. Poikien tulevassa päiväkodissa on jo käyty ihan ensimmäistä kertaa tutustumassa. Ja minulla on työpaikka. Kumpikaan ei mitään unelmia, mutta toivon, että ne palvelevat hyvin meidän tämänhetkisiä tarpeita. Pojat otettiin hyvin vastaan ja he puhuvat tulevasta hoitopaikastaan iloisina. Ja omista työpäivistäni tulee parituntisia, voisinko valittaa, saan olla paljon myös omieni kanssa.

Mutta vahvasti tuntuu, että yksi juttu on takana. Blogini otsikkopalkissa sanotaan "Ihanilla elämänvaiheilla on tapana mennä nopeasti, kunpa jotain saisi talteen. " Täällä niitä on, paloja viimeiseltä kolmelta vuodelta. Toivon, että ihanat ajat eivät suinkaan ole lopuillansa, mutta myönnän, että tulevaisuus on toisenlaista. Ei enää ihan pieniä lapsia talossa. Ja päiväkoti ja työkuvioita. Luulen, että bloginikin olisi aika jatkua jossakin muussa osoitteessa, niin vahvasti tunnen olevamme muutoskohdassa. Mutta tästä en ole vielä varma. Niin kuin en monestakaan muusta tulevasta.

Kuvat ovat minun ja poikien perjantaiselta metsäretkeltä. Vai oliko se jo torstaina. Lenkkipolun varrella on monia ihania paikkoja, joihin olen suunnitellut meneväni poikien kanssa. Ja pojat olivat yhtä innostuneita, kun pikku pyörätie alkoi kaarrella puiden seassa. Yli pikku siltojen.

Muistaessani tässä yhtä norjalaista lastenelokuvaa teille suosittelen. "Puukamu". Lainasin vahingossa lähikirjastosta ja olemme katsoneet jo monta kertaa poikien kanssa. Lempikohtiani ovat kuvat, joissa poika kulkee keppi-ystävänsä kanssa kauniissa luonnossa. Ah. Ja leikkejä ruokkivat elokuvat ovat ihan parhaita, sellaisia jos jotakin annan poikien mielellään katsoa.

Nyt omieni pariin. Katsomaan dancea, syömään eiliseltä jääneitä susheja. Viikonloppu on ollut hyvä ja minulla olisi siitä paljon ajatuksia jaettavana ja tallennettavana, mutta nyt antaa olla. Läheiset ja tärkeät ajatuksissa.

Hyvää alkavaa viikkoa!