Kylläpäs kannatti sittenkin haaveilla hetkestä, jolloin on siistiä ja voi vain köllötellä ihailemassa sitä. Ei meillä ole mitään sellaista nuohottua ja nuoltua, ja pyykkiä riittä ja sellaista, mutta meidän mittapuulla voidaan huokailla ihastuksesta. Ei todellakaan mitään lattian- tai kaapinovien pesua, mutta sain imuroitua. Ja tuntui hirmu kivalta ehkä juuri siksi, että olin ennättänyt tätä niin kaivata ja toivoa.
Tänään oli se päivä, jolloin saatoin vain heittäytyä kuuntelemaan musiikkia ja satuja, kun tulimme puistosta. Ja molemmat pojat nukkuivat päiväunia. Toinen viihtyi tänään torkuillaan sohvassa ja toinen äidin ja isin patjalla. Niin, meillä todellakin on nyt oma makuuhuone miehen kanssa. Aika kulkee vauhdilla ja elämässä on erilaisia vaiheita. Syöttötuolikin on jo kellarissa, meillä ei enää asu niitä ihan pikkuisia. Voiko se olla totta ja mahdanko sopeutua.
Jumpattiin aamulla kuopuksen kanssa esikoisen ollessa kerhossa. Siivosin ja silti ehdittiin ihan myös vain oleilla.
Kirpputoritavarat on myyntipaikalla odottamassa maanantaita.
Leikin tänään hippaa, jalkapalloa ja kettuemoa poikien kanssa. Ja he olivat ihania päivän moninaisissa vaiheissa ja puuhissa.
Teet, joita sain kädenlämmittäjien kanssa samassa kuoressa, maistuivat ihanilta. Leivoin pojille ruuaksi banaanimuffinsseja uniensa aikana - syötiin sitten iltapalaksi eilistä kalaa ja spagettia.
Kirjoitin kirjeen ja sain kaikista otetuista labrakokeista vain normiarvoja.
Mies tuli meidän perheen yhteiseen kotiin viettämään viikonloppua.
Enkä ollut vihainen kenellekään kertaakaan, katkeamatta kesti koko päivän pinna.
Eikö ole ylenpalttisesti kiitoksenaihetta. Mikään ei ole itsestäänselvää, hyvästä kannattaa nauttia silloin, kun se on kohdalla. Ja kun apeita pukkaa, muistaisinpa, auringolla on aina tapana myös nousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti