keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Kesän viimeinen päivä...








...Oli eilen. Ensin teimme suklaakakkua puistossa ja sitten päätimme yhtäkkiä lähteä Linnanmäelle. Kävi juuri niin kuin olin pelännytkin, muutamat omat pikkulapsiajan suosikit olivat esikoisen mielestä jo hiukan laimeita. Mitäs mentiin vasta tänä kesänä ekaa kertaa sinne hänen kanssa. Mutta kyllä hän karusellissa ja vesitornin kiertävässä junassakin istui, vaikka ihan toisista tuli suosikkeja. Ja voisi sitä kauheampaakin elämässä sattua. Kuopus puolestaan jännitti vielä useimpia itselleenkin sallittuja kapistimia. Onneksi oli kiva ratsastaa hepoilla ja kiertää isin kanssa huvipuistoaluetta monorailjunalla. Pojat olivat irti maasta ja minun oli ihana meitä katsella. Rakastan tätä meidän hömelöä joukkuetta.

Tänään oli sitten syksyn ensimmäinen päivä. Piti pitää puistossa lauluhetki, muttei kukaan muu taas tullutkaan. Saimme koko puiston ja henkilökunnan koko päiväksi omaan käyttöömme vaan. Esikoinen teki runokirjan ja koristeli leivinliinan. Kuopus maalasi ja rakensi tosi pitkän junaradan. Äiti jutteli ja hymyili ja osti herätteenä purkin aloevera-mehua joltakulta ovesta tulleelta. Kirppiskaapista löytyi parilla eurolla Peppi-dvd ja turvaliivi kuopukselle syksyn pimeille pyöräretkille.

Kotona otimme nokoset ja tilasimme pitsat. Katsoimme Peppiä ja söimme olkkarin lattialla kuin jotkut muut ehkä vasta keskellä muuttoa tai jotain muuta poikkeustilannetta. Olohuoneen pöytää koristaa kuopuksen painoinen suuri talvikurpitsa, jonka haimme palstalta. Se on komea! Ja päätin olla salliva ja taas ajatella, että vielä minä ehdin oppia. Että taloudenhoito ei ole minun vahvuuksia. Minulla on jotain muuta, jota ehkä saatan osata. Täydelliset naiset asuvat jossain ihan muualla.

Hyvää syyskuuta kaikille. Kuusi vaatetta on valittuna, joskin jouduin heti tänään jo käymään sivuraiteella, lainaamaan kirppiskaapista puistossa yhtä hupparia, kun tuli kylmä, enkä ollut osannut varautua.

Kamerassa on paitsi tuo roska kennossa, nyt myös ongelmia tarkennuksen kanssa. Kurjaa, käynti Canon-huollossa tietää aina isoa laskua.
Mutta en mieti sitä juuri nyt vaan toivotan myös mukavaa yötä ja huomista.

Ei kommentteja: