Esikoisen kerhon jälkeen kävimme kirpputorilla ja eväsostoksilla. Pikkuautot molemmille, vihreät verkkarit pienelle, uudet lenkkarit isolle. Ananasrenkaita, banaania, sämpylöitä, motsarellaa ja mehua.
Sitten suuntasimme palstalle. Ihanaa. Kaikki kolme olemme jälleen tai vielä, täynnä intoa. Maa tuoksuu, linnut laulaa, kevät kohisee, lehmät ammuu, kärpäset surisee... Mikään ei ole vielä mennyt pieleen, kun mitään ei ole vielä tehtykään, aloitettukaan, istutettukaan. Rikkaruohot ja heinikot puskevat vasta alkuja, kaikki näyttää olevan täynnä mahdollisuuksia.
Ja minä olen realistisempi, kuin tähän aikaan viime vuonna. Tylsää, mutta ehkä siitä voi olla jopa apua. En edes yritä lähteä höntyilemään. Istun ja pujottelen marjapensaanoksista seinää majaan. Asettelen kiviä raparperinalkujen ympärille. Maankääntöä lapiolla... Hmm, vielä ei ollut sen aika.
Ja minulla on nyt kaksi työmiestä. Viime vuonna esikoinen putkitti ja viemäröi ja nakutti. Nyt kuopus on kaverinansa. Liikutuin kyyneliin monta kertaa heitä katsellessa. Huutelevat molemmat toisiaan "Pomo!" Ja esikoinen jatkaa huutoon vaikka mitä ja kuoppus kuittaa "Joo", aivan kuin olisi juonessa mukana. Ja onkin, niin täysillä kuin yksivuotias voi olla.
Vierähtää monta Tovia. Ne jotka kelloa käyttävät sanoisivat monta Tuntia. Syömme eväitä, olemme yltä päältä tomuisia ja likaisia, juttelemme työmiesten juttuja. Esikoinen kiipeää ja tonkii ojaa, kalastaa merilevää. Kuopus täyttää tyhjää ananastölkkiä heinillä, lusikoilla, pipoilla ja huiveilla. Istuttaa käsineensä kukkapenkkiin. Murustaa multapaakkuja ja pinoaa ruukkuja. Katsomme joutsenien lennon ja lentokoneiden, pienien ja suurempien. On niin hiljaista, että eväspaperit rapisevat kovaa. Ja kevätkirkaisut kajahtavat komeasti peittäen hetkeksi kaiken, myös sen ihan hiljaisen.
Ja sitten yhtäkkiä kuopus nukahtaa nokosilleen. Yksi liikuttavimmista näyistä taas ikinä. Pieni palstatyömieheni. Kauniissa kevätpäivässä. Huilii hetken, jotta jaksaa taas touhuta. Kun ei ole mihinkään kiire ja voi levätä silloin, kun se tuntuu hyvältä. Nostin rattaisiin varovasti aarteeni ja lähdin kuvaamaan toistakin kultaani. Joka siis lammikosta merilevää kalasti. Äiti täällä on vain me kaksi. Ja tuo toinen työmies, joka on tauolla.
Rakastan teitä kahta. Ja sitä yhtä, joka tekee ihan toisenlaisia työhommia, eikä ehkä edes hinkua seuraamme pellolle. Mutta arvostaa multaa sormien alla. Ja rakastaa näitä meidän kahta.
7 kommenttia:
Voi ystava rakas, kuvauksesi jalkeen toivoisin niin etta olisin ollut seurananne palstallanne, ja toivottavasti paasen seuraksenne muutaman kuukauden paasta heinakuussa joshan vain saan liput sinne pain varattua. Teidan kanssanne vietan aina mukavimpia ja pysahtyneimpia hetkiani :) joista niin kovasti nautin. Terveisia tyomiehille!!!
T. Nuuskanmuikkunen
Kiitos R. Kerroin terveisiä pojille. Olet tervetullut meidän palstalle, mutta työmaata ei saa kuulemma rikkoa:). Odotan tuloasi.
Argh, silloin palstalla kyllä kasvaa pirusti heinää, mikäli vanhat merkit paikkansa pitää... Tajusin viime kesänä todella, mistä HEINÄkuu -nimi juontaa juurensa.
Tuollaisia pieniä palstatyömiehiä ei kyllä voi olla rakastamatta. Miten suloinen näky istualleen nukahtanut puuhaaja ja toinen levänkalastaja!
Vaikka mikään viherpeukalo en olekaan ja ehkä joskus olen sanonut, että ei koskaan, alkaa kuvauksiesi pohjalta tehdä mieleni mukaan peltotöihin... :)
Ihana tuo nuokkuva työmies.
Noin niille käy. Ensin mennään täysillä ja sitten kuin seinään...putoaa hetkeksi.
Hei kun täällä asfaltin keskellä ei oo mitään tongittavaa niin jo tossa ajattelin että tuun teitä auttamaan. Ois paljon ideoita... kyllä se maan kääntö kantsii aloittaa ajoissa...Jos teillä ei oo ihmeempiä vappuna niin voisin/voitais piipahtaa. Ehkä jopa viritellä jotain ruokaakin. Ehkä on nyt meidän vuoro tulla sielä käymään... ja.. matane...
Jostain löysin tänne ja voi, miten kirjoituksesi ihastutti! Itselläni on kolme poikaa, jotka nyt jo aikuisiässä, mutta toit elävästi mieleeni omat muistot ja onnellisuuden siltä ajalta, kun pojat olivat pieniä.
Olen iloinen puolestasi rakkaudentäyteisestä elämästäsi :D Ihana lukea, miten syvästi osaat arvostaa kaikkea ihan pientäkin, mitä tämänhetkisessä elämässäsi on. Kaunista kevättä ja kesää teille kaikille!
Violet, kiitos, minustakin hän ja kuva ovat ihania.
Ja Jesse kiitos, apu otetaan kiitollisena vastaan!
Ruska, kiitos kauniista sanoistasi. Ihanaa, jos pääsit muistelemaan myös omaa aikaasi pienten poikiesi kanssa. Kaunista kevättä ja kesää sinullekin.
Lähetä kommentti