Olen yrittänyt löytää luontevia tapoja tallettaa lasteni arkea. Jos voisin, valjastaisin lisäkädet kirjaamaan, kuvaamaan, nauhoittamaan, mapittamaan... En ole ihan varma mitä tai ketä varten. Varmaa on se, että vain pikkiriikkinen muren on säilössä. Aika ei riitä kaikkeen. Eikä organisointitaidot. Kun jonkun pitää heidän kanssa elää ja kokeakin niitä juttuja, joista voin sitten kertoa, joita muistella, kun he ovat isoja. Minä saan, enkä voi kuin toivoa, että aikani on vasta alussa.
En halua välttämättä muistaa kirosanoja, joita suustani lentelee, kun kiukkuan. Kun olen joskus pinnana, päässäni saattaa käväistä ajatus, että onneksi tämä ei nyt mennyt nauhalle. Kun leikit lojuvat levällään, eteisessä riisutut ulkovaatteet peittävät reitit, vaippapyykki jää pesemättä ja itse näytän nukkumasta reväistyltä, en kaipaa kameraa. Vaikka on meillä niitäkin kuvia, ja onpa näitä tullut täälläkin mainittua.
Esikoisen synnyttyä lykkäsin digikameraan tarttumista, koska ajattelin, ettei ole aikaa opetella. Ja filmien teettämisestä tuli hyvä rytmi albumien laadinnalle. Nyt kuvia on satoja, tuhansia, koneella. Tämä digiaika. Osa on taipunut valokuvakirjoiksi, mutta liian moni jäänyt vain odottamaan teettämistä paperiversioksi. Ja niiden kuvatekstien, muistojen, kirjaaminen on myös jäänyt liian harvinaiseksi.
Millaisia pojat ovat nyt. He ovat hauskannäköinen kaksikko äitinsä silmissä. Vaikka tänään, matkatessaan samanlaisissa fleecetakeissa, niissä ruskeissa, joissa on pilvien kuvia. Samanmallisissa hatuissa. Ruskeissa housuissa.
Esikoisella on karmaiseva ihottuma. Se ilmaantuu aina keväisen auringon aloitettua porotuksensa ja ulkoilutuntien triplaantuessa. Jotakin kurjaa allergiaa. Tänään haettiin apteekista lotioneita, toivottavasti toisivat helpotusta.
Hän leikkii työmiestä. Ja koti on yhtä työmaata. Hän oli valtavan onnellinen, kun kierrätystapahtumsta löytyi peliasu jalkapalloilijalle. Suomen liput ja kaikki. Hänellä on treenikassi valmiiksi pakattuna, odottaa kesäkuuta ja nurmia. Muovieläimet asetettiin rivistöön, joukkueiksi. Puiset puut maaleiksi. Ja suklaamuro kiekoksi. Sitten hurja ja vauhdikas peli.
Pikkuveljen esikoinen rasvasi tänään aurinkorasvalla, pitkään ja hartaasti, hellästi ja huolehtivasti.
Jännittää vappujuhlia. Ei pidä vihanneksista eikä kastikkeista mutta syö yhtäkkiä kylässä valtavasti katkarapuja. Kyselee suuria, mitä sodat on, miksi lauantaisin liikkuu typerästi käyttäytyviä ihmisiä. Nukahtaa usein vierelleni, kun iltasatu on luettu. Hymy huulilla, sanottuaan "käperryksiin..."
Kuopus. En lakkaa ihastelemasta sitä, että minulla on kaksi lasta. Että toiseenkin saan tutustua. Hän kertoo vuolaasti itsestään joka päivä lisää. Silmänsä ovat niin auki ja ammollaan ja antavat sukeltaa sisään katsomaan, mitä ajatteleekaan, tunteekaan, mistä kiinnostuukaan. Kallistaa päätään ja osoittaa sormellaan. Ja lisää sanavarastoonsa uusia sanoja joka päivä. Tänään kukka ja hauskaa ja maamaa (muumi) ovat jo vanhoja tuttuja. Se on liikuttavaa, kuinka täysillä yksivuotias on kaikessa mukana. Nukkuu väsyttyään rattaissa. Tarvitsee minua. Nauraa, kun juomme iltakaakaota penkillä. Päättää iltansa hammaspesulla ja unisadulla. Kipittää kovaa patjoille ja vetää peiton korville. On oppinut isoveljeltä kuinka annetaan isille lentopusut ja -halaukset ja vielä oikeatkin sellaiset. Ja sitten supatukset ja imetykset. Ja unet.
Päivät menevät vauhdilla. Taltioimisessa on haasteensa. Säilyköön tämä: Olette rakkaita.
5 kommenttia:
Täällä myös yksi, jolla jäänyt digiajan tullessa kuvien tilaaminen paperiversioiksi. Suurin osa on koneella, ja pitäisi löytää jostain sitä aikaa, että saisi ne albumeihinkin tai niihin vauvakirjoihin. Rakastan kerätä lapsille kaikkea heidän lapsuuteensa liittyvää, mutta aika on rajallista. Säätilastoista luovuin jo :D
Mainitsit esikoisen ihottuman.
Meidän Minjalla on sama. Ja olen ihmeissäni. Miten se nyt keväällä iski? Luulisi, että talven kylmät ja kuivat säät olisivat sen ihottuman tehneet. Hetken jo epäilin maitoallergian palanneen.
Hei! Kuulostaa siltä, että Esikoisenne potee "aurinkoihottumaa", on todella kurja ja kutiava juttu! Ahkeraa aurinkovoiteen käyttöä ja auringolta suojaamista. Sekä sitten kortisonivoidetta ja antihistamiineja.
(http://www.terve.com/hyvinvointi/terveteema/aurinkoihottuma)
Itselläni ollut teini-iästä asti..
Et tiedäkään kuinka hyvä olo tulee tätä blogiasi lukiessa! Toivon että pääsisimme taas käymään teillä pian, on aina niin lämmin vastaanotto. :D
Elohiiri. Ihmeissä olin minäkin! Sitten yhdistin, että joka keväthän se on tullut. Ja juuri näihin samoihin aikoihin, kun aurinko ja ulkoilu lisääntyvät. Että josko se on aurinko... Lääkäri kyllä sanoi, että siitepölyallergiakin saattaa lyödä ihon kirjavaksi, kuivaksi ja hilseileväksi. Saimme allergialääkkeitä ja pantysonilla rasvasin parina iltana. Nyt on jo parempi. Jatkan seuraamista, mistä tulee. Aurinkorasvaa meillä käytetään minusta tunnollisesti.
Anonyymi, aika ilmeistä juu on, että auringosta tulee. Hurjan näköistä on. Mutta muitakin allergiaoireita siis löytyy, nuhaa ja silmät vuotaa. Tehotarkkailussa kaikki.
Sari kiitos. Jep, en tiedäkään:). Näkemisiin taas.
Lähetä kommentti