Pääsiäisloma

Ikioma. Kukaan ei sairastanut meillä kotona. Sittenkään. Pesuvati on ollut valmiina makuuhuoneessa toista kuukautta. Töissä ja kaikkialla katalaa vatsatautia, muttei se vieläkään tullut meille, saatiin rauhassa kaikki lomapäivät huilia. Ei tehty kummempia ja silti olin ihmeen onnellisellakin tuulella. Tavattiin ihmisiä. Syötiin yhdessä. Siivottiin ja oltiin kuitenkin sotkuisastikin. Kävin palstalla teellä yksiksenikin. Ihan varmasti rakastin kovastikin.

Olen toisinaan ymmällään, miksi sama mies on ihana yhäkin. Ja aina vain hänkin jaksaa katsoa minuakin. Sitä kuulee pariskunnista toisenlaistakin. Ja tokihan olemme ihan alussa, mekin. Mistä moinen sattuma kohdalleni. Kenelle ja kuinka usein sanon kiitokseni. Parhautta kömpiä kainaloonsa. Herätä aamulla tutusta tunteesta. Jos missä, siinä on hyvä olla. Jos kuka, hän on minulle oikea voima. Silloinkin kun on takkuista, eikä tiedä, jaksaisiko nousta peiton alta. Vallan naurun paikka!

Keksin projektin töihin. Liikkeet tanssiin. Kareen lohduksi. Omituisen olon puettua sanoiksi.

Repäisyntarve. Kun ei enää mene kihloihin, eikä naimisiin. Ei saa kertoa kenellekään vauvauutisia, kun lapsia on jo ne kaksi, jotka koskaan sain saada. Kun on mieluinen koulutus ja virka. Kun kukaan ei täällä kotona hymyile pienet sormet tiukasti kiinni puntissa. Asuntolaina on, eikä olla mihinkään muuttamassa. Ympärillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tietenkin. On hienoa saada olla se kuuleva korvakin. Mutta joskus tekisi mieli r e p ä i s t ä  (taas) itsekin, mitä se ikinä sitten olisikin.

Toki ymmärrän senkin, ettei itsestäänselvää ole mikään sellaiselta tuntuvakaan. Ja tasainen arki saattaa hetkessä ollakin jotakin ihan muuta, kamalaakin vaikka, tai surullista. Mutten minä kaipaakaan sitä, että minut repäistään tahtomattani mihinkään ikävään, kuka sellaista tietenkään.

Näinkin on hyvä, kiitän. Aivan mahdottoman ihanasti. Muistanhan sen aamusta yöhön asti. Koti, mies, lapsia kaksi. Työ, perhe, ystäviä ja toistaiseksi terveyteni! Nukkumaan tästä, hymyineni.

Voikaa hyvin. Tehdään kevät. Sanotaan, ne kolme pientä sanaa.

Paluu arkeen

    

Virvon varvon

 Hyvää palmusunnuntaita!

Illalla sammutan valot

Aamulla hymyilin ensimmäisenä miehelle. Sitten toiselle puolelle lähes joka yö nykyisin hiipivälle kuopukselle. Kävin höyhenostoksilla ennen kauppojen aukeamista. En kehdannut seistä "jonossa" krääsäkaupan ulkopuolella. Ompelin kaksi kultamustaa velhokaapua. Olohuoneessa pojilla virpomisoksapaja.

Nyt lähdetään liikkeelle ja jätetään sotkut odottamaan siivousta. Aurinko kun ei aina odota.

Illalla sammutetaan valot 20.30, vietetään perinteiseen tapaan Earth Houria.
Leppoisaa lauantaita.

Sana viikonvaihteeksi

Illalla kaupassa törmään tuttuun ja rupattelemme kuulumisia. Miehensä downshiftaa kuulemma. Huomaan sanovani, että downshiftasin niin monta vuotta, että nyt tuntuu taas ihanalta olla tavallisesti töissä. Noinko se meni, mietin kotonakin vielä. Ehkä kyllä. Kotona oli hyvä, olen kiitollinen, että sain olla niinkin monta vuotta. Mutta työnikin on hyvä. Tärkeä. Joka päivä. Pesin siellä talvisen somistuksen ikkunasta ja mietin siivojalle ääneen siitäkin, että kuinka hieno työ minulla, saan toteuttaa itseäni tuhannella tavalla.

En ole koko ajan aallonharjalla kaikissa tunnelmissa, vaikka ulkona on aurinkoista. Keskiviikkona itken huonoa äitiyttä ja olen taas valmis lyömään hanskaa tiskiin monella elämän saralla. Että jos en osaa kasvattaa omianikaan, kuinka ihmeessä kehtaan mennä aamulla töihin toisten lapsia opettamaan. Kun rauhotun, otan luukusta kolahtaneen aikakausilehden ja lukaisen sivun verran kiteytystä koulukiusaamisesta. Huomaan, että olisi pitänyt aloittaa sillä heti ovesta tultua. Muistaa, että kuuli mitä tahansa, vanhemman tulisi välttää tunnetsunamia, pysyä rauhallisena. Ilalla lapsikin saa suunvuoron, aloittaa, että et ole äiti kuunnellut vielä edes puolia.

Viikko sitten olin Minjan kanssa kaupungilla. Onko hän ensimmäinen, josta puhun nimellä tässä blogissa. Käveltiin kiertotietä teehuoneelle, mutta se onkin kiinni sunnuntaisin. Polveileva juttumme jatkui ja me löysimme Kluuvin alakertaan Maatilatorille. Ruokapuoli kahviosta on suljettuna sunnuntaisin, mutta myyjä vinkkasi meitä ostamaan mitä haluamme myymälän puolelta ja pitämään sitten oman picnicin kahvilan pöydässä. Ihan huippua ja hupaisaakin. Pestä omenaa ja tomaatteja seinän takana ravintolan lavuaarissa. Olla vähän kuin kylässä jonkun julkisessa kodissa. Kamera niin ei ollut turhaan mukana, taltioimassa muistoa. Toivottavasti jostain juuri tällaisesta vinkataan Helsinki-oppaissa.

Mondon oppaista Tukholma ja Kööpenhamina ovat olleet kevätlukemisina. Eivät yhdessäkään Tokyo-oppaan paksuisia. Mutta kyllä niistä jo toisessakin seikkailun saa. Joka kesä en voi kulkea Japanin kaduilla. Vaikka olisihan se huippua!

Ja nyt vasta muistan mistä minun piti kirjoittaa. Junika oli tehnyt minulle (ja monelle muulle) kysymyksiä, joihin vastata. Huomenna?

1. Miten sinusta tuli se, mikä tänään olet?
2. Kuinka pitkälle eteenpäin elämääsi pystyt hahmottamaan?
3. Mikä kirja, laulu tai maalaus on tehnyt sinuun voimakkaan vaikutuksen?
4. Jos saisit valita minkä tahansa auton maailmassa ilmaiseksi itsellesi, minkä valitsisit?
5. Mistä blogisi nimi on peräisin?
6. Kuka julkisuuden henkilö varmuudella tunnistaisi ja tervehtisi sinua vastaan tullessaan?
7. Jos sinun täytyisi kuvata OMAA henkisyyttäsi muotona, minkä muotoinen se olisi?
8. Minkälaisen ihmisen elämäntyyliin sinun on vaikea samaistua?
9. Miksi sinun on vaikea samaistua edelliseen?
10. Kuljetko trendijuttujen edellä, mukana vai perässä vai vältteletkö niitä ihan tietoisesti? (trendijuttu voi olla vaikka blogeissakin trendeinä esiintyvät jutut; ruoan valokuvaus, macaronsit, puukengät, tietty musiikkityyli)
11. Mikä ei kiinnosta sinua?
12. 
    

Hyvää yötä ja ihanaa sunnuntaita. Minä ehkä kuuntelen tätä, kiitos Kidsing-ohjelman pätkän, jonka satuin näkemään. Mies ja pojat on jo saatu kyllästymään:).

Tavallan tavallinen sunnuntai

Lankakerä ja peittokerä. Onneksi ei saatu heti aamusta ulos lähdettyä. Oltaisiin sivakoitu pyryssä. Iltapäivällä tuuli yhä, mutta oli sentään aurinko lämmittämässä ja virkistämässä. Pisamatilaus vetämässä. Ei uskallettu saariin, kun niissä oli mökkejä. Ei keitettykään siis kaakaota keittimellä vaan juotiin termariin varmuuden vuoksi pakattua teetä.

Olohuoneen lattia tuli pestyä. Kudoin nukelle villapuseroa mintunvihreästä. Haaveilin matkustavani taas ensi kesänä. En Japaniin saakka, enkä muuallekaan lentämällä. Mies ei tahtoisi syödä sanojaan, mutta yritin lohduttaa, että jotkut syö hattunsa tai kenkänsä. Eurooppa on kovin kaukana, jos täytyy matkata junalla Lapin kautta kiertämällä. Ja olisihan se pojille elämys, istua laivassa omassa hytissä...

Mies teki ruuan ja minä salaattia kurkusta, tomaateista, porkkanasta, punasipulista, valkopavuista, kermajuuston palasista ja eilisten makaronien tähteistä. Maustoin pippurilla, basilikalla ja sitruunalla ryyditetyllä oliiviöljyllä.

Hirmuisen monta äätä, ja vielä tulee lisää, hyvää yötä! Onnellista uutta viikkoa kaiken tämän myötä.