Sana viikonvaihteeksi

Illalla kaupassa törmään tuttuun ja rupattelemme kuulumisia. Miehensä downshiftaa kuulemma. Huomaan sanovani, että downshiftasin niin monta vuotta, että nyt tuntuu taas ihanalta olla tavallisesti töissä. Noinko se meni, mietin kotonakin vielä. Ehkä kyllä. Kotona oli hyvä, olen kiitollinen, että sain olla niinkin monta vuotta. Mutta työnikin on hyvä. Tärkeä. Joka päivä. Pesin siellä talvisen somistuksen ikkunasta ja mietin siivojalle ääneen siitäkin, että kuinka hieno työ minulla, saan toteuttaa itseäni tuhannella tavalla.

En ole koko ajan aallonharjalla kaikissa tunnelmissa, vaikka ulkona on aurinkoista. Keskiviikkona itken huonoa äitiyttä ja olen taas valmis lyömään hanskaa tiskiin monella elämän saralla. Että jos en osaa kasvattaa omianikaan, kuinka ihmeessä kehtaan mennä aamulla töihin toisten lapsia opettamaan. Kun rauhotun, otan luukusta kolahtaneen aikakausilehden ja lukaisen sivun verran kiteytystä koulukiusaamisesta. Huomaan, että olisi pitänyt aloittaa sillä heti ovesta tultua. Muistaa, että kuuli mitä tahansa, vanhemman tulisi välttää tunnetsunamia, pysyä rauhallisena. Ilalla lapsikin saa suunvuoron, aloittaa, että et ole äiti kuunnellut vielä edes puolia.

Viikko sitten olin Minjan kanssa kaupungilla. Onko hän ensimmäinen, josta puhun nimellä tässä blogissa. Käveltiin kiertotietä teehuoneelle, mutta se onkin kiinni sunnuntaisin. Polveileva juttumme jatkui ja me löysimme Kluuvin alakertaan Maatilatorille. Ruokapuoli kahviosta on suljettuna sunnuntaisin, mutta myyjä vinkkasi meitä ostamaan mitä haluamme myymälän puolelta ja pitämään sitten oman picnicin kahvilan pöydässä. Ihan huippua ja hupaisaakin. Pestä omenaa ja tomaatteja seinän takana ravintolan lavuaarissa. Olla vähän kuin kylässä jonkun julkisessa kodissa. Kamera niin ei ollut turhaan mukana, taltioimassa muistoa. Toivottavasti jostain juuri tällaisesta vinkataan Helsinki-oppaissa.

Mondon oppaista Tukholma ja Kööpenhamina ovat olleet kevätlukemisina. Eivät yhdessäkään Tokyo-oppaan paksuisia. Mutta kyllä niistä jo toisessakin seikkailun saa. Joka kesä en voi kulkea Japanin kaduilla. Vaikka olisihan se huippua!

Ja nyt vasta muistan mistä minun piti kirjoittaa. Junika oli tehnyt minulle (ja monelle muulle) kysymyksiä, joihin vastata. Huomenna?

1. Miten sinusta tuli se, mikä tänään olet?
2. Kuinka pitkälle eteenpäin elämääsi pystyt hahmottamaan?
3. Mikä kirja, laulu tai maalaus on tehnyt sinuun voimakkaan vaikutuksen?
4. Jos saisit valita minkä tahansa auton maailmassa ilmaiseksi itsellesi, minkä valitsisit?
5. Mistä blogisi nimi on peräisin?
6. Kuka julkisuuden henkilö varmuudella tunnistaisi ja tervehtisi sinua vastaan tullessaan?
7. Jos sinun täytyisi kuvata OMAA henkisyyttäsi muotona, minkä muotoinen se olisi?
8. Minkälaisen ihmisen elämäntyyliin sinun on vaikea samaistua?
9. Miksi sinun on vaikea samaistua edelliseen?
10. Kuljetko trendijuttujen edellä, mukana vai perässä vai vältteletkö niitä ihan tietoisesti? (trendijuttu voi olla vaikka blogeissakin trendeinä esiintyvät jutut; ruoan valokuvaus, macaronsit, puukengät, tietty musiikkityyli)
11. Mikä ei kiinnosta sinua?
12. 
    

Hyvää yötä ja ihanaa sunnuntaita. Minä ehkä kuuntelen tätä, kiitos Kidsing-ohjelman pätkän, jonka satuin näkemään. Mies ja pojat on jo saatu kyllästymään:).