sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Jäähyväiset mökille

Takin taskussa pussi pantterikarkkeja. Lohtuna, muistona. Pienenä syötiin panttereita mökin vintillä. Sateen ropistessa kattoon, mankan soittaessa c-kasetteja, joihin oli nauhoitettu suosikkibiisit radiosta.
Se ei ollut tämä mökki, joka nyt piti hyvästellä, mutta tänne oli siirretty sekin kaikki. Nekin kaikki muistot, isovanhempien mökeiltä, sillä niitäkään ei enää ole, meillä.

Vanhemmilla on ollut tämä vuokramökki 19 vuotta. Pitkä aika. Olen istunut lauteilla murheellisena nuorena, kun olin yksinäinen. Saanut lohtua. Olen heittänyt löylyjä rakastuneena, vauva vatsassa, imettäen, pienen esikoisen kanssa ihmetellen, veljesteni kanssa. Ennen kaikkia heitä äitini, isäni, veljeni, kummityttöni kanssa.
Siksi ehkä saunassa itkin nytkin isoimpia itkuja. Ajankulku tihkui mäntypaneleista. Sama maisema ollut aina siinä ikkunan takana. Joskus pimeinä talvi-iltoina kynttilälyhty paloi ulkopuolella. Joulusauna, pääsiäissauna, juhannussauna, ruskasauna. Aamusauna, päiväsauna, iltasauna, lenkkisauna, lähtösauna.

Rauha. Mökillä nukuimme hyvin aina. Paitsi esikoinen ei ensimmäisillä retkillään malttanut nukkumaan ensinkään. Muistan, kuinka sinnitteli hereillä tuvassa puolenyönaikaan, pienenä vauvana. En raaskinut viedä yksin makkariin. Nukahti syliini, laskin vihreään vakosamettivaunukoppaan ja poimin sieltä myöhemmin sänkyyn viereeni. Päiväunia nukkui kuistillakin, siinä oli joskus riippukeinukin.

Meillä oli oma telttapaikka. Terassinkulmassa. Olen nukkunut teltallani myös rannassa. Ostin teltan ensimmäisenä kesälomanani. Kävin Naantalissa telttailemassa. Minusta oli vitsikästä, että minulla oli oma liikuteltava olohuone-keittiö-makuuhuone vesistömaisemalla. Silloin mummi ja ukki oli molemmat vielä elossa. Ja heidän ihana mökkinsä naapurissa. Tai ajaa sinne autollakin kymmenisen minuuttia, mutta sinne saattoi myös kävellä tai pyöräillä. Kuvasin matkalla kesäkukkia ja ukki jaksoi olla kiinnostunut uudesta pokkaristani, jolla saattoi ottaa myös panoramakuvia, vai mitä uutuuksia ne olivatkaan silloin 90-luvun lopulla.

Laituri oli voima. Muistelin sitä, kun asuin poissa Suomesta. Tiesin, että sieltä saa hyvin yhteyden minne tahansa. Tiedän, että tulen kaipaamaan laituriakin paljon, aika ajoin eniten. Se keinui aalloissa kesäisin, kun aurinko paistoi ja oli lämmin ja me nautimme ja söimme ja hyppäsimme uimaan ja luimme kirjaa ja uitimme varpaita. Oi laituri on osa monia ihania muistoja. Talvella lunta ja jäätä joka puolella. Hengitys höyrysi, kuu loisti tähtitaivaalla. Minä sen kaiken alla pienenä laiturilla.

Grillipaikalla emme olleet usein. Paitsi veljeni kanssa yritimme olla. Ja poikien kanssa joka kerta. Nyt olisi ollut hyisen kylmä grillata tuulessa. Mutta esikoinen teki kartan ja aarre löytyi juuri nuotiolta. He ovat ihania.

Kävimme kaivolla. Se oli poikien lempijuttu pienestä saakka. Kävimme koittamassa pumppaamista joka kerran, paitsi talvisilla reissuilla. Kesällä matkalta löytyi metsämansikoita. Ja vadelmia. Kiersimme myös hiekkatielenkin, vaikka pojat eivät suostuneet muistamaan, että näin on tehty vauva-ajoistaan saakka. Nirisevät ensimmäisen kilometrin, sitten unohtavat valituksen ja ovat loppumatkan hyvällä tuulella. Tuolta haettiin posti, tuolla syötiin eväitä, kun olitte pieniä, tuolla on mehiläispesiä, tuolla käytiin aina poimimassa mustikoita.

He saavat pelata isovanhempien laitteilla. Ja katsoa telkkaria ja videoita, niinkin on tehty aina. Ottavat monta erää Afrikantähteä ja turnauksia etanapelillä, selostukset ja kaikki, eivät ole vielä niin isoja.

Juovat monta mukillista kaakaota viikonlopun aikana. Ja syövät lähtöruokansa ulkona kovassa tuulessa, sillä sekin on mökillä aina huippua, kun syödään pihalla.

En millään tahtoisi hyvästellä. Vaikka onhan "hyvästi" kaunis sana. Jäähyväiset myös. Hyvyys isossa osassa. Mökki on ollut ihana lisä elämässäni kaikki nämä 19 vuotta. Se on rakas ja tärkeä paikka ja itken vielä monta kertaa sitä, ettei sitä enää ole minulle ja meille olemassa. Meinaan sanoa, että ihminen tarvitsee laiturinsa, mutta tiedän, että selviää toki ilmankin, jos pakko on.

Kiitos äiti ja isi, että vuokrasitte mökin. Että saimme retkeillä siellä usein, olisimme saaneet useamminkin, mutta hyvä juuri näinkin. Olen kiitollinen kaikista muistoista, joita olen mökillä saanut, joita lapseni ja miehenikin ovat mökillä saaneet. Tavallaan ajattelen, että ne ovat korvaamattomia aarteita, hetket, jotka olemme saaneet mökillä olla.

Ehkä oli hyvä, että viikonloppu oli kylmä, sateinen, tuulinen ja syksyinen. Oli hieman edes helpompi jättää se kaikki, kuin jos aurinko olisi paistanut, sinivuokot olisivat avanneet kukkansa ja kaikki ympärillä olisi huutanut ihanuutta.

Käydään sanomassa kaikille paikoille heippa. Sisällä ja ulkona. Pojat juoksevat paikasta toiseen ja äänessään on vielä hassuttelua. Autossa kuulen kuopuksen äänessä itkun. Eikö me äiti tosiaan nähdä tätä paikka enää ikinä? Hänelle se on ollut olemassa aina. Ehkä tulee joku toinen mökki, sanon, enkä valehtele, sillä toivon kai itsekin niin kovasti.

Mutta ainakin meillä on nämä muistot mukana. Pakattuna. Hyvyyteen kiedottuna. Sillä meidän hyvästimme eivät ole tiuskaistut tai vihaiset. Me haluamme jättää mökin hyvin ajatuksin.

Jäähyväiset. Hyvästi. Sinä olit ihana mökki.

Ei kommentteja: