lauantai 11. elokuuta 2012

Raikas


Tänään kävin ulkona vain kauppamatkan verran. Tunsin, kuinka ilma oli ihana, mutten silti saanut poistuttua kauemmaksi aikaa kotoa. Joskus päivät vain ovat sellaisia.

Aiempina kesinä olemme nukkuneet yöt teltassa parvekkeella.
Pääsenköhän käymään Nuuksiossa tänä vuonna.

Lapissa oli raikasta. Jopa savunhajussa.
Huomenna aion ravistaa itseni pihalle, jos tämänpäiväinen sisälläolo uhkaa toistua.

Painava rinkaa selässä oli kevyt kulkea. Eikö se ole kummallista, heistä, joita retkeily ei lumoa.

Japanissa esikoinen oli vielä eskarilainen.
Sitten hän tahtoi leikata hiukset ja Lapissa hän oli minusta jo koululainen.

Tämä kesä on ollut erikoinen, toistelen. Ihana ja haikea sellainen.
Mutta kuten ystävä aamiaispöydässä sanoi, mennyt ei ole mikään erillinen.
Jatkumoa kaikki, myös tämänpäiväinen.

Ei kommentteja: