sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Vaalipäivän aamu








Yöllä kävin kaupassa. Potilaat toivoivat mehua ja jugurttia aamuksi. Kuinka hiljainen on luminen ja pakkasen paukuttama kaupunki. Kuu vartioi. Ajattelen Finlandiahymniä, ja pelästyn eteeni käsijarrukäännöksellä liukuvaa pakettiautoa. Tuntuu niin talvelta, on hyvä kulkea, kuin sadussa.

Kotona on käynnissä jatkuvat rauhanneuvottelut. En ole ollenkaan aina viilipyttymäisen hyvä sovittelija. Nyppii, kun veljekset torailevat ja kisailevat, jos nyt eivät jatkuvasti niin useasti. Rauhanlippu liehuu melko harvasti.

Aurinko ihana paistaa sisään kirkkaasti. Eilen lapset olivat kuumeisia, joten tänään meidän ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa iisisti. Paremmassa kunnossa tänään, eivät ole käväisseetkään sohvalla, joka eilen oli koko päivän tukikohta. Ulos kävelylle mieleni tekisi. Ja siivoilla hiukan, sitä kaikkea, minkä sivutin, kun seurasin miksi-pekkoja ja muita niin tiiviisti.

Äänestänyt olen jo ennakosti. Mietin, että illalla menisin juhlimaan muiden kanssa, mutta sitten tulin järkiini. Pojat ovat olleet mukana näissä vaaleissa ja illalla pidetään omat valvojaiset taas kotona. Esikouluun viesti aamuksi, että tulemme, kun heräämme. Seuraava presidentti valitaan vasta kuuden vuoden kuluttua.

Mukavaa sunnuntaita. Toivottavasti se on lempeä ja antaa sinulle voimia.

Ei kommentteja: