Teetä ja sympatiaa

Kärsin aikaeroväsymyksestä, mutta se on hyvää kärsimystä, sillä olen matkaillut ystävillä. Emme reilua tuntia kauempana kotoa, silti kuopus kysyi lähtiessä, onko siellä lämmin, pakataanko äiti shortseja. Kotilähiössämme on valtava lovi ystäväperheen muutettua. En ole kokonaan toipunut, vaikka lähdöstä on jo pari vuotta. Onneksi olemme yhä toisillemme olemassa.

Koska. On monta haavaa ja kasvunkohtaa, joihin heidän luonaan saan rohtoa. Pojat leikivät Star Warssia keskenään antaumuksella ja me aikuiset voimme jutella. (Välillä toki juuri myös heidänkin kanssa, sillä he ovat lumoavia!) Juoda teetä monta kannullista. Vaihtaa kuulumisia, tunti tolkulla. Jatkaa, kun lapset ovat nukkumassa. Pitäisi yökyläillä lähempänäkin asuvilla ystävillä joskus, sillä siinä on ihan omanlaistansa autuutta. Kun aika ei ihan heti lopu kesken, vaikka loppuu kuitenkin. Ehtii sanoa ja kuunnella paljon, vaikka sittenkin haluaisi enemmänkin. Tunnen heitä lisää ja opin tavattomasti myös itsestänikin. Miten sitä aina ja yhä voikin. On ollut vuosia samaa ja kuitenkin koko ajan myös muuttuukin.

Keksin vaikka yhtäkkiä vähän toisen aihepiirin äärellä, miksi en saanut sanottua mitään yksissä tärkeissä tilanteissa nuorena. Mikä oli se lukko, joka pidätteli huulia. Rakastin kyllä ja kohde oli oikea, mutta valmis en ollut - minä, vaikka luulin sitä muista - elämään juuri sitä, mitä halusin ja kadehdin toisilta. Ja niin sen kuului mennä ja olla. Enkä haikaile takaisin sanomaan toisia lauseita, sillä kulki toisella tavalla. Ja niiden muiden ja hekin löysivät onnensa. Elämässä on monta risteystä ja käsittämätön määrä valintoja. Ja jos niitä käy liiaksi pähkäilemään hajoittaa päänsä. Ei ennätä elää, elämä on kuitenkin lopulta risteysten ja valintojen summa.

Yksittäinen oivallus oli vain murunen keskusteluista. Sivutuote, mutta tuli kirjattua, sillä menneet ovat isosti elämässäni mukana. Ja välillä on hyvä, kun jokin mysteeri tulee ratkottua ja jokin palanen näyttäytyy uudessa valossa. Luen liian vähän kirjoja, pitäisi enemmän kuluttaa kulttuuria, toisten tarinoita. Oman elämäni muistelu on monessa saumassa minulle elokuvaa; näytelmää; kuunnelmaa, vanhat valokuvat taidetta, kirjeet novellikokoelmia; runoja; pakinoita, päiväkirjat elämänkertoja; muistelmia. Ja koko ajan syntyy uutta mennyttä. Vaikka välillä luulisi muuta, elämä on jatkuvassa muutostilassa, kaikilla, kaikkialla.

Pieni kunnan vuokrakaksio rivitalossa voi olla juuri oikea tila, täytettäväksi kodiksi. Jonne voi kutsua lapsiperheenkin yökylään, eivätkä vieraat tunne paikkaa lainkaan ahtaaksi, saati sekaiseksi, vaikka asukkaat itse sanoisivat sitä joskus sellaiseksi. Lapset mahtuvat leikkimään. Ja kun tulee ilta, pedataan olohuoneen lattialle patjat. Pestään hampaat ja luetaan luku iltasatua. Sitten he saavat nukahtaa, kuunnellen, kun äiti juttelee vieressä pöydän ääressä kynttilän valossa ystävien kanssa. He ovat suloisissa lapsen unissa, kun maailmaa parannetaan aamukolmeen saakka. Tai sen jälkeen äiti ei enää katso kelloa, ja kun keskustelut on maltettu väkisin tauottaa odottamaan aamua, viltin alla uni ei heti tule, sillä pää on täynnä ajatuksia ja onnea. Suloiset pojat vieressä, iloitsivat ennen unta räväkkäkuvioisesta pussilakanasta. Toiveenaan saada herätä kuudelta, että ehtivät vielä leikkiä ja katsoa hetken yhdessä lastenohjelmia.

Avannossakin sain uida. Menimme kahdesti, kun se tuntui niin ihanalta, päivällä ja illalla. Ei siihen mitään saunoja tarvita, mutta villasukkia voin suositella. Ruoka oli kertakaikkisen herkullista, vaikka tiedän, että olisin hyvässä seurassa onnellinen silkasta kaurapuurosta nokareella voita. Juuri tällaisten ystävien kanssa sitäkin voisi joskus kokeilla.

Onnelliseen hiihtolomamatkaan ei ihan mahdottomia tarvita, mutta ystävistä on suurta apua. Ekologisen elämäntavan opettelu ja eläminen on välillä tuskaista, vaikka monelle se on jo pala taivasta. Minä tarvitsen tukea, luopumiseen liiasta. Se vain on ihanaa, kun joku muukin olisi vaikka halunnut monta lasta, mutta on luopunut haaveesta luettuaan Linkolansa.

Hyvää viikonloppua. Hyvänen aika, nythän on vasta oikeasti perjantai, vaikka minulla oli jo lauantai ja sunnuntaikin keskellä viikkoa. Pojat on pihalla naapurirapun lapsien kanssa ja minä laitoin heille valmiiksi kippoihin namipäivän herkkunsa. Kun tulevat sisään, saan pitää pääni pehmoisessa udussa vielä tovin. Lounas voi olla joskus jälkiruoka, maailmanloppu koostuu ihan muunlaisista asioista. Sekainen kotikaan ei sitä tee, kuulenko, pääasia että tunnelma on oikea. Ja se, ettei toki ajattele kaikesta, että "ihan sama". Asioilla on merkitystä, väliinpitämättömyys tärkeistä asioista ja ihmisistä on pahasta. Täytyy etsiä, löytää ja vaalia, rauhaa ja rakkautta.