Viikonloppuna istuin teekupin kanssa palstalla. Huokailin, että mitä oikein tekisin, kun en ole mitään tehnyt pitkään aikaan. Pelkäsin, että ystävältä tulee surullinen viesti, sillä viime vuonna tuli, kun olin samanlaisissa asioissa pellolla. Syyshommia, maankääntöä ja sen sellaista tai mitä sitä pitäisikään olla tapana.
Päätin kaivaa ne pienet viljelystilkut jotka on olemassa esiin heinikosta, ja nyppitä rikkaruohoista. Sameettiruusuja oli yhä paljon, ja ne ovat pitäneet huolen, ettei länttimme näytä ihan holtittomalta.
Ja kävi niinkuin aina. Kun käyn repimään kaksin käsin heinää ja saan jonkun kulman näyttämään hoidetummalta, tulee hyvä olo ja koko palsta näyttää paremmalta - kuin mitä se oikeasti on. Kun pitkän ajan jälkeen alkoi tympimään, istuin siis teelle. Ja mietin, enkö enää ensi kesänä muka halua tänne.
Yhtenä elokuun lopun kertana, kun olin taas itsekseni palstalla mustaherukoita pomimassa, eräs rouva pysähtyi palstani kohdalla ja ihasteli ääneen, "kuinka kjaunista sinulla on! Ihjania keltaisia kukkia. Niin kaunista." Niinkö, taisin kysyä ja jatkoin, että yleensä ihmiset vain harmittelevat umpeen kasvanutta polkua palstan takarajalla. Ja onhan minulla valtavasti tätä heinikkoa... "Mjehilaiset tarvitsevat hjeinaa!"
Ai että. Kiitin kovasti rouvaa kauniista sanoistaan ja siitä, kuinka hyvälle mielelle niistä tulinkaan. Juttelimme pitkään paikasta, jossa oli rouvan mielestä erittäin hyvä ja puhdas aura. Auroista en tiedä, mutta kieltämättä aina hiipii mieleen rauha. Kun kuuntelee tuulta ja puiden lehtien kahinoita. Ja ilma tuntuu raikkaalta. Ja ajatukset kantavat mieleen mukavia. Aina silloinkin edes toviksi, kun rikkaruohot on lannistaa ja harmittaa, ettei miestä tai poikia sinne millään seuraksi saa.
Niin että harkitsen sittenkin vielä kaksi kertaa, ennen kuin luovun tiluksesta. Setlementtiyhdistys on kunnostanut lähellä olevaa talliakin, ja ensi kesänä palstan naapuripellolla kuljeksii taas hevosia ja oliko se myös lampaita! Yhden kesäkurpitsan sain kotiinviemisiksi tältäkin reissulta, maa-artisokat saavat tänäkin vuonna talvehtia maassa. Nostan ne taas vasta keväällä, kun vielä odotellaan uusia perunoita ja muita uuden kauden juttuja.
Ja nyt muistin juuri, että minun piti googlettaa, kuinka noilla samettiruusuilla voisi värjätä lankoja, jos niistä vaikka olisi vielä sellaista iloa, etten olisi ihan pelkkä mehiläisheinänkasvattaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti