Tänään, kun haen pojat eskarista, he laskettelevat juosten hiekkatietä alas, ja heitä naurattaa, kunnes toinen tajuaa, että jompi kumpi on ensimmäisenä alhaalla. "Ei oo kisa", huutaa alakynnessä oleva, ja mietin, tajuavatko he koskaan, että niin sen kannattaisi miltei aina olla. Pelit on pelejä joo ja pitää osata voittaa ja hävitä, mutta paremmaksi muuttuisi maailma, jos ei koko ajan kilpailla.
Siinä on valtava läksy opeteltavana. Minä en ole parempi tai huonompi, olen vain itseni, valintoineni, sattumineni, kaikkineni.
***
Aamulla olen käynyt kavelyllä jo ennen kuin pojat ovat heränneet. Valmistanut aamiaiset ja käynyt suihkussa. Päivän vaatteet on laitettuina pinoissa, voisin olla tehokas ja olisimme jo ennen ysiä kuopuksenkin kanssa puistossa. Mies vie esikoisen eskariinsa ajoissa, heillä on siellä yhteistä ohjelmaa luvassa.
Mutta kuopus sanoo, ettei vielä jaksa, luetaanko äiti joku kirja? Mietin, kuinka moni antaisi mitä tahansa, jos saisi aamiaisen jälkeen kömpiä takas peiton alle lukemaan satuja. Ja minä sanon, että luetaan vaikka monta. Olen yli laitojen kiitollinen tästä osasta ja tiedän, että meidän päiväämme mahtuu silti vielä vaikka mitä kaikkea.
Vaikkei sekään ole kisa. Joutenolo tai tehokkuus.
Siinä osin koko jutun vaikeus ja hupaisuus.
8 kommenttia:
Ihanaa joutenoloa...nauti!!! <3
Sä olet ihana äiti, mulla käy usein mielessä sun tekstejä lukiessa - lapset tarvii äitiä, sitä lähellä oloa, aikaa, tylsää arkea ja kiireettömyyttä. :)
hyvin sanoin taas kirjoitit.
samoin itse ajattelen monena hetkenä, että kuinka etuoikeutettu sitä on leppoisina, vilkkaina , rikkaina, monina hetkinä lasten kanssa arjessa.
kun saa illalla iltapalalla miettiä missäs järjestyksessä sitä aamupäivän viettäis ym. ym.
Sanani takkuilevat, meinasin kirjoittaa jotain tuosta sisarusten välisestä kilpailusta, jota täälläkin käydään, mutta toteankin vain, että Viiru ja Pesonen kirjat ovat tosi KIVOJA.
Sirpa
Kuulostaa niin ihanalta - ja tutulta!
Mukavaa ja vapauttavaa, kun kaikessa ei ole kisa. Kunpa isotkin vois elää mukavasti. Olla kilpailematta ja pätemättä kaikessa. Mukava kotoilukin, joka nykyisin on niin muodissa, saa kisameiningin, kun kilpaillaan kuka kotoilee parhaiten. Hassua! Sinä olet oivaltanut kotoilun oikein. Nauti siitä ja ennenkaikkea lapsistasi täysillä! Kiitos vielä kerran kivasta sienipelistä!
Syysiloa!
Heippa Joola,
Paketti tuli perille, kiitos :)! Olivat vielä kivempia luonnossa, kuin kuvissa!
Ihanaa kiitollisuutta kirjoituksessasi. Se on hienoa, kun voi iloita arjesta ja omista valinnoista :). Mukavaa syksyä!
-Susanna
Kiitos ihanat kommenteistanne. Viime yönä näin untakin kauniista sanoista. Ne tulevat välillä niin tarpeeseen. Tänäänkin itkin toista tuntia pieleen mennyttä juttua. Jonka seurauksena sain lisää töitä, kuten halusin, eli meni sikäli ihan hyvin, mutta kaivelemaan jäi moni kuitenkin ja juuri se ikuinen, kunpa voisikaan tehdä uudestaan, toisin. No ainakin ihan hirveästi ja yllättävän monenlaista taas siitäkin epäonnistelusta opin.
Niin että kauniit sananne ovat balsamia kolautellulle itsetunnolle. Jonka määrä ei ole vakio ihmisen elämän ajan, vaan joka heittelehtii, olen "saanut" huomata.
Susannalle sanon, että onneksi kävi noin päin:), että paketti ilahdutti vielä livenäkin.
Kotia kohti, olen niin samaa mieltä siitä, että kotoilukin voi mennä kisailuksi.
Viluinen, jaettu ilo on moninkertainen.
Sirpa, minäkin mieluusti kirjoittaisin tuosta sisarusten/veljesten välisestä (ikuisesta?) kilpailusta, mutta vaikeaa... Viirut ja Pesoset sen sijaan ovat hienoja, ja hauskoja. Tuo kiväärimies nyt ei ehkä ole kaunein kuva-aukeama, mutta en useinkaan ajattele kuviani niin loppuun asti, sommittele sommittelemalla:).
Päivi, minä kyllä aina välillä kaipaan töihinkin. Mutta sitten muistan, että tätä on enää hetki tarjolla ja sitten ennätän sitä muutakin.
Pieni lintu, kiitos. Olen kyllä mielestäni välillä ihan hirveäkin äiti, kiukkuinen ja pöljä, mutta näillä mennään... Esim tänään hoputin poikia tarhalta kotiin, kun itsellä oli kurja mieli ja halusin vain äkkiä omien seinien sisään lettuja paistamaan ja unohtamaan... Karjun sitten pojille suojatieltä, että tulkaa nyt äkkiä yli kun minä odotan jo täällä keskellä tietä teitä... Tajusin sitten onneksi kysyä itse ääneen, että miksi ihmeessä seisot jo siellä. Onko se poikien syytä?
Mukavaa loppuviikkoa kaikki.
Eskarista syyslomaa huomenna ja perjantaina, eli esikoisenkaan ei tarvitse huomenna höntyillä minnekään...
Olen lueskellut tekstejäsi jo hetken, mutta en varmaan aikaisemmin kommentoinut. Sinulla on ihana blogi, osut jutuissasi aina asian ytimeen sanomalla sen kuitenkin jotenkin niin kauniisti!
Itse täällä kipuilen sen kanssa, että tammikuussa pitäisi palata kuopuksen hoitovapaan jäljiltä taas töihin. Rakastan hitaita aamuja :)
Lähetä kommentti