Hän kokkaa iltaisin

Kun alkukesällä siivosin poikien huonetta, totesin, että on ehkä liioittelua, että siellä on kahdet nukenrattaat ja yhdet -vaunut, kun eivät koskaan enää leiki niistä yksilläkään. Ovat minusta vain olleet niin hauskoja ja minä olen pienen ikäni lykkinyt sellaisia. Mutta komeroon päätyivät viemästä tilaa muilta jutuilta.

Pikkuhellaa sapuskoineen ei onneksi vielä ole tarvinnut pakata, sillä kuopus laittaa sillä ruokaa lähes joka ilta. Häntä on ihana katsella ja sitten saan maistella mitä moninaisempia annoksia.

Eilen laitoimme ruokaa oikeasti esikoisen kanssa. Esikoinen kattoi pöydän/penkin sohvan eteen ja katsoimme elokuvan siivekkäiden muutoista. Olimme nähneet muuttolintuja merenrannassa ja ensimmäisiä auroja taivaalla. Oli ihanaa olla heidän innossaan mukana, ensin linnuista ulkona, sitten elokuvan katsomisesta popsimisten kera.

Poikani ovat minulle voimakkaita valoja. Heidän kanssaan unohdan useinmiten olevani huolissani ja/tai surullinen, neuvoton ja avuton. Hymyilen ja iloitsen, kudon, ompelen, nukun pienen nokosen. Juttelen, luen, kuuntelen. Ripustan pyykit tai kerron heille, miksi unohdan sen. Ajan pyörällä sateesta kylpyyn ja kaakaolle, katan ruuat olohuoneeseen ja istumme yhteisen peiton alle.

Se kaikki on minulle totta ja onnea tuovaa, mutta yhtä totta on se, että toisaalla moni suree vuotavaa haavaa. Enkä käsitä, onko minun oikeus kaikkeen siihen hyvään, mitä joka päivä saan ja nään. Vaikka puuttuisi paljon, eikä olisi täydellistä mikään, voisin silti unettoman yön tullessa kohdalle laskea lampaiden sijasta aamuun saakka kiitoksen aiheita.

Sen vielä haluan sanoa, että sinä olet kaunis. Vaikka jokin joskus saa sinut ehkä ajattelemaan muuta. Olet ihana juuri sellaisena, kuin olet. Jos joku ajattelee muuta, se on hänen heikkoutensa ja jos sanoo vielä ääneen, en tajua miten se on mahdollista. Sillä rumuutta on siellä, jossa tehdään pahaa ja kauheuksia. Ei siellä, missä eletään omana itsenä, tehden hyvää, ollen rehellisiä. Täydellisiä ei ole, paitsi vastasyntyneinä ja ihan pieninä. Muttei ole tarpeenkaan olla. Riittää, kun meistä tulee toinen toisellemme merkityksellisiä, tärkeitä. Sen jälkeen jokainen rakas on kauneinta maailmassa, eikä heille toivo mitään pahaa tai surullista.

Koita jaksaa, kun aurinko on pilven takana. Äläkä usko, että on soopaa iloita pienistä asioista. Kaikki eivät ole samanlaisia, muttei se oikeuta ketään luulemaan olevansa muita parempia.

Sen sijaan usko, että elämä on lahja, seikkailu, mitä tahansa positiivista. Sitten kuitenkin ja kaikesta huolimatta. Ei ole ketään, joka lykkäisi tännen kärsimään. Jokaisella syntyneellä on oma oikeus hyvään. Muita satuttamatta, toisten vapautta ottamatta, ennemmin tai myöhemmin löytää oma polku, oma tie, oma tapa, omat voimat. Jos mistään ei iloitse, on jossakin joku, jolle kannattaa kertoa se, jotta pääsee joskus voitolle.

Ja jonakin päivänä keksii, kuinka hyvälle suklaa voi maistua. Kuinka ihanaa on istua tärkeän kainalossa. Kuinka hassuilta sadepisarat voivat kuulostaa merenrannassa. Kuinka letkeä olo jostakin biisistä voi tulla.

Kaikki ei muutu hyväksi iäksi, mutta loppuu se loputon kateus, katkeruus ja synkistely. Masennus, apeus ja kyräily. Käväisevät aina joskus, sillä vastasyntyneeksi ei ole paluuta, mutta enimmäkseen virtaa voimaa ja valoa.
***
Kauniita unia. Huomiseksi meille on tilattu siivoja. Se olen minä ja aion suoriutua työstäni kunnialla. Esikoinen on eskarissa ja kuopuksella alkaa kerhonsa. Pitäkää peukkuja, minäkin pidän monelle, sillä tosi on taruja ihmeellisempää todella.