Esikoinen kysyy lupaa nukahtaa sohvaan. Muistutan, että hänen nostamisensa omaan sänkyyn on jo melkoista retuuttamista. Pitkä poika. "Eisemitään, se on sulle hyvää kuntoilua", vastaa minulle toiseen huoneeseen, ja toteaa isille vierelleen, että hänellä on aina äidille sana vastauksena.
Niinkö kulta. Minullakin on tässä sinulle. Oikeastaan teille molemmille.
Kiitos taas näistä kolmesta päivästä, jotka olen saanut yllättäin olla "ihan vain" teidän kanssa kotona. Jokin virus taas iski kimppuumme ja kuumeilua on jatkunut viime keskiviikolta vuorotellen meillä kolmella. Minun kurkkukipuni on ollu piinaava, en muista milloin viimeksi oli mikään näin sitkeä perusvaiva. Särkylääkkeet lakkasi vaikuttamasta ja lääkärillekin käytiin näyttämässä meidän kaikkien nieluja ja korvia. Minun tärykalvoni on vahanpeitossa - ei kuulemma ihmekkään, etten oikealla tahdo kuulla. Ja kurkkukipu sun muut lähtevät kuulemma ajallansa. Aurinkohattu-uutetta olen suihkeena ruiskinut kitaani, mutta se kirveli niin kovasti, että pojat pitävät suunsa visusti kiinni.
Mutta ne sanaseni. On ollut vähän sellainen "kuin silloin ennen" tunnelma. Tosi kiireetöntä, aikaa olla toistemme kanssa. Ollaan ommeltu käsinukkeja (surrur-kirjan inspiroimina). Itselleni tein takin. Olette piirtäneet ja askarrelleet, leikkineet. Olemme pelanneet ja tänään katselimme kirjastosta lainattuja kotimaisia lasten lyhytelokuvia. Ruuaksi olemme tehneet, mitä miehen ostamista aineksista olemme jaksaneet ja keksineet. Eilen älysin, ettei kurkkuni kestä mitään karheita. Perunakeitto tuntui ihanalta. Ja tänään letut. Paasto on päättynyt etuajassa. Ja kun kuume on noussut, olen antanut lapsille luvan syödä suklaamuroja huikopalaksi, huikannut syömään omenan tai banaanin hömpän seuraksi.
Teillä ei ole yhtään kiire päiväkotiin. Huomenna minä käväisen siellä itsekseni palauttamassa kesälomakyselyn ja hakemassa pääsisäisaskartelunne kotiin. Toukokuun vielä kun tsemppaamme, niin sitten ollaankin taas "vaan" kotona. Eskaria esikoinen sentään odottaa. Elokuussa...
Tiedän, että kevät on edennyt kohisten tuolla ulkona. Onkohan meri jo auki... Ei ollut vielä, kun tulimme sen yli perjantaina kotiin metrolla. Pyöräilevät jo kaikki kaduilla, me ei olla saatu ensimmäistäkään menopeliä vielä huollettua. Mutta vielä me ennätetään polkea pojat, ei huolita nyt turhista. Parannellaan ensin rauhassa...
Olette tosi rakkaita. Silloinkin, kun suututte minulle ja sanotte poikkipuolisia sanoja. Kuinka vaikkapa esikoinen leiskui tänään, kun piti korjata lattialta omia tavaroita. Mutta vielä on ihanaa sekin, kuinka kiukun keskeltä huudetaan tovin päästä luokse sitä kiukun aiheuttanutta, minua. Lepyn itsekin, jos on käynyt niin, että olisin sauhunnutkin, ja saan olla lohtuna. Rauhoittuminen kaksin tuntuu todella turvalliselta.
Olette ihania. Kiitos tästä viikosta, joka ei edes vielä ole ohi, joten meillä on monta yhteistä hetkeä vielä tulossa. Kohta kömmin peiton alle teidän huoneessa - jääkiekkohanskojen ja pikkuautojen sekaan luulempa. Patja on vielä viikonlopun järjestelyiden jäljiltä lastenhuoneessa ja hyvä niin, sillä kun luvassa voi olla herättävää yskää tai jokin muu yllättävä taudinkuva, tuntuu hyvältä nukkua lähellä, olla tarvittaessa vahdissa, valvomassa.
Niin että on minullakin niitä sanoja. Kuten teille molemmille yhdessä ja erikseen Rakastan ja Sua.
5 kommenttia:
♥
Kiitos taas tästä. Ihan samoin olen kokenut sairastelupäivät. Ollut kiitollinen, että saa olla lasten kanssa eikä kenenekään tarvi lähteä minnekään. Tosiaan ihan niin kuin silloin joskus, kun oli kaikki aika siinä vieressä istumassa, leikkimässä niin kuin lapset. Joskus melkein sylissä.
Meillä oli lapsilla kamalan toraisa aamu tänään, olot tarttuivat meihin vanhempiinkin. Miehelle tilanteen lauettua sanoin, että on vain tosi hieno juttu, että perheessä on noin sanavalmiita lapsia. Siihen taitoon sisältyvät myös nuo rakastamiset. Onneksi.
Valoisaa ja rakasta pääsiäistä teille!
<3
ilmeisesti sairastamisessa jotain hyvääkin, kun on osaa katsoa toisin silmin :)
Lempeän haikea kirjoitus.
Minuakin on piinannut kamala kurkkukipu. Mikään ei tunnu auttavan. Teippasin epätoivoissani jalkapohjat täyteen valkosipulia, jos se vaikka auttaisi. Aika huvittava näky kyllä, mutta kaikki keinot käyttöön:)
Sairastelupäivissä on oma rauhansa. Mekin ollaan lueskeltu tuota Surrur: ia. Ihana kirja.
Pikaisia paranemisia ja onnellisia päiviä sinne!
Pieni lintu: kiitos.
Katja: Ihanaa, kun saa välillä palata menneisiin mukaviin, vaikka sairastaminen ei niin kivaa olekaan.
Tuittu: Jep, mietin kun sanoin pojille, että ihanaa olla teidän kanssa kotona, että ajattelevatko he, että toivon meidän olevan aina sairaana... Tällaisessa turvallisessa eli ei hengenvaarallisessa taudissa varsinkin on kyllä ehdottomasti jotain hyvääkin...
Celia: Välillä mietin, onko elämäni liiankin haikeaa. Nautin niin paljon tästä ajasta, kun pieniä lapsia on talossa, että haikeutta pukkaa välillä ovista ja ikkunoista. Aika kiitää, ei silti onneksi olo, ettei mistään saisi otetta. Saa kyllä, mutta silti luisuu kovaa... Kurkkuni on särkenyt nyt viikon, mutta lasken tämän jo ihan terveeksi, siihen pari päiväiseen kipuun verrattuna. Hei tuota valkosipulin teippausta en ole kokeillut. Hunajaa ja "eginafors"-suihketta kurkkuun. Ja vsipulia ruokiin toki. TOIVON, että sultakin lähtee tauti, olo kohentumaan. On nää piinaavia nämä nykyiset pitkät ja sitkeät virukset.
Kiitos ihanat kommenteista.
Lähetä kommentti