Pojat on yhä kipeinä. Siitä seuraa säätöä meidän aikuisten työelämässä. Jälleen yksi syy kaivata kotiäitiyttä. Ei tarvinnut murehtia kuka jää kotiin ja koska kehtaa hoitoon viedä. Tänään ja eilen - muistaakseni - mies lähti työhönsä heti, kun minä ennätin kotiin omastani.
Tavallaan ihanaa, että he ovat kotona. Tavallaan siksi, etten toki toivoisi heille tauteja, mutta se muu, sitä olen toki kaivannut todella. Että aloitetaan aamu rauhassa. Laitetaan yhdessä vaikka hassuakin lounasta. Minä luen leposadun ja saan vaikka torkkua mukana. Ehdimme jutella ja koti on täynnä heidän puuhiansa.
Koti on valtavan suuri voima.
2 kommenttia:
Pidän vahvasti kirjoituksistasi, iloa viikkonnne.
Linda
Niin on. Koti on valtavan suuri voima.
Vaikka, on minulla hetkeni, jolloin on päästävä hetkeksi jonnekin muualle. Kun koti tuntuu vankilalta. Se johtuu siitä, että olen ollut liikaa kotona ilman aikuiskontakteja tai omaa aikaa. Kun mökittyminen on jo niin pitkällä, että olen kuin koteloitunut toukka, on päästävä jonnekin hetkeksi ihan yksin.
Mutta se tuntuu hyvältä, että lapset voivat olla kotona, eikä mihinkään ole kiirettä. Siitä nautin. Ja siitä, kun saan seurata noiden lasten kekseliäitä puuhia. Kaikki muuttuu syksyllä, kun koulut ja työ alkavat. Silloin kotipäivinä tankataan läheisyyttä ja kiireettömyyttä.
Lähetä kommentti