Reilusti ennen yhdeksää istuin sohvalla syömässä banaania. Vilkaisin puhelimen kelloa, kun esikoinen tahtoi soittaa vanhemmilleni, josko tulisivat iltakahville. Oltiin jo luettu kahteen kertaan "Kuinkas sitten kävikään" ja juteltu peiton alla.
Sitten lähtivät leikit rullaamaan. Taustalla soi syntikan kammottavat valmisbiisit tai Noita Nokinenä kuunnelma. Rakensivat majaa. Kuopuskin siirtelee sujuvasti huonekaluja paikasta toiseen. "Rakentelee" penkeistä ja tuoleista aitoja, laitureita, tikapuita... Tai niiden tapaan ainakin käyttää noita talomme penkkejä, tuoleja, jakkaroita. Esikoiselta opittua. Niin kuin niin hämmentävän moni muukin asia. Tuntuu, että nuorimmaisella on koko ajan hoksottimet avoimina, ja hän taltioi ja omaksuu, jäljittelee ja imuroi kaiken, mitä isoveljensä tekee. Ja välillä kompuroi.
Pohdittiin, missä lokit talvehtiikaan, kun ei niiden laulua ole kuulunut pitkään aikaan. Ja nyt yhtäkkiä taas kuuluu.
Katsoimme eilisen Strömsön Ylen Areenalta. Söimme ruisleipiä samalla. Ja kuopus haki minut jääkaapille ja osoitteli appelsiinituoremehua.
Seuraavan kerran katsoin kelloa kolmelta. Olimme käyneet palstalla, ja mietin, josko kuopus mahtaisi saada unta rattaissa. Kuntoilutelineissäkin olivat leikkineet pitkään. Esikoinen jaksoi kävellä metsätietä, kun kerroin samalla satuja. Hämmästyin taas kerran muistiansa. Kun kerron tuttuja satuja päästäni rennosti, pitäisi olla tarkkana. Kas hän muistaa, kuinka ne olen kertonut. Jos olen aloittanut jostakin liepehellisestä taustatapahtumasta pitkittääkseni joskus tarinaa, hän kummastelee, miksen nyt toistanut samaa. Esimerkiksi tarinan sammakosta kermasaavissa jouduin tänään kertomaan uudestaan, sillä kerrottuani sen yhden kerran, hän kysyi missä sen sammakon kaveri oli ja se tyttö, joka meni puhelimeen? ???
Viideltä oltiin kai kotona. Lomalla ei kelloa tunneta. Syötiin pestoa ja makaroonia. Syödään sitä aivan liian usein, tulee pian korvista. Katsottiin netistä taidepläjäystä koko porukka. Itkettävän ihana.
Sitten supatteluihin ja rupatteluihin ja köllöttelyihin katosi taas useita toveja. Ehdin nippa nappa ajoissa ryhdistäytymään esikoisen kassa iltakävelylle. Sille lupaamalleni lenkkareiden ulkoilutukselle. Pitkä poikani polki pikkuisella pyörällään minkä ikinä pystyi. Ulkona tuntui niin ihanan kevätillalta. En osaa erotella mistä kaikesta se tunne tulee, mutta sen vain tuntee jo kunnolla. Se valo, ne lokit, pölyiset kadut, raikkaus ja tikittävä odotus. Kohta rävähtää kaikki täyteen vihreää!
Pesukone piti laittaa pyörittämään palstallakuraantuneita toppahaalreita. Jokohan olisi aika ne pakata. Pojat tulivat pesuvateihin leikkimään, kun kävin suihkussa. Syötiin iltapalaa, sohvalla. Esikoisen piti katsoa urheiluruutua, mutta se ehtikin loppua ja minä jömähdin katsomaan Bettinaa.
Esikoinen ehti vielä pahoittaa mielensä, kun en kantanut nukkuvana sänkyynsä. Maaliskuiset sairastelut ja tämä lisääntynyt valoisuus ovat sekoittaneet meidän hienoa rytmiä. Uniajat hiukan hakusessa. Mutta kyllä niillä on ollut tapana asettua aloillensa. Siis meillä ja rytmeillä. Sovinnonkuiskutukset ennen unta. Ja isille molempien poikien iltasuukot ja halaukset ja suukko, halaus, moi moi, suukko, suukko, moi moi, halaus, halaus...
Kuppi teetä, kun ovat jo unillansa. Pari sivua kirjaa, ja sitten minun vuoroni tietokoneella. Jahka saan postattua vuorossa on unia. Toivottavasti kauniita. Mielelläni käyn vaikka Japanissa tai uimarannalla auringossa, rakkaiden ja tärkeiden kanssa.
Uusi päivä on jo alkamassa.
7 kommenttia:
Onpa kauniisti ja sujuvasti kirjoitettu. Ihanaa yhdessä ja erikseen tekemistä, yhdessä olemista. Tuntuu turvalliselta ja rakkaalta teidän olo.
Kiitos... Kiitos aiemmastakin kommentista. Veti mietteliääksi, ihan hyvällä tavalla. Mukava tutustua, tervetuloa.
Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen olo, että tuolla on koti. Tuolla on ihmisten hyvä olla ja asua.
Yhdyn edelliseen. Tulin kirjoittamaan että teillä vain on niin vastustamattoman ihana KOTI :)
Kiitos Vilma ja ovelia.
Minua mietityttää tämä siisteys juttu... Tai siis meidän kohdalla oikeastaan epäjärjestysjuttu:). Monilla tuttavapiirimme lapsiperheistä käy siivooja. Toisiko se meidän(kin) perhe-elämään lisäarvoa? Mitä sitä haluaa lasten muistavan omasta kodista. Millaisessa haluaa itse asua. Miltä tuntuisi, jos joku toinen siivoisi meidän kotia, meidän sotkuja.
Usein mielessäni mietin, että osasin minä töissä pitää paikat järjestyksessä. Mutta toisaalta, se oli myös se juttu, jota koulutuksessani ja kursseilla usein kritisoitiin! Että päiväkodit ovat niin steriilejä ja lasten leikit katkaistaan aina ja että liika järjestelmällisyys syö luovuutta... Eikä synnyt pitkäkestoisia leikkejä, jos aina täytyy olla siivoamassa.
Tasapainoilua. Sillä jos menee ihan lääväksi, niin paha olo siitäkin tulee... Mutta että siivoja...
Ihanan kodikkaat kuvat!
Meillä käy siivooja pari kertaa kuussa, mutta epäjärjestyselämää meilläkin vietetään. Tunti siivoojan käynnin jälkeen tavarat ovat taas hujan hajan.
Ja se on ihan ok, saa lapset leikkiä. Enemmän minua ärsyttää omat paperi- ja kangaskasat (ja niillehän ei siivoojakaan voi mitään).
Vaikkei siivoojan työ meillä kovin näkyvää olekaan, on minusta kuitenkin mukavaa, että pari kertaa kuussa saadaan huusholli puhtaaksi, ja minä taas saan viettää sen vaatiman ajan vaikka lasten kanssa. Eikä tällä tahdilla vielä ylihygieenisiä olla :)
Kaavoihin kangistunut: Ai että. Kuulostaa ihanalta siivoja. Kyllä minäkin haluaisin. Mutta voisin myös haluta, että se siivoja olisin minä itse. Että mies ottaa pojat kahdeksi tunniksi, tai vaikka kolmeksi. Minä laitan musan soimaan ja vain siivoan. Kerran kaksi kuussa. Mikäs siinä! Entäs siivoja tekemään ikkunanpesut keväisin ja syksyisin? Mutta sehän on toisaalta ihanan terapeuttista. Kunhan vaan saa ryhdyttyä hommaan. Eli lopputulema olkoon se minulla, että omat sotkut, itse siivoammekin. Eli en jää suremaan, etten keksi mistä rahat irrottaisin siivoojaan.
Eikä niinkään se ylihygienia vaan se jatkuva leikin keskeytäminen, joka liian tiuhasta siivoilusta saattaa käydä lapsia vaivaamaan. Mutta kyllähän me kaikki tiedämme myös sen, että ihan läävässä ei kukoista luovuuskaan, vaikka niin ne kyllä jotkut väittää...
Tasapainoillaan. Saa siivotusta nauttia ja siivojastakin. Muttei huolta kai, jos päättää kestää vähän sotkuakin...
Lähetä kommentti