Onko nämä niitä päiviä, jolloin mentiin tentin jälkeen ulos kaljalle. Tai töiden jälkeen kaupungille terassille yhdelle. Kaikki tuntui yhtäkkiä kepeämmältä, letkeämmältä, huolettomammalta, rennommalta, spontaanimmalta. Talvi jousi jo taipua.
Esikoinen näki meriä ikkunasta. Tahtoi kuratamineissa ulos illalla. Minua hyydytti, mutta tajusin kuinka lätäköt ja sulava piha huusivat neljävuotiasta. Oli ihana antaa hänen intoilla.
Ennen oli vaihe jotain toisenlaista. Nyt kippistelen kuralammikon rannalla, lapioilla. Ja se tuntuu niin hienolta, että olen pakahtua kiitollisuudesta. Vaikka hetken luulin haikailevani muuta.
3 kommenttia:
Samoissa aatoksissa.
Hetken luulin minäkin kaipaavani jotain muuta, mutta kuralammikon vieressä on kyllä parhainta.
"mul on kaikki kohdallaan, jotain pientä kaipaan vaan.." sanottiin jossain laulussa ja minäki yhdyn tuohon. Mitä se "jotain" on, en ole aivan selvillä..
Samoja aatoksia siis sinun kanssasi, aina välillä, mietiskelen, jos, jos,...
Kippikset kuravedellä Elohiiri ja Ovelia. Nautitaan niistä hetkistä, kun tuntuu hyvältä.
Lähetä kommentti