Naistenpäivänä tuli mietittyä. Milloin on miestenpäivä. Sellainen täytyisi kiireesti nimetä, jottei pönkity sellainen vääristymä, että naisilla oikeuksineen on vuodessa vain yksi hetkensä olla esillä, loput päivät on miehillä.
Ensin olimme koko perhe urheiluhallissa. Mies pelasi poikien kanssa ja minä sain testata uusia lenkkareita. Myöhemmin oli ihana olla ystävällä kylässä. Käydä juoksun jälkeen suihkussa kauniissa kylpyhuoneessa, pestä tuoksuvalla shampoolla. Tehdä hedelmäsalaattia uudessa keittiössä, sekoittaa kinuskipäärynävaniljajugurttia rahkan kanssa sinipunaisessa tarjoilumaljassa. Jutella valkealla sohvalla. Joukko naisia koolla.
Mies hoiti lapsia kotona. Olen huono lähtemään ja jättämään. Ei kovin usein tee mielikään, kun tietää miten ohikiitävää vaihetta eletään. Ovat näin pieniä vain hetken. Ja heidän seurassaan on ihanaa. Mutta jo senkin takia täytyy välillä poistua, että isi saa välillä olla rauhassa lastensa kanssa. Tämä puoli alkaa minulle vasta vähitellen valjeta. Ehkä tekisin jotakin toisin, jos saisin aloittaa alusta. Naisilla ei ole oikeutta riistää miehiltä vanhemmuuden taitoja, joita opitaan vain kokemalla. Toisaalta, olen minä aina sanonut, että vaihda niin paljon kuin haluat niitä vaippoja ja että herää ihmeessä ensimmäisenä, yöllisiin kutsuihin tai vapaapäivien aamuina...
Tämä hon han asetelma on mielenkiintoinen ja olen ehkä aivan liian vähän pohtinut sitä elämäni aikana. Kaikkea ei ehdi pitämään tapetilla. Minulla on ollut muuta ja oma osani on tuntunut hyvältä ja ihan onnekkaalta. Hiukan tuikkasin aihetta esiin naistenpäivän kutsujemmekin keskusteluissa, sillä minua kiehtoo oppia itsestä lisää ja uutta. Muodostaa mielipiteitä, aiheista, joista minulla ei ennen juurikaan ole ollut niitä. Herättäähän se monessa uusia ajatuskulkuja, kun tuttava esimerkiksi kertoo, ettei syntyneen lapsen sukupuolta pariin vuoteen kenellekään kerrota. Toisarvoista, sukupuoli, kyse on ennen muuta ihmisistä ja persoonista.
Olenhan minäkin tietoisesti ostanut lapsilleni vaateita, jotka eivät alleviivaisi stereotypioita tytöistä ja pojista. Mutta silti huomaan usein puhuvani mielelläni lapsistani juuri - poikina. Se kaksikko tuntuu minusta hauskalta. Ja jos olisin saanut tytön, oi kuinka hankkisin mekkoja ja letittäisin hiuksia. Luulenpa.
Ja entä kun puhutaan uusista perhevapaamalleista täällä Suomessa(5+5+5 tai 6+6+6). En ole vielä kantaani mustekynällä kirjoittanut, mutta minusta tasa-arvoa kuuluisi ensisijaisesti ajaa monella muulla tavalla. Ehkä hataraiset mielipiteeni johtuvat siitä, että olen vanhanaikainen, itsekeskeinen ja tietämätön, yritän vain peitellä edellämainittuja pohtimalla, että ollaanko varmoja lapsen parhaasta.
Kehoni on tarjonnut minulle paljon sellaisia kokemuksia, joihin miehet eivät pääse. Eivät ehkä haluakaan, eikä tarvitsekaan, sillä ollaan erilaisia. Heillä on muita juttuja, voi taivas, siellä pukuhuoneiden perukoilla, joista en ehkä haluakaan kuulla.
Kun opittaisiin antamaan vapaus monille puolille, joita ihmisestä nousee, sukupuolesta riippumatta. Pojille herkät, tytöille rajut, kaikille kaikki siltä väliltä. Oltaisiin sitten tasavertaisesti niitä ihmisiä. Saataisiin lupa tehdä, näyttää, olla sitä ja siltä mikä tuntuu hyvältä. Itsestä ja ympäristöstä. Korostaa vahvuuksia, vahvistaa heikkouksia, toteuttaa unelmia.
Ehkä joskus naistenpäivällä on toisenlainen paikkansa. Silloin vedetään lippu salkoon ja muistellaan tienraivaajia. Ajatella, joskus naisilla oli heikompi asema. Käsittämätöntä, hehän ovat ihan samaa lajia miesten kanssa. Toki erilaisia, mutta että joskus he eivät saaneet äänestää tai heille ei maksettu samasta työstä samaa palkaa. Kippis vaan, ihana automekko sulla muuten ja olisi kiva jutella siitä balettimatsista, mutta mun täytyy nyt lähteä kaupungille makkaraleivoksille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti