perjantai 13. helmikuuta 2009

Penkkarit





Kerran vuodessa tädille on tullut tavaksi liikuttua abiturienttien ajelusta. Hän joko osuu paikalle sattumalta, sinne missä ajaa rekkoja. Tai sitten matkaa suunnitellusti aitiopaikoille, niinkuin tänä vuonna. Sata rekkaa ja karkkia lavoilta kuulosti hyvältä myös tädin lapsista.

Joka vuosi itkettää, itseasiassa ihan kovasti. Ihan sellaisia hyviä kyyneleitä, vaikka omasta ajelusta on monenlaisia muistoja. Täti oli silloin nuori. Ei kunnolla itse ymmärtänyt olevansa, mutta nyt tietää, että se oli ainutkertaista.

Kadunvarressa on paljon katsojia. Ei tiedä oikein kuinka haluaisi toimia. Siellä ne lavoilla juhlii ja ovat sankareita, ja saavatkin sitä olla. Nyyhkytykseltään ei kykene huutamaan omalle koululleen HYVÄ ***a, vaikka mieli ehkä hiukan tekisi. Sitä pidetään ihan sakkana, mutta tädille se oli ollut hyvä paikka. Toisaalta, saattaisivat haistatella, mistä niistä tietää, harva iloitsee koulustansa, penkkareissa. Poishan sieltä ollaan kovaa haluamassa. Parempi vain hiljaa katsella.

Toinen tädin omista lapsista ennättää nukahtaa ennen meluisan letkan saapumista. Toisen täti nappaa syliin ja suukottaa ja kertoo rakastavansa, aina.
- Jos sinä tai pikkuveljesi olette joskus tuolla lavalla, niin otan töistä vapaata ja tulen vilkuttamaan.
- Mutta äiti, ne ovat lukiolaisia. Minusta tulee sukeltaja.
- Ai niin. No sitten tulen vilkuttamaan sinun laivallesi, kun lähdet merille.
- Joo. Ja sitten se laiva kaartaa taas takaisin kotiin.

Täti tuntee itsensä joka kerta vanhemmaksi, kumpa myös vahvemmaksi. Siitä on vuosia, kun hän oli abiturientti. He ovat niin liekeissä siitä, että uusi ja oma elämä on juuri alkamassa, kaikki edessä avoinna. Toisaalta, täti ajattelee, niin on yhä myös minulla. Tosi vanhukseksi haluaa tulla, ja yksi uusista omista aamuista on huomenna.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi sen tädin sukeltajapoikaa, olipa se viisas sanoessaan niin. Tässä hieman kademielin katselen karkkisaalistanne, olette olleet ihan haukkoina siellä ja vielä tuollaisia hyviä karkkeja, eikä niitä halpoja ja pahoja.

Multa meni penkkarit ihan ohi tänä vuonna, tai näin mä täällä traktorin jonka perässä oli kärry missä oli abeja ja yhden kuorma-auton, mutta nekin vaan ikkunasta. Tunsin asuvani oikeasti ihan maalla.

Pisaroita kirjoitti...

Minä katselin eilen penkkarirekkoja koko kroppa kylmillä väreille. Mihin tämä aika katoaa? Vastahan sitä itse keikkui siellä lavalla ja pisti jalalla koreaksi vanhojen tansseissa. Miten isolle jutulle se silloin tuntuikaan. Ja mitä kaikkea vieläkin suurempaa on sen jälkeen tapahtunut.

violet kirjoitti...

Ehditte sentään saada nameja. Eivät menneet kaikki mummojen taskuihin!

Anonyymi kirjoitti...

Nostalgista...

Mikä on tuo ihana tyynykangas tuossa alimmassa kuvassa?

Monna

Taru kirjoitti...

Ihana teksti, minulla on joskus ikävä noihin abiturientti päiviin, hetkiin ja tunnelmiin. Silloin oli niin nuori, viaton, kokematon ja naiivi, kaikki oli niin jännittävää. Kiitos tästä!

Joola kirjoitti...

Monna, jos tarkoitat tuota raitaista, missä näkyy turkoosilla pohjalla "köynnöstä"... Ostin syksyllä (?) Ikean valmisverhot, leikkasin niistä helmaa pois, kun meillä on "pomppupatja" ikkunan alla, ja tein tyynyliinoja. Verhotkin on siis sitä samaa väriterapiaa varten hankittua. Ovat joskus näkyneet jossakin kuvassakin. Pitääpä antaa taas näkyä jossakin, sillä pian ovat vaihdossa, kaipaan vähemmän kirjavaa meininkiä...