keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Tuli ja sotki, vatsatauti




Eräänä kauniina aamuna oltiin miehen kanssa saatu olla lomalla. Siitä olisi riittänyt liitoa ja fiilisteltävää useaksi hetkeksi, mutta arki palasi äkisti, kun kuopus oksensi. Ensin yritettiin vaan tulkita se joksikin pulautukseksi ja ruokavieraskin käväisi, mutta kun oli useamman kerran käyty suihkussa, kun tavaraa tuli yltympäriinsä, oli pakko uskoa - se onkin tautia. Kertavaipat ja pesuvadit esiin.

Esikoinen on ainakin toistaiseksi selvinnyt ilman oireita, me muut emme. Eikä vieläkään oikein uskalla huokaista, vaikka virta jo palailee. Kyllä, pöntöllä vati sylissä istuminen on kamalaa ja se horkka ja kurja olo mikä siihen liittyy... Mutta hyvääkään ei tarvitse kaivella. Sitä on niin paljon valmiimpi uudistuksiin, uuteen, inspiroi, kun oikein pienen hetken kouristelee ja ripuloi. Vai?

Muistan, miten lapsenakin tuntui ihanalta, kun alkoi helpottaa. Kun pään alla äidin puhtaaksi vaihtama lakana pysyi sellaisena. Ja miten raikkaalta tuntui ilma, kun avattiin välillä ikkuna. Ja kun raastettu omena, mustikkakeitto ja jaffa pysyivät sisällä, sai toivoa, mitä ruokaa haluaisi ensimmäisenä kokeilla. Varmaan toivoin jauhelihakastiketta ja makaroonia.

Tänään minä toivoin tomaattista ja porkkanaista linssikeittoa. Ja aavistelin kuopuksen iloitsevan makaroonista margariinilla. Jälkiruuaksi riisisuklaata. Esikoinen on ehkä hieman joutunut venymään, kun normaaliarki on hieman poissa raiteilta. Toisaalta, hän on nauttinut täysillä loputtomasta sisällä olosta, suolakekseistä, pillimehuista ja dvd:n katselusta.

Mutta osataan me kaikki taas nauttia monesta muustakin, joutaa tämä tauti jo mennäkin.

1 kommentti:

tuikkis kirjoitti...

Äh inhottava tauti, miten se aina jyllääkin ja koettelee. No onneksi olette parantumaan päin!