maanantai 20. lokakuuta 2014

Kuin silloin ennen

Elämän suuret ja vaikeat kysymykset pohdituttivat eilisen. Ovatko lapset jo valmiita kouluun vai pitäisikö huilia vielä päivä lisää. Päädyimme lepoon.

Enkä sitten nukkunutkaan itse koko yönä juurikaan. Höyryhengitys, hunaja, istuallaan olo... Unissaan on vaikea yskiä, päättelin, sillä pysyin hereillä. Katsoin tallenteen boksilta, kuinka rakastinkaan Notting Hillia nuorena. Hymyilytti se, valvoessa.
Aamulla terveysasemalla sanoivat, ettenhän minä mitenkään töihin saa mennä. Selvä, olen pari päivää sairaslomalla. Tulin laboratorion ja kaupan kautta kotiin, tunsin välitöntä helpotusta.

Minähän pidän itseäni korkeintaan keskinkertaisena monessa, joten korvaamaton en ole, miksi en lojuisi tovia hyvällä omallatunnolla.

Ja pojatkin kotona. Kuin joskus pari vuotta sitten. Tämä on ihanaa, vaikken sairastamisesta pidäkään lainkaan. Spotyfy soittaa syysmusaa, raivasin tilaa tuikkulyhdylle, laitoin ruokaa pojille... Luimme Potteria, yksin ja erikseen. Pojat piirsivät ja tietovisailivat. Pian tulee leipälähetys ja vieraita.

Kiitän tästä päivästä.
Enkä pelkää vielä yötä.


1 kommentti:

kerttu kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä. Paitsi yösi. Lepää nyt vain kunnolla,ettei äidy pahemmaksi.
Ihana tuo legokylä tuolla alempana.