sunnuntai 18. marraskuuta 2012

"Hetkinen"

Lukiko sillä tavoin televisiossa ennen, jos kuvayhteys katkesi. Kuinka kaunis sana se siinä yhteydessä oli, tuskin kukaan niin ajatteli. Jatkuisi nyt pian, odotteli.

Mutta hetkinen voi olla kaunis, jos sen saa hyvällä tavalla kiinni.
Kun on hämärässä huoneessa, jossa soi kaunis pianomusiikki. Pienet ovat käymässä päiväunille, suurin osa jo nukkuu. Ryhmän kuopus ei ole vielä vuottakaan ja on sinun vuorosi antaa hänelle maitopullollinen lounaan päälle, ennen uniaan. Hän nukahtaa syliisi. Juuri niin autuaan tyytyväisenä, kuin vauvat vain osaavat, kokiessaan vatsansa täysiksi, olon turvalliseksi ja tyyneksi. Kiitollisuus on suunnaton. Mitä työtä sellainen hetkinen edes on.

Sekin on Hetkinen, kun kuopus ehdottaa, että mennään kupillisille. On lähtenyt mukaan kaupunkiin asioille. Jaksanut odottaa, kun äiti sovittaa kengät. Valinnut sushiaineita Japani-kaupasta ja saanut toivomansa keraamiset syömäpuikonaluset itselleen ja veljelle. Ei ole vielä kiire kotiin, mennään vaan ennen ruokakauppaa vielä teelle. Hetkisen kuluttua meillä on oma yhteinen hetkinen, kun istumme kauniin teehuoneen nurkkapöydässä ja meille on tuotu lasikannullinen ihanaa minttuteetä. Ja toinen hetkinen hetken päästä kadulla, kun huomaamme, että on Ravintolapäivä ja joku myy itsetehtyjä karjalanpiirakoita munavoilla vanerikojusta. Ostamme ja syömme sadetta pitäen parturin katoslipan alla.

Miten hyvä seura minulla.

Kun istumme koko perhe hetkisen hienon bistron pöydässä syömässä pelkkiä jälkiruokia. Meillä ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla varaa sellaiseen ja kuitenkin meillä joskus on. Kulta saa maistaa sellaisia viinejä, joita ei aina ole saatavilla. Mietimme, että meille sellainen retki on matka. Ja pojat kertovat isille, että tällaista meillä oli Japanissa. Vaikkei juuri  muu ole samaa minusta, kuin tunne sekkailullaolosta ja nautinnosta. Olisivatpa puhtaat lakanat kotona odottamassa. Ovat vielä jollakin kerralla.

Aamu, kun kuljemme päiväkodille. Iloinen hämmästys siitä, että me olemme selviytyneet tien päälle riittävän aikaisin. Ja pääsemme perille kaksin jalkaisin. Meillä on usein koko hiljainen tie, muut ovat menneet tai tulevat vasta paljon myöhemmin. Kun teen iltapuolikuuteen kestävän vuoron, kuopus kutsuu aamuja "vapaa-aamuksi". Saamme köllötellä peiton alla, lukea kirjan, unohtua lorveksimaan hetkisiksi. Seitsemän aamuina tahti on tietysti eri. Myöhäisinä aamuina ehdimme nähdä aamun heeräämisen. Valokuvaan parina aamuna reittimme, että aina muistaisimme sen. Sillä päiväkoti ei ole tuossa ihanassa vanhassa puukartanossa kuin kevääseen saakka. Sitten muuttavat uusiin tiloihin ja kuinka taas kestämme sen muutoksen. Mutta arkiaamuisin en aina murehdi tulevia tuulia, vaan lampsimme vieretysten. Sellaisenkin haluan talteen, päiväkotiinmeno-hetkisen.

Uskallan antaa vierelleni miehelleni suukon kokeillakseni onko hän jo hereillä. Ehkä on jo aamu, ehkä hän on saanut unta jo riittävän annoksen. Olemme kaksin, pojat ottavat viikonloppuaamusta ensin irti herätyskellottomuuden. Juttelemme ja miehen käsi ei kuulemma puudu, vaikka nojaankin siihen koko puolituntisen tai miten pitkän lie tuntisen. Tiedän, että hymyilen. Ja kun hetken päästä juon teetä ilooni uppoutuen, huomaan taas yhden tärkeän hetkisen, ajatuksen. Kuinka iso kiitos on siitä, että tiedän mitä haluan. Olen kuullut, etteivät kaikki tiedä ja moni etsii jopa ahdistuen.

Istun pitkään itsekseni luetellen. Ja erityisesti nautin, kun asiat ovat niin mukavia, ettei haittaa, vaikken saisi koskaan niitä kaikkia. Tuntuu vain hyvältä tietää, mitä kaikkea ihanaa voikaan tahtoa kirkkaasti ja epäröimättä. Ymmärtääkö kukaan sellaisen hetkisen hyvyyden. Että tiedän, mistä saan voimaa, mistä nautin, mistä iloitsen, mikä on minun juttuni, mitä ainakin tarvitsen.

Hetkinen. Hetkisen.
Silloin tällöin, jonkunlaisen, pysähdyksen, seisahduksen, hengähdyksen.

Ehkä sinullekin muutama sellainen, hyvä ja tärkeä hetkinen?


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ystava rakas, miten ihanalta kuulostavia hetkisia.Niin elaydyin mukana lukiessani etta ihan kun olisin tee muki kadessani ollut poydan aarella kuulemassa. Minullakin on ihania hyvia hetkisia riittanyt, niita kun paasisi puolin ja toisin jakamaan,siita seuraisi lisaa ihania hetkia. Jos jotakin kautta pian,naina paivina, kun saan sellaisen hetken paivaani jarjestettya. Olette kaikki mielessani.

Riitta

Joola kirjoitti...

Kiitos. Sekin on hetkinen, kun saan sähköpostin tai viestin tai kommentin ystävältä. Totisesti! Kiitos, kun olet mukana. Tekin olette mielessä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli niin ihana ja kaunis kirjoitus, että pyyhin kyyneleitä silmäkulmasta. Nuo hetkiset, ne ovat sitä elämää <3

- Anna

Joola kirjoitti...

Kiitos Anna.