Matka tulee tulemaan mieleeni monesta, arkeeni jää japanipalasia. Niin on ollut aina, siitä saakka kun maa oli kotini, kun olin teini.
Muistonmuruseni iloni ja voimani.
(Kattoterassi oli kaikkien asukkaiden käytössä, mutta ei nähty siellä koskaan ketään muita. Pyykkitelineitä sai lainata. Kolikkopesukone oli yhtä kerrosta alempana, parvekkeella. Vain kerran se oli varattuna, muuten sain pyykit pyörimään aina kun halusin. Ja ne kuivuivat päivän aikana terassilla, poimimme pois pimeässä, kun tulimme reissuilta. )
3 kommenttia:
Tuo on niin ihanasti ja osuvasti sanottu "arkeeni jää japaninpalasia". Siinä on jotenkin matkustamisen perimmäinen olemus hyvin tiivistettynä!
Minusta on melkein mielenkiintoisinta aina nähdä kuvia matka-arjesta, siitä miten ihmiset olemisensa hoitavat. Pikkupyykki narulla jne. Se miten oma kulttuuri perustarpeineen ja myös mielitekoineen asettuu toiseen.
Minulle pyykkikuva on tärkeä. Sillä minä halusin juuri pyykinpesut ja tiskaukset ja edes pienet palat arkea kokea japanissa. Mies ei halua näitä samoja vielä liittää omaan lempikaupunkiinsa. Haluaa pitää sen matkapaikkana, maailmana johon on hypännyt kymmenisen kertaa lomalle, nuorempana.
Siksi Japani kiilasi edelle matkakohteena, vaikka tuonne euroopan kaupunkiin meidän oli aluksi tarkoitus suunnata junalla poikien ekana ulkomaanmatkana. Mutta minä halusin juuri arkimatkaa, pienten lasten kanssa.
Ja sain. Ja siis silti se oli ihanaa lomaa. Mietin, voinko sanoa täydellistä, sillä eihän mikään ehkä ole sellaista ikinä. Mutta tosi lähellä!
Nautin.
Kiitos pyykkitarinoista ja -kuvista. Pyykkääminen matkalla ja pyykin kuivuminen taivasalla on minullekin tärkeää, jokin turvallisuuden ja kotoisuuden tunne siitä tulee. Vaatteisiin tulee sen paikan tuoksu. Samalla kuvittelen astuvani hetkeksi pois turistin roolista.
Lähetä kommentti