keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Gojo Guesthouse & cafe











Antakaa minun käydä Gojolla. Istumassa hetki, aistimassa tunnelma. Kuulla Okaeri ovella, sanoa Tadaima. Kyotossa on varmasti lukuisia ihania kahvoiloita, mutta haittaako se, ettei tiedä niitä kaikkia, jos on löytänyt yhdenkin, jota pitää mielellään kantapaikkana. Jossa on hyvä ja rentoutunut olla.

Yövyimme paikassa häämatkalla kahdeksan vuotta sitten. Majatalohuoneet yläkerrassa. Se oli meille nappipaikka silloin, ja mieluusti olisin majoittunut sinne tälläkin kerralla. Mutta eivät majoita pieniä lapsia.

Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivätkö lapset olisi olleet tervetulleita. Poikani olivat kuin asukkeja, siitä hetkestä saakka, kun astuimme liukuovesta ensimmäisen kerran. Pitivät paikasta. Nukkuivat jopa päiväunia tatamilla, juotuaan ensimmäisellä kerralla kaakaonsa. Olisin voinut viipyä tuntikausia ja ehkä viivyimmekin, lomalla emme käyttäneet juurikaan kelloa.

Musiikki soi taustalla. Ensimmäisellä kerralla tunnistin, että miehellä on sama levy kotona. Pitää vain osata etsiä se tuhannen joukosta. Tee tarjottiin niin kauniista kupista ja lautasella hauska pikkuruinen keksi. Sellaisia kävin ostamassa kotiin viimeisenä päivänä, kun sain ohjeet kaupalle työntekijältä. Olisivat katsoneet poikia sillä välin, kun käyn ostoksilla (!), mutta pojat tahtoivat, että "pysytään porukassa", kuten tiiviisti teimme turvallisuussyistä lähes koko kolme viikkoa.

Kävivät pojat kaksin kodin lähimmällä juoma-automaatilla, joskus. Näyttivät niin hauskoilta, kun katsoin ikkunasta. Ja minä kävin kerran kadun päässä vastassa vierasta, he odottivat kotona. Ja kaksin odottivat myös muutaman kerran, kun  kävin pesukoneella tai ripustelemassa pyykkiä kattoterassilla.

Pojilla ei ollut Gojolta kiire pois, tahtoivat olla. Voisinko istua siellä taas hetken ja saada voimia. Ehkä joskus työviikonkin jälkeen sellaiseen paikkaan olisi ihana unohtua. Aloittamaan viikonloppua. Tai kun on jokin kurja sää tai apea mieli tai talvi tuntuu liian loputtomalta. Kunpa Gojo olisi lähikorttelissa.

Viimeisenä Kyoto-päivänä vuokrasimme polkupyörät. Pyöräilimme huumaantuneina ja ajattelin, että ihan sama mitä kaikkea muuta jää vielä näkemättä ja kokematta. Pyöräily oli ehdottoman hyvä. Gojolla halusin kuitenkin ehtiä vielä juoda vihreän teeni ja tarjota pojille kaakaonsa ihanan lomamme kunniaksi. Sattuikin niin, että sisällä istuskellessamme alkoi sataa, vaikka aloitimme polkemisemme auringonpaisteessa. Täydellinen paikka pitää sadetta ja niin hyvä tuuri, että olimme ehtineet jo pitkälle ja pitkään ajella. Reteesti tilasin myös leipiä, vaikka tosi pihisti olimme syöneet ulkona. Onneksi tilasin, nyt on mitä muistella. Ja elämys oli joka jenin arvoinen. Jo silkasta atmosfääristä maksaisin iloiten.

Tänään mieli on jo hiukan alakuloinen. Kaipaan jo takaisin, vaikka koti ja erityisesti miehen lähellä olo ääreis hyvältä tuntuukin.

Mutta minähän sain käydä ja olla. Eikä kukaan ota pois muistoja, ei edes aika, ainakaan kaikkia.
Poikani ovat japaninmatkalaisiani aina. Olen onnellinen, että lähdin matkalle kanssansa, vaikka tietäkää, kuinka pahaa omaatuntoa poden lentomatkustamisesta. Ja toki rahan kulumisesta. Oli ainutlaatuista olla heidän kanssaan maailmalla, nyt kun he eivät ole kumpikaan vielä edes koululaisia. Pienet poikani olivat ihania matkaseuralaisia. Ja nautin, voi pojat me nautimme omasta kolmeviikkoisesta seikkailusta.

(Ja jos menette, muistakaa käydä myös peremmällä, vessassa. Vähintäänkin pesemässä kädet ihanalla lavuaarilla. Ja katsomassa, kuinka hauskat naamiot roikkuvat vessojen ovissa. )

4 kommenttia:

Liivia kirjoitti...

oijoi minäkin viihtyisin! Ja miten valokuvauksellinen paikka. nuo värit, tuo yksinkertaisuus, jossa on silti syvyyttää ja kerrostumia-
minäkin olen pihi tilaamaan särpimiä, mutta juoma pitää tilata. monesti mieheni nurisee jonkun paikan kalliista kahvista, johon olemme menneet etmosfäärin takia. hän ei oikein vieläkään tunnu ymmärtävän, että kahvin hinta on pääsylippu paikan miljööstä nauttimiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa takaisin...!

Hassua, minullakin on aina kaikilla matkoillani taipumus etsiä jokin kantis. Johon on helppo mennä - ja jonne menee sittenkin, kun vuosia on edellisestä kerrasta vierähtänyt. Sellaisen paikan valitsemisessa miljöö ja tunnelma ovat ensisijaisia. Kyllä sen tarjoiluvalikoiman kanssa sitten pärjää...

...en malta odottaa, että pääsen kuulemaan lisää stooreja...

Ihana matka on teillä ollut. Olette olleet onnekkaita!

maarit

Ylva kirjoitti...

Todella kivaa kuulla ja nähdä kuvia matkastanne!

Joola kirjoitti...

Kivaa, että teistä on kivaa. Luulen, että näitä Japanipostauksia tulee lisää, sillä olisin halunnut kirjoittaa paloja talteen jo paikan päällä, mutta se jäi, kun en pärjännyt lainalaitteiden kanssa.

En todella osannut kuvata niin hyvin ja niin paljon, kuin olisin tavallaan halunnut. Tuttu kamerakin hajosi. Mutta yritän ajatella, etten ollut onneksi työmatkalla kuvaajana vaan ihan "vain" japani-lomalla. Nauttimassa... Ehkä jotkin kuvat auttavat silti muistiani ikäni.

Gojo on kuvauksellinen Liivia, minun taitoni vaan eivät riittä antamaan todellista arvoa paikalle. Kiva, jos pienen paikan tunnelma välittyy näistäkin.
Meillä oli sen verran tiukka budjetti, että ei lopulta syöty kertaakaan ihan ravintolassa! En itseasiassa ajatellut asiaa, kuin vasta suomessa. Niin vain kävi. Kahvilassa muutaman kerran. Ensi kerralla ehkä enempi:). Sillä täytyyhän sen ensikerran joskus tulla, edes vaikka sitten, kun olen vanha mummeli...