keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Isä olen täällä maailman toisella puolen...














Täällä rannalla päässäni alkoi yhtäkkiä soida myös Mandoliinimies.
Istuin hietikolla, kädet kiedottuina polvieni ympäri ja katselin poikia. Itkin ilosta. Siinä oli julmetun ihana olla.

Mietin, pelottaako minua, että hetki on ihan pian ohi. Koko matkakin, vaikka oli jäljellä vielä kaksi viikkoa.

Mutta aaltoja oli rauhoittava katsella. Ja poikia ilakoimassa niiden seassa. Vesi oli kirkasta ja levät tanssivat ihan ohkaisina nauhoina. Lauloin ääneen Hectoria.  Hei kuuntele vieras laulu tää, kuin viini lämmittää, ja mandoliinin kanteen säkeet nää, mä kirjoitin, kohta tunnet sinäkin... Olin täysin läsnä ja toisaalta upoksissa ajatuksissa. Tiesin, että meri tulee minuun jokaisella aaltojen kohahduksella.

Niin kuin kaikki lomalla kokemani. Virtaa syvälle mieleni syvyyksiin,  minun ei tarvitse olla huolissani. Ohi vilahtavat maisevat junien ikkunoista. Kaikki  kuulutukset ja puheet junissa, metroissa, busseissa, asemilla. Tuhannet mustahiuksiset ihmiset. Kattojen sekamelskat. Pienet talot ja kujat. Riippuvat sähköjohdot. Sateet ja paisteet. Temppeleiden portit. Vuoret, loputtomat Vuoret! Kylpylöiden hellivät vedet. Eväät ja herkut ja kotona keitetyt nuudelit ja kulmakaupan pussitee. Poikien tutut äänet yhdistyneinä täysin uusiin maisemiin. Kaikki se painuu sisälleni itsestään, suureksi voimaksi. Voin nauttia ja rentoutua. En unohda. Japani jää sisälleni, vaikka pinnalta välillä katoaisi. Siellä se välkkyy, ikuinen liekki.

Helpotti kovasti. Sillä kolme viikkoa menee nopeasti. Sellaisen seurassa, jota kaipaa poissa ollessaan kovasti. Sellainen Kaivattu on minulle Japani.

Hei ystävä pyyhi kyyneleet
Aivan turhaan niitä teet
Minä mandoliinin rinkan päällä saan kulkemaan
Kyllä muistan sinutkin
Kun osoitteesi siihen raaputin...


Mä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin
Taikka vettä Atlantin
Ne sulle tuon kun saavun takaisin

***
Tuota Maailman toisella puolen -juttuakin lauloin matkalla usein. Myös Kulta olen täällä maailman toisella puolen - versiona. Kulta älä pelkää, kyllä pidän pojista huolen.

Onneksi kaikki meni hyvin.

11 kommenttia:

Hanna V kirjoitti...

Voi hyvänen aika!
Kiitos näistä kirjoituksistasi Japanista. Kyyneleet silmissä luin pari postausta, jatkan myöhemmin lisää. Tuli kova ikävä vanhaan kotimaahan. Ja heti aloin suunnitella matkaa, kunhan lapset vähän kasvavat ja muistaisivatkin matkasta jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

Niin kaunista ja rauhallista...
t. Sirpa

Anonyymi kirjoitti...

Ihana otsikko ihanille kuville...

maarit

Joola kirjoitti...

Hanna V: Minä taas tietenkin aloin heti miettimään, tiedänkö sinut. Ja ehkä:)? Josko sinäkin ehkä olet ollut Jasukolla niin sitten ehkäni on varmempi.

Sirpa: Erakkominäni nauttii siitä, että oli sadekausi, eikä vielä huippusesonki, jolloin tuokin ranta olisi varmasti ihan täysi. Välillä tuntui, että saimme paikan omaksi. Uimaan ei ainakaan uskaltautunut kukaan muu kuin poikani. Heidän riemuaan kyllä ihasteli kanssani moni.

Maarit: Olin kyllä vaihtaa otsikkoa nyt kun teksti on yhtä Mandoliinia, mutta en minä nyt kehtaa sitä vaihtaa, kun olit jo ehtinyt sitä ihanaksi kommentoida:). Ja kyllä tuo oli yksi matkan teemalauluista, joten oli sen aikakin jo olla otsikossa.

Kiitän, että olette kommentein mukana.

Hanna V kirjoitti...

Joola, en ole ollut Jasukolla. Se taisi jo olla suljettu, kun asuin vuoden Fukuissa. Koko maa vei ison palan sydämestäni.

Niin paljon on samoja muistoja ja huomioituja asioita.
Kiitos, että jaat niitä tänne.
Jaksan paremmin odottaa joskus tulevaa matkaamme.

Joola kirjoitti...

Hyvää kannattaa ja jaksaneekin odottaa. Sinä osaat kieltäkin sitten, mikä on suuren suuri plussa Japanissa! Olen iloinen, että ennätit kommentoida.

Hanna V kirjoitti...

Jaa, kieltä osaan hyvin vähän, mutta auttavasti. Mutta opin miten asiat hoituvat. Olemalla kohtelias, hymyilemällä, malttamalla. Toisaalta gaijin saa paljon anteeksi.

Ihana kuva nukkuvista pojista. Ja niin usein itsekin mietin Japanissa onkohan tämä soveliasta. Mutta kulttuurivaihtoa kaikki.

Mukavaa lukea täällä. Edelleen kahlaan näitä kaikessa rauhassa läpi ja tunnelmoin. En halua hotkia.

Uskaltanen kysyä paljonko pojillasi on ikää?

Minun murut ovat vasta 10kk ja alle 3v, joten odottelemista on :) Mutta kuten sinä, en halua suunnitella liikaa. Koetan malttaa!

Hanna V kirjoitti...

Jaa, kieltä osaan hyvin vähän, mutta auttavasti. Mutta opin miten asiat hoituvat. Olemalla kohtelias, hymyilemällä, malttamalla. Toisaalta gaijin saa paljon anteeksi.

Ihana kuva nukkuvista pojista. Ja niin usein itsekin mietin Japanissa onkohan tämä soveliasta. Mutta kulttuurivaihtoa kaikki.

Mukavaa lukea täällä. Edelleen kahlaan näitä kaikessa rauhassa läpi ja tunnelmoin. En halua hotkia.

Uskaltanen kysyä paljonko pojillasi on ikää?

Minun murut ovat vasta 10kk ja alle 3v, joten odottelemista on :) Mutta kuten sinä, en halua suunnitella liikaa. Koetan malttaa!

Joola kirjoitti...

Esikoinen on 7 ja kuopus 4. Esikoinen täyttää tammikuussa 8, kuopus jo marraskuussa viisi.

Nuorimmaiseni oli jo minusta mahtavassa iässä matkatakseen japaniini, muistaa varmasti jo paljon. Esikoinenkin oli vielä tarpeeksi nuori, jotta esimerkiksi päästiin vielä kylpylässä samalle puolelle. Minun onneksi!

Maalaistyttö kirjoitti...

Ihania tekstejä ja kauniita kuvia Japanista. Tästä postauksesta pidin ehkä eniten, siksi kommentoin tähän, vaikka luinkin kaikki. Kirjoitat niin hyvin ja tunnelmallisesti. Olin itse (vain viikon) matkalla Japanissa kun esikoiseni oli puolitoistavuotias (nyt hän on 5v). Näistä kuvistasi silti löydän monia asioita, joista huudahtelen: olin unohtanut tuon, noita minäkin näin! Ihanaa todella muistella. :)

Joola kirjoitti...

Kiitos Maalaistyttö! Kommentista, kauniista sanoista, japani-innostuksen jakamisesta. Koitan vähitellen saada jo muutakin tekstiä aikaiseksi. Mutta uusi syksy on vienyt mennessään...