maanantai 21. joulukuuta 2009

21





Nyt, eikä viidestoista päivä. Kai sen voi tarpeen vaatiessa kääntää näinkin päin. Että jos ei ehdi tai jaksa tai voi aiemmin, niin sitten myöhemmin.

Tänään vedin poikia kelkassa. Ihanaa, teitä oli jo aurailtu, muttei vielä hiekoitettu. Tällaisia päiviä on täällä ehkä juuri vain yksi vuodessa. Kun lähdimme puistolta kotiin, yksi äiti sanoi, että näytämme ihanan talviretkeläisiltä. Ja että ulkoilette varmasti paljon. Näytettiin ehkä, sillä minullakin toppahousut ja huopikkaat ja rinkka, jotta kädet vapaina ja silti kaikki mukana. Mutta ei, ei me ulkoilla mitenkään paljoa. Ennen lapsia ajattelin ulkoilevani paljon enemmänkin heidän kanssaan. Mutta toisin on mennyt. Ja en sure sitä juuri nyt. Mieluummin vähemmän ja hyvällä mielellä kuin enemmän väkisin.

Puistosta muuten. Menkää te muut nautiskelemaan, jos vähänkään kulmille retkeilette. Olen viettänyt siellä monia leppoisia kotiäitipäiviä. Mutta nyt alkavat työt, tulee paikkaakin ikävä.

Joulukortteja saatiin siis postiin tänään. Mutkan kautta. Ne on helpompi pudottaa sinne laatikkoon, jos ovat ylipäänsä mukana.

Ja nyt. Telkkari on auki. Tohelon ja Torvelon joulukalenteri. Olohuoneessa valot kuusessa ja pikkulampussa. Sohvalta kuuluu kuorsausta. Kattona majassa yksi iso patja kaarella. Sisällä nukkuvat veljekset nojaten toisiinsa. Minä istun koneella sillä aikaa, kun munakoisot itkevät leikkuulaudalla. Yöllä voin sitten tehdä jotain ihan muuta, kenties vaikka nukkua.

1 kommentti:

SARI kirjoitti...

Ihanaa kun pääsen edes loppumetreillä seuraamaan tätä joulukalenteria, kiire hellittää hiukan ... taidan lähettää taas uudenvuodenkortteja niin kuin Ranskassa on tapana. Kiitos ihanista tunnelmista.