torstai 31. joulukuuta 2009

Kohta täällä hiljenee, ensin Joola arpoilee :)




Viikon päästä alkavat työt. Pääsen luotsaamaan parikymmenpäistä lapsijoukkoa kohti uutta, koulua. Elämään seurassaan isoa osaa arjesta. Vähempikin jännittäisi. Ja vielä kun pitää jättää viiden vuoden aikana tutuksi tullut koti. Mutta mies jää vuorostaan hoitovapaalle, joten lapsia ei tarvitse tähän samaan syssyyn totuttaa täysin uuteen, joskin muutos se on heillekin luvassa.

Nyt vielä voin nähdä kauhu-unia. Ja panikoida. Mutta jahka työpaikan ovet aukenee, pitää rauhoittua. Sillä vapiseva luotsi ei ole kovin vakuuttava. Ja tiedän onneksi aiemmilta työvuosilta, että jännitys kääntyy nopeasti innoksi, ideoiksi, nauruksi, heittäytymiseksi, varmuudeksi. Toivon totisesti, että niin käy tälläkin kerralla. Sillä päiväkodin lapset perheineen ja työyhteisö ansaitsevat toki parasta. On selviö, että lupaan yrittää kaikkeni. Silti nöyrin rantein ja hukkaamatta sitä, mikä on minun valoni.

Mies, poikani, läheiseni.

Blogini hiljenee talveksi ja kevääksi. Luulen, ettei minulla riitä rahkeita, ainakaan näin aluksi. Uusi ja muutokset ottavat niin paljon tilaa, vaativat voimia. Tämä on ollut ihanaa ja olen iloinen jokaisesta palasta, jotka ovat tallessa.

Vaikkakin mietteliääksi se vetää, kun lukee omia vanhoja juttuja. Välillä olen kiukkuinen ja ahdistunut kodin sotkuista ja pyykkipinoista, sitten ytäkkiä annan niiden olla. Toisinaan aikatauluttomuus ja kiireettömyys ovat ah niin ihania ja välistä painelen suoraan surkimuksena peittojen alle. On täällä monta kertaa tullut pyydettyä anteeksi ja puhuteltua miestä ja lapsiani rakkaimmiksi.

Minun tulee varmasti ikävä monia sivustoja, joissa on ollut tapana käydä jollei päivittäin niin viikoittain. Tuleepahan testatuksi kuinka nettiriippuvainen sitä oikein onkaan.

Lopuksi järjestän arpajaiset. Ajattelin surauttaa muutaman kangaspussin ja laittaa sisään jonkin valokuvan ja tekstinpalan. Arvotun kenties. Tuplajännitys. Osallistua voi jättämällä terveisiä. Minulle evästykseksi työhän kuusivuotiaiden kanssa. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä itse kukin pitää tärkeänä. Valokuvatilaus ei ehkä ehdi perille saakka, mutta tiistaina 5.1. ajattelin jo arpoa, ennen auringonlaskua. Kivaa jos olette mukana.

Mahdollisesti siihen saakka, heippa. Minä aion nauttia lumesta mahdollisimman monella tavalla. Tai ainakin katsella, kuinka maisema on valkea. Voimia ja valoa.
Niin, meinasi vallan unohtua, Onnellista uutta vuotta!

43 kommenttia:

kramox kirjoitti...

miulle on nyt muodostunu tärkeimmäks koti. puoli vuotta toisten nurkissä ja nyt ympärillä omat kamat, höystettynä murun tavaroilla, ja ilman kiirettä mihinkään.

mielenkiinnolla ootan tulevia postauksia, muutos on aina jännää! :)

hyvää uutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä työ-kollega kommentoi;
Varmasti jänskättää tuo paluu työelämään! Kesken eskarivuoden se on pienesti vieläkin jänskempää? Viisi vuotta on aika pitkä aika, mutta lapset taitavat sentään olla kuten ennenkin. ;)Kuten kirjoititkin, työ vie pian mennessään ja vauhtiin pääset varmasti. IHANAA, että miehesi jää vielä kotiin. On kiva aloittaa työt, kun ei tarvitse huolehtia samantien "kuskauksista" ja kantaa huolta omien lasten hoidosta!!

Omien läheisten merkitys ja tärkeys on meillä korostunut entisestään kun on ollut surua ja huolta lähettyvillä. Omat, jo aikuisetkin lapset ovat ihanan lähellä meitä vaikka eivät kotona enää asukkaan. Kuopus sentään vielä. Parasta on nähdä, että tämä on heille vielä koti, jossa saa olla kuten ennenkin. Saa olla äidin ja isän hoteissa. Voidaan puuhata yhdessä. Matkustamme yhdessä, käymme kaupungilla, syömässä, katsomassa ukkia vanhainkodissa, mummia kotosalla. Autamme yhdessä niitä läheisiä, jotka meitä eniten tarvitsevat.
Siis Perhe taitaa olla se sana, joka kuvaa sitä kaikkein tärkeintä. Niin ja tietysti koti, joka on oman näköisensä..tuttu ja turvallinen- :) (tulipas sepustus)

Osallistun muuten arvontaan! :)

t. Liltsu

Jonna kirjoitti...

Tärkeintä on turva. Ilman turvaa ei ole mitään. Turvaa voi olla, vaikka ympärillä olisi palanen turvattomuuttakin. Turva on jotakin hyvin suurta ja kaikkivoipaa.

ELOHIIRI kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta Sinulle ja koko perheellesi. On ollut ilo ja kunnia päästä seuraamaan elämäänne. Kiitos sinulle.

Kotivuodet säilyvät aina muistoissa. Olen nyt ollut kotona 4 vuotta, ja ehkä ihan lähitulevaisuudessa pääsen töihin. Siksikin tunnut läheiseltä, elät samassa tilanteessa. Ja siksi odotan mielenkiinnolla, koska kirjoittelet seuraavan kerran. Voimia, rohkeutta ja paljon rakkautta tulevaan vuoteesi. ♥

Anonyymi kirjoitti...

No voi! Ajattelinkin, että mietit mahdollista lopettamista... mutta onneksi puhutkin tauosta! On ollut mukavaa ja koskettavaa seurata.

Siunattua uutta vuotta ja minäkin osallistun arvontaan!

anna h

pisama kirjoitti...

Kiitos mahtavasta blogista. Tämä on ainoa, jota lukiessa tulee kyyneleet silmiin ja alkaa haaveilla jälkikasvusta.

Ihanaa uutta vuotta teidän posselle!

Anonyymi kirjoitti...

hei,

olen muutamia kertoja kommentoinutkin, varmaan tosin aina anonyyminä tai jollakin tekaistulla nimellä.

oikein ihanaa on ollut seurassasi, toivottavasti et kuitenkaan kauan pidä taukoa. on mukava myös kuulla, miten työelämään paluu sujuu. minkälaisia tuntemuksia ja ajatuksia se herättää... ja miten jaksat.

itse olen tämän syksyn nyt ollut taas töissä...rankkaa on ollut. teillä kuitenkin helpompaa, kun tosiaan ei ole lasten hoitoon viemisiä. ja ihanaa, kun miehesi voi olla kotona! saa hänkin kokeilla mitä se koti-isyys oikein on!:)

palaathan pian, odotan sinua:)

t. pitkätossuope

Altocumulus kirjoitti...

Onnea uusiin haasteisiin. Vuoden päästä kuusi vuotta täyttävän äitinä toivoisin, että kiusaamisesta ja syrjimisestä puhuttaisiin noinkin pienten kanssa ja sillä olisi päiväkodissa nollatoleranssi.

Niinu kirjoitti...

Onnea tulevaan ja kiitos menneistä:)
Olen täällä käynyt vaikka en usein ole kommentoinutkaan...
Tuo vaihe on haikeaa, mutta melkein kaikilla meillähän se on edessä(no okei,miulla takana).
Kohtuus kaikessa,sen olen oppinut kantapään kautta...ei liikaa menoja,muista rauhoittuminen/rauhoittaminen,nauti hetkistä:)
Ja onneksi mikään ei ole lopullista,itsekin jäin uudestaan kotiäidiksi vuosi sitten,nyt puoli vuotta töissä ja sitten taas kotiäidiksi(lapset jo koulussa,mutta kyllä silti kaipaavat aikuista kotiin:)
Onneksi teillä on siellä isä:)

mude kirjoitti...

Onnellista uuttavuotta sinulle ja perheellesi!

Onneksi tosiaan puhut vain tauosta etkä bloggailun lopettamisesta. Minulla on aina rauhallinen ja hyvä olo vierailtuani blogissasi.

Voisinpa antaa tulevan esikoululaiseni luotsattavaksesi, hyvillä mielin ja luottavaisena sen tekisin!

Sari kirjoitti...

Voimia työhön ! Olen varma, että luotsaat mainiosti. Voi, kun Suomessa saavat kuusivuotiaat olla niin kuin ovat. Minun viimoiseni täyttivät juuri kuusi ja pitäisi osata lukea ...
Viime aikoina en ole ehtinyt lukemaan niin usein, ihana jos ehdit työs lomassa hiukan kirjoittamaan. Ihailen otettasi elämään. Minulla koti ja työ ovat aina sekoittuneet toisiinsa - välillä tunnen olevani täysi hirviö lapsilleni. Yritän kuitenkin viimeiseen asti välttää sitä kaikkein tyhmintä lausetta, jonka heille voi sanoa : ei ole aikaa. Ja ottaa vahingot takaisin, ja olla tässä hetkessä, olla läsnä.
Olla luotettava.
Sinun valosi - olet myös sinä itse !
Onnellista Uutta Vuotta, osallistun ilomielin.

piiri pieni pyörii kirjoitti...

Siellä ♥ missä perhe.

Onnea Uudelle Vuodelle♥

Anonyymi kirjoitti...

Onnea sinulle tulevaan vuoteen sekä koko perheelle! On onnea lapsille, kun ovat saaneet olla kotona ensin äidin hoivissa ja nyt sitten isän hoivissa. Kyllä ehtivät vielä "maailmalle" vieraitten hoitoon,kouluun, harrastuksiin...
Terveisin
Sirpa
... ja kokeilen arpaonnea myös

Riikka kirjoitti...

Sinun juttujasi lukeneena, en oikein osaa evästää mitään. Tunnut oikein hyvältä ihmiseltä tuohon työhön. Osaat kuunnella, katsoa, koskea ja ymmärtää lasta. Kiitos blogistasi, harmi ettei se jatku, mutta ymmärrän täysin. Hyvää tulevaa vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Täällä tämä toinen työnsä aloittava, viimeistä hoitovapaapäivää viedään. Pikkuinen aloittaa päiväkodissa, mutta alku on pehmeä, laskin, että koko tammikuun aikana tulee vain viisi hoitopäivää. Kiitos 30-tuntisen työviikon ja mummon avun!

Olet ollut kyllä niin monta kertaa mielessä, kun olen tehnyt tätä surutyötä kotiäitiyden loppumisesta. Kiitos siis näistä ajatuksista, joita olet jakanut! Toivoisin kuulevani sitten myöhemmin, että miten menee :-).

//J

isoinpapu kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta sinne! Lempeää, rauhallista. Jännitys on ihan kivaakin, muttei liikaa sitä!

Eskarilaisille: Että tuntee olevansa arvokas ja hyvä sellaisenaan. Että huomaa oppimisen olevan hauskaa (ei pelottavaa tai ahdistavaa).
Että tajuaisi erilaisuuden olevan rikkaus ja hieno juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Aidosti, oikeasti kuunteleminen, pieniki juttu..

Intoa tulevaan sinulle.

Nelli, arvonnassa mukana :)

Riikka kirjoitti...

Onnea tulevaan vuoteen sinulle ja koko perheelle! Kiitos ihanasta blogista. Toivon todella, että ehdit ja jaksat sitä vielä jatkaa, päivittelemällä silloin tällöin kun siltä tuntuu. Kiitos, että olemme saaneet kurkistaa teidän päiviinne ja kotiinne!
Tapahtumarikasta uutta vuotta!

Ansku kirjoitti...

Voimia työn aloittamiseen. Itse aloitin menneenä syksynä työt. Päiväkoti ei tuntunut mulle nyt sopivalta paikalta (enää sen jälkeen kun sain omia lapsia) ja aloitin yksityisenä perhepäivähoitajana. En kerro tätä pelotellakseni vaan siksi, että tästä selviää, mutta ensimmäiset viikot olin todella uupunut! Päivärytmi muuttui totaalisesti. Nyt kun ollaan vuoden vaihteessa olo on palautunut suht entiselleen. Tosin aikaisemmin on mentävä nukkumaan kuin ennen. Minulla on itselläni eskari ikäinen ja kohta 4-vuotias. Tiedän siis senkin, että eskareiden kanssa on sekä hauskaa että haastavaa. Kyllä se siitä varmasti alkaa sujua hyvin ja otat ryhmän haltuusi. Desibelit voivat olla kyllä hieman suuremmat mitä kotioloissa omien lasten kanssa. hih :)

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Jätän kommentin, vaikken niin koskaan teekkään, vaikka täällä jokapäivä käynkin teidän elämää kurkkimassa. Sulla on ihanan elämänmyönteinen ja ennenkaikkea makuinen blogi. Kaikkineen iloineen ja suruineen. Siihen on niin helppo samaistua. Tuntea elävän itsekkin.

Onnea hirmuisesti uusiin haasteisiin. Ymmärrän sinua hirmun hyvin. Meillä on samanikäiset lapset kuin teillä ja minullakin olisi työhönpaluu vielä edessä. Vaan vielä en sitä halua ajatella. Tuntuu jotenkin niin raskaalta. en tiedä.

Olisi ihana kuulla kuinka arki teillä alkaa, vaan ymärränähän kyllä.. on pajon muutoksia tulossa.

Ja ehdottomasti arvonnassa mukana!! ü

Ihanaa ja siunattua uutta 2010 vuotta teille. Toivon sen tuova pelkkää hyvää teille.

T: Anna

Anonyymi kirjoitti...

Joola, tulen kaipaamaan sinua, MUTTA olen iloinen, että osaat tehdä valintoja, jotka helpottavat arkeasi, jaksamistasi, oloasi.

ONNEA töihin, tulet tykkäämään siitä, kun pääset vauhtiin! =)

Onnea muihinkin uutoksiin ja RAKKAUTTA sinulle ja perheellesi! =)

Kaivaten, mutta päätöstäsi tukien Nina

Anna kirjoitti...

Onnea kaikille muutoksille, joita uusi vuosi tuo tullessaan. Olen innolla aina odottanut uusia päivityksiäsi, vaikken ole kertaakaan kommentoinut. Mielelläni olisi lukenut niitä jatkossakin.
Hassua kuinka tilanteemme muuttuvat päinvastaisiksi. Itse olen luotsannut eskarilaisia syksyn ja jään pian kotiin, toivottavasti vuosiksi. Voimia!

Elisa kirjoitti...

Hyvää ja kaunista uutta vuotta sinulle ja perheellesi! Hyvin se menee, työhönpaluu siis! Elämä kantaa!

Liivia kirjoitti...

Ensinnäkin; aivan ihanat kuvat!
Toiseksi; erinomaista uutta vuotta sinulle ja tukijoukollesi! Kyllä se siitä, se työn aloittaminen. Ja opettaminenhan on kivaa. Muistan että se oli ensimmäinen ajatukseni, kun seisoin luokan edessä lapsen jälkeen, en muistanut että parhaimmillaan se on todella kivaa.

Maarit kirjoitti...

Kirjoitteluasi - ja kuviasi - tulee kyllä ikävä. Mitä nyt luen aamuisin aamukahvin äärellä? :) Mutta ymmärrettäväähän toki, että kaikkea ei jaksa eikä voi. Hienoa, kun osaat jo etukäteen arvioida, mihin voimat riittävät. Tsemppiä töihin, uuden alkuun! Muista nauttia siitäkin... :)

p.s. kiitos viimeisestä, oli oikein mukavaa!

Katja kirjoitti...

Tulee ikävä blogiasi ja kaikkea tätä lämpöä. Minäkin toivon, että ehdit joskus kertoa kuulumisiasi ja perheestänne (hienon hoitoratkaisun teitte, pojat ovat onnekkaista ja isä myös). Tiedän, miten kasvatustyö innostaa ja vie ihan täysin mukanaan. Sellaista se vain on, niin tärkeää myös! Olet aarre tuleville eskareille. Jaksamista, työn iloa ja (pedagogista) rakkautta toivotan ihan jokaiseen päivääsi. Innostavaa ja valoisaa vuotta!

Katja kirjoitti...

P.S. Vielä. Omat lapseni ovat kerholaisina, eskari-ikäisinä ja senkin jälkeen toivoneet ennen kaikkea välittämistä ja lämpöä kodin ulkopuolisilta aikuisilta, myös sitä että kuunnellaan ja ollaan aidosti läsnä, kohdataan. Ihan sitä samaa vuorovaikutusta, mitä jokainen aikuinen toivoo muilta aikuisilta: sitä että kohdellaan ihmisenä. Minustakin tuo on ensisijaista (ja itse opena ja ihan vain tavisaikuisenakin pyrin siihen), oppimista tapahtuu ja muita taitoja karttuu, kunhan ilmapiiri on lämmin ja hyväksyvä. Valitettavasti tuntuu olevan valtavan vaikea juttu tuo.

Tuikkis kirjoitti...

Hei hei Joola! Tuikkis vilkuttaa vihreällä nenäliinalla. Muista tehdä hyvät eväät töihin, porkkanaa ja sisua. Mielikuvitusta ja taskullinen satuja. Kunnon salkullinen empatiaa ja reipastusta.

Minä pidän tärkeänä rohkeutta ja herkkyyttä. Horjuva vaaka, mutta silloin tällöin sen saa tasapainoon. Rohkaise ujoa ja pientä ja neuvo rohkeinta kuuntelemaan tunnetta ja ottamaan kädestä sitä vähän ujompaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos että olet jakanut arkeasi kanssamme. Blogisi on saanut monta kertaa omat ajatukset liikkeelle. Toivottavasti ehdit myös töiden alettua välillä päivittämään kuulumisiasi.

Onnea uudelle vuodelle!

PaveL

eeva kirjoitti...

Onnea uuteen vuoteen ja uusiin kujeisiin!

Kasvattamisesta ja eskarilaisista en tiedä mitään, paitsi että muistan miltä itsestäni tuntui, kun eskarissa sain nuhteita parin roskan ottamisesta ulkoroskiksesta. Yritin kovasti selittää, etteivät ne olleet roskia vaan aarteita, joita etsimme pitkään seikkaillen, löysimme ja veimme prinsessalle lahjaksi (ja olisimme ulkoilun päätteeksi vieneet takaisin roskikseen), mutta tuohtunutta hoitajaa ei paljon kiinnostanut. Muistan vieläkin kuinka loukkaantunut ja turhautunut olin, kun minun kantaani asiasta ei kuunneltu! (Ja ihan kuin en olisi tiennyt, ettei roskia levitetä roskiksesta.)

Että terveisiä vain eskarilaisille - heidän selityksensä ja näkemyksensä maailmasta voivat olla aikuisesta välillä omituisia, mutta jos vain jaksat kuunnella ja yrität ymmärtää, ei voi mennä vikaan.

virva kirjoitti...

Tsemppiä työelämään,
hyvää siitä tulee.
Muutenkin oikein antoisaa
uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Blogisi on ollut lempparini jo kauan, ja olen pohtinut omankin kirjoittamista juuri sinun blogisi innoittamana. Tunnut sellaiselta ihmiseltä johon olisi erittäin hauska tutustua :) Ja sama tulevaisuus odottaa minuakin poikieni kanssa. Minun lto-opintoni tosin ovat hiukkasen kesken vielä, joten palaan yliopistoon ennen työelämää. Odotan todella, että palaat kertomaan, kuinka töihinpaluu on sujunut. Siihen asti kuitenkin, tsemppiä ja voimia! Olet varmana tosi ihana eskaritäti <3

Osallistuisin myös arvontaan mielelläni :)

- A

Ylva kirjoitti...

Onnea ja ilonhetkiä uusille poluille!

Rankkuudestaan huolimatta uuden elämänvaiheen aloittaminen tuo tullessaan varmasti ihania asioita. Selviät hienosti, tiedän.

Eskarilaisten kypsymistä vuoden aikana on ihana seurata (ja muutamassa kuukaudessakin huomaat varmasti paljon kasvua ja kehitystä). Vuosi ennen koulun alkua on tärkeä siirtymä kouluun. Ei kuitenkaan koulua varten; elämää varten!

Tartu kiinni ryhmäsi lasten ideoihin ja kasvata niitä innollasi. Siitä se lähtee.

Mua ihan suoraan sanottuna harmittaa blogisi hiljentyminen, mutta älä vaivaa sillä päätäsi. Perheesi ja työsi ovat nyt ne tärkeimmät ajanviejäsi ja palailet kertomaan kuulumisiasi sitten, kun siltä tuntuu.

marianne kirjoitti...

Kiitos ihanasta blogista.

Minulle tärkeintä on olla onnellinen - ja tehdä läheiset onnellisiksi.

Marianne

Mantelikakku kirjoitti...

hyvää uutta vuotta!!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kivasta blogista ja onnea töiden alkuun!

Itsekin olen ope, tosin vähän isommille lapsille. Olen pitänyt työssäni tärkeänä ohjenuorana sitä, että yritän parhaani mukaan muistaa, kuinka kallisarvoinen jokainen lapsi on. He ovat (toivottavasti) jollekin hienointa ja rakkainta maailmassa.

Kohtelen huomaani uskottuja lapsia siten, kuin toivoisin omianikin kohdeltavan. Lempeästi, jämäkästi, rakastavasti ja oikeudenmukaisesti.

Työssämme tulee tutuksi koko ihmiselämän kirjo, myös ne varjopuolet. Lapsen etu tuntuu joskus olevan hukassa vanhemmilta ja päättäjiltä. Siitäkin huolimatta on hyvin palkitsevaa työskennellä lasten parissa.

Jos itse uskaltaa heittäytyä ja antaa, saa tunteet moninkertaisina takaisin. Lapset ovat opeansa kohtaan myös hyvin anteeksiantavaisia ja sallivia. Ope antaa mallin myös virheiden tekemiseen ja siihen, ettei maailma omaan mokailuun kaatunutkaan.

Vielä lopuksi tuntemattoman suuruuden hieno ajatus:

Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa.

Kaikkea hyvää perheellenne toivottaen

- Vakiolukija pohjoisesta

Anonyymi kirjoitti...

onnea uudelle vuodelle ja työelämään!
löysin blogisi pari viikkoa sitten...vasta...kiva oli kuitenkin lueskella ;) .p

ilofina kirjoitti...

Kasvamistahan tämä elämä jatkuvasti on. Arki pyöräyttää mukaansa niin nopeasti, sinulla on onnellinen tilanne, kun lapset saavat olla kotona.

Nuorimmaiseni aloittaa uudessa päivähoitopaikassa joulun jälkeen ja kohta kuusivuotiaan äitinä toivon, että hän saisi tuntea olonsa siellä turvalliseksi. Joululomalla tipahti kolme hammasta ja toivon, että hoitajat saavat iloisia hymyjä nähdä paljon.

Kammottaa tämän joululoman jälkeen arkirumba, kouluun viemiset, päiväkotiin sopeutumiset ja omat hankalahkot työajat. Huh, tähän vielä lasten sairastelua, uupumuksen ja riittämättömyyden tunnetta ja elämän jonkunsorttinen hallitsemattomuuden tunne, niin sitähän se arki on, ihanaa ja kamalaa.

Kaikkea hyvää alkavalle vuodelle!

Anonyymi kirjoitti...

Iloa, rohkeutta ja energiaa töihinpaluuseen haluan toivottaa sinulle. Toivottavasti palaat vielä tänne blogimaailmaan. Haluaisin niin kovasti lukea tekstejäsi jatkossakin.

Vielä on itsellänikin tuoreessa muistissa tuo töihinpaluu kotivuosien jälkeen, mutta siitä selviää kyllä. Ja mukanaan se voi tuoda oikeasti ihan kivojakin juttuja kotiympyröihin. Kyllä äidinkin pitää välillä vähän korvien väliä tuulettaa, ja missä se sujuisikaan paremmin ja ilman huonoa omaatuntoa kuin puurorahoja tienatessa. ;-)

Nauti omasta ajasta. Teet tärkeää työtä ja olet varmasti oikealla allalla, niin paljon tunnut kasvatusasioita ja lapsosia pohtivan.

Hyvää ja onnellista alkavaa vuotta sinulle ja perheellesi.

am

Anna kirjoitti...

Kommentoinpa vielä uudestaankin, nyt tästä innostuneena :)

Itselleni eskarissa, ja päikkärissä muutenkin, tärkeintä on ollut hyvän ilmapiirin luominen. Se lähtee mielestäni ryhmän aikuisten hyvistä väleistä ja heidän yhdessä sopimistaan säännöistä, joita kaikki noudattavat johdonmukaisesti. Hyvä ilmapiiri on mielestäni lämmin, salliva, naurava, oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikille. Kirjainten yms. oppiminen on mielestäni aivan toissijaista. Eskarilaiselle tärkeää on oppia olemaan ryhmässä, olemaan kaveri, tuntemaan itseään ja vahvuuksiaan ja arvostamaan itseään.
Olen aivan varma, että susta tulee loistava eskariope!

Kerttu kirjoitti...

Voi, ihanaa uutta vuotta teidän perheelle!
Tämä vuosi on varmasti aivan erilainen kuin edelliset, mutta omalla tavallaan myös ihana.
Todella hienoa että miehesi jää lasten kanssa ensin kotiin.
Ja sinä varmasti pärjäät töissäsi loistavasti!

Oikein hyvää jatkoa teille ja jään innolla odottelemaan sitä kun ennätät taas blogiasi päivittelemään.
Tätä on ollut niin ihana lukea. Harmi vain kun löysin blogisi niin myöhään...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uuteen elämänvaiheeseen!
Itse huomasin perheen tulevan vieläkin tärkeämmäksi ja rakkaammaksi palattuani töihin hyvin monenkirjavien lasten ja perheiden pariin. Älä siis suotta pelkää vaikka jännittäähän se parina ensimmäisenä päivänä. Sitten sitä onkin taas jo vanha tekijä..

Osallistun arvontaan. Kiitos kauniista ajatuksistasi ja blogistasi!

Kollega

kyllikki kirjoitti...

Aivan tulee mieleen aika kun lapseni olivat pieniä ja olin heidän kanssa kotona ja kuinka kurjaa oli palata työhön ja viedä lapset päiväkotiin.