Hiihtolomaviikolla sain käydä hänen luonaan. Ystävilläni. Istumassa hetken heidän arjessaan, vierellä. Sairaalassa ja muualla. Jopa kaljalla, puolituntisella, nopealla. Ennen kuin juna vei taas kohti kotia.
Hurjaa.
Mutta valtavasti valoa ja elämää. Niin paljon tunteita, paljon vähempikin itkettää.
Toivon hyvää.
Mitä ikinä se milloinkin kenellekin on.
Kiitos kullat. Oli ihana olla hetki teidän luona.
(Puurobaarissakin sitten tulin käyneeksi puoli vahingossa. Ajatukset jossain ihan muualla. Vedin tihkusateessa kävellessä puiston viertä, muistellen kesää ja helteitä. Rauhoittuessa, hengitellessä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti