Lukuna 15 on minusta sentään kauniimpi, kuin 14.
Menneen vuoden muistan putkiremonttievakosta, josta tuli vuoden parasta aikaa.
Ja tahmeasta syksystä, jolloin en oikein tiennyt, mikä minua painaa.
Kuopuksella alkoi koulu. Ja iltapäiväkerho ja joukkueessa jalkapalloilu.
Esikoinen treenasi ja pelasi, oli maalivahti.
Kesällä pääsin ystävien kanssa ja luo Tanskaan. Ja sain viettää monta mieleenpainuvaa hetkeä Suomessakin ystävien kanssa. Ystävät ja perheen muistan valopilkkuna koko vuodelta.
Juhannus-Nuuksion saavutuksena.
Tätini kuoleman suurena suruna.
Töissä tapahtui paljon, ajatustyötä myös. Juuri siihen pähkäilyyn tarvitsin kipeästi joulutauon.
Keskiviikkona olen valmiimpi jatkamaan, kun kaksi viikkoa ajatukset ovat saaneet seilata ja hakea suuntaa omillaan.
Ystäväperheisiin vuosi on tuonut lapsia. Se on ihanaa, mutta myös korostaa sitä, kuinka meidän perheellä on uusi vaihe. Pikkulapsia ei ole, koululaisten kanssa elämä on erilaista.
Ihan hämmästyttävää on mieheni ja minun kahdenkeskeinen aika. Olemme jo tänä vuonna ennättäneet olemaan kaksin enemmän, kuin ehkä yhteensä kymmenen menneen vuoden aikana.
Toivon osaavani ottaa tänä vuonna mallia viime vuoden ensimmäisestä puolikkaasta enemmän, kuin tästä jälkimmäisestä. Pidin kovasti siitä elämästä, jota elin evakkokodissa ja kesän valoisina viikkoina!
Lupaisin, jos luontevasti jotain keksisin. Ehkä taas ennemmin toivoisin. Vaikka jotain haluaisin osata tehdäkin.
Sen ainakin päätin, että laulan "Kenelle kenelle ojennan käteni ketä saan ketä saan auttaa päivittäin" - töissä useammin. Jospa aina vain paremmin sisäistäisin, oppisin. Vapaa-ajallakin. Kysymään, voisinko jotenkin olla avuksikin.
Aivan varmasti tapahtuu paljon ikävää, ei toivottua, surullista, harmillista, kauheaa ja pelottavaa.
Siksi tarvitaan sitä ja niitä, joiden kanssa tulee hyvä olo. Hymyilyttää, naurattaa, ihastuttaa. Saadaan voimaa, muistetaan nauttia tai unohdetaan kärsiä, kuinka sen kukin haluaakin ajatella. (Luen pojille ääneen viidettä Potteria, aika vahvasti keskiössä tämä teema.)
Haluan muistuttaa itseäni (ja ehkä sinuakin), että hyvä on yhtä totta kuin paha. Siellä missä on joku muistuttamassa hyvyydestä, yhdessä sitä etsimässä, siellä on jo sitä, jollakin tavalla. Ja se on toiveikasta, silloin, kun maailma vaikuttaa tuhoontuomitulta ja toivottomalta.
Hyvää uutta vuotta.
Ajattelen sinua.
3 kommenttia:
Kiitos tästä kirjoituksesta. Kiitos sinusta. :)
Hyvää, toiveikasta ja valoisaa Uutta Vuotta 2015 :) Sinulle ja perheellesi!
T:Minttu
Kiitos tästäkin tekstistä! Tuo on niin totta: hyvä on ihan yhtä totta kuin paha. Tuota hyvyyttä ja pahuutta olen paljon pyöritellyt mielessä, keskustellutkin, sekä aikuisten että lasten kanssa. Mietin, että silläkin lailla hyvyys on, että siitä puhutaan ja että sitä mietitään yhdessä. Pienistä ja isoista teoista, hyvyyden halusta ja aikeista. Valoa, iloa ja hyvyyttä uuten vuoteenne, aikaa ja rauhaa. P.S. Kauniita nuo nostokurjet!
Lähetä kommentti