Turistina kotikaupungissa

Tästä minä tykkään kovasti. Mondon Helsinki-opas on tuonut suurta hupia ja inspiraatiota minulle lähiviikkoina. Kulkee repussa ja lueskelen metrossa. Selailu pitää aika ajoin aloittaa alusta, sillä en ole älynnyt ruksailla tai rengastella kiinnostavimpia.

Kävimme Puttesissa pitsalla poikien kanssa. Näimme kotimatkalla kuopuksen tarhakaverin perheineen ja heille taisi vahingossa jäädä vaikutelma, että siellähän me aina silloin tällöin, lähes kantapaikka.

Uusi Mokon kahvila, testattu veljeni kanssa. Tänään thaimaalaista Kalliossa. Baana vihdoin ajettu päästä päähän. Mantan olisimme löytäneet myös ilman opasta. Leikitään kosmopoliittia täällä omilla kulmilla, kun kauemmaksikaan ei päästä salamana.

Sanoisin, että ihana viikonloppu takana. Vähän harmaalta tämä kevät vielä näyttää, mutta tuntuu valoisalta. Hyvässä seurassa. Ja multaa kynsien alla. Istutuspuuhat on jäljessä aikaisempia vuosia, mutta saatu alulle nyt joka tapauksessa.

Hyvää alkavaa viikkoa.

Hymyilijät hymyilee jollekin

Olin esikoista vastassa metroasemalla. Iltapäiväkerhon teatteriretki oli kestänyt arveltua pidempään ja ehdin odotella hyvän tovin. En kehdannut kaivaa repusta lukemista, katselin ohikulkijoita.

Näyttäisi olevan totta, että harva meistä itsekseen hymyilee. Jos näin jonkun hymyilevän leveästi, käänsin päätä vaistomaisesti katsoakseni, kenelle hän noin hymysi.

Minua hymyilyttää usein onneksi. Mikä milloinkin riittää aiheeksi. Luulen hymyn olevan yksi perusilmeistäni.

Hymy menee harvoin hukkaan. Se päätyy jonnekin. Vastaantulijan ihmeteltäväksi, hänellekin hymyn lähteeksi. Vähintäänkin omallekin mielelle virkistykseksi.

Minä hymyilen usein lapsilleni. Miehelleni. Työlleni, unilleni, puhelimelleni, puhumisilleni. Perheelleni, ystävilleni. Unelmilleni, muistoilleni. Teekupilleni.
Toisinaan siis jollekulle, joskus vain jollekin. Ja ehkä toki jollekulle juuri silloinkin.

Jossakin on joku, joka luulee, että hymystäni tarvitsee jotakin tulkitakin. Loukkantuakin.
Se vaivaa minua yhä joskus.

Sitten onneksi unohdan asian taas ja saan itseni kiinni hymyilemästä uudestaan. Ilman syytäkin tai lupaa. Keväällä kai nyt ainakin saa.

En tarvitse ikuista kesää, mutta onhan se nyt selvää, että kun aurinko taas loistaa ja lämmittää on kevyempi elää ja hengittää. Aina unohdan sen. Oli talvi kuinka ihana tahansa, kyllä se kuplituttaa ja hymyilyttää, kun päivät kestävät taas paljon öitä pidempään.

Hymyilyttää ajatus viikonlopusta. Vaikka sössinkin esikoisen suunnitelmat, kun en lukenut tiedotetta ajoissa huolella. "Ei se mitään", oli hänen reaktionsa. Hymyilyttää sekin, ja erityisesti, kun mies veikkasi hänen vastaavan juuri niillä sanoilla.

Hyvää viikonloppua. Toivon, että meillä on aihe/aiheita olla edes tovi valoisalla tuulella.

Haastattelin itseäni toisten tekemillä kysymyksillä

Vatsataudista toipuessa oli vihdoinkin aikaa vastailla Junikan taannoin minulle esittämiin kysymyksiin:

Miten sinusta tuli se, mikä tänään olet?

- Koska synnyin keskimmäiseksi juuri tiettyyn sukuun, juuri tiettyjen vanhempien lapseksi, juuri tietyn siskon pikkusiskoksi ja myöhemmin minusta tuli isosisko juuri tietylle pikkuveljelle.
Minulle sattuivat juuri tietyt opettajat, tarhassa, koulussa, lukiossa, yliopistolla. Pidän montaa heistä tosi vaikutuksellisina - en toki kaikkia.
Uskon, että pienilläkin lauseilla voi olla isoa vaikutusta. Ja myös toisinpäin. Joskus isotkaan asiat ei hetkauta. Pari tärkeää kaunista sanaa oikeissa saumoissa. Hyväksynnän kokeminen, juuri sellaisena, kuin on, eikä vain sellaisena, kuin haluaisi olla, yrittäisi vaikka esittää olevansa.
Olen mitä olen siksikin, että tielleni on sattunut juuri tietyt ihmiset. Ystävät.
Olen asunut teininä ulkomailla perheeni mukana, käynyt pientä ulkosuomalaisten tiivisyhteisöistä koulua.
Olen ollut vaihdossa Tukholmassa, siellä opiskeltu vaikuttaa varmasti siihen, millainen olen tänään opettajana.
Tänään olen paljon ja se on loputtoman monen sattuman, seikan, suunnitelman, työstön, valinnan, tapahtuman, koetun,opitun ja eletyn summa.

Kuinka pitkälle eteenpäin elämääsi pystyt hahmottamaan?

- Enpä juuri pitkälle,oikeastaan vain tosi lähelle. Olen ennemminkin taaksepäin kallellaan. Tai ihan tässä päivässä vaan.

Jos saisit valita minkä tahansa auton maailmassa ilmaiseksi itsellesi, minkä valitsisit?

- Aurinkoenergialla toimivan asuntoauton. Ai että. Sillä minä veisin pojat retkelle milloin minnekin!

Mistä blogisi nimi on peräisin?

- Perustin blogini säilöpaikaksi paljolle, mutta tiesin, ettei kaikkea saisi kuitenkaan talteen. Siksi Pala tallessa. Myöhemmin jouduin muuttamaan nimeä hiukan, kun ihan alkuperäisessä blogissani oli minusta liian paljastavia kuvia lapsistani, sellaisia, joissa näkyivät kasvot kokonaisina. Pieni pala tallessa on minusta vielä realistisempi. Sillä blogiin tallentuu vain pieni osa elämästäni.

Kuka julkisuuden henkilö varmuudella tunnistaisi ja tervehtisi sinua vastaan tullessaan?

- Joulupukki? Jos minä tervehtisin ensin, ja hymyilisin leveästi.

Jos sinun täytyisi kuvata OMAA henkisyyttäsi muotona, minkä muotoinen se olisi?

- Hmm, ei harmainta hajua. Ehkä omalla henkisyydelläni ei ole muotoa tai liekö sitä edes olemassa. Sydän?

Minkälaisen ihmisen elämäntyyliin sinun on vaikea samaistua?

- Tähän minun on vaikea vastata "julkisesti", tiedän kyllä mitä sanoisin oikeasti.

Miksi sinun on vaikea samaistua edelliseen?

- No ensinnäkin, on valintoja, joiden seurauksista täytyy jaksaa kantaa vastuuta tavalla tai toisella vuosia, ehkä jopa elämän loppuun saakka.

Kuljetko trendijuttujen edellä, mukana vai perässä vai vältteletkö niitä ihan tietoisesti?
(trendijuttu voi olla vaikka blogeissakin trendeinä esiintyvät jutut; ruoan valokuvaus, macaronsit, puukengät, tietty musiikkityyli)

- Minulla oli kerran ihana luokkakaveri, joka vitsaili olevansa niin paljon edellä, että muut luulevat hänen olevan jäljessä. Kulki mm. salihousuissa, kun me muut toivoimme niiden jo olevan matonkudetta. Ja oikeassa oli, nyt niitä on taas! Hän itse vain ei saa enää olla sitä todistamassa. Surullista.
En luultavasti välttele trendejä tietoisesti. Joistakin inspiroidun varmasti virran mukana ja osasta pysyn iäti poissa.

Mikä ei kiinnosta sinua?
- Formulat vaikkapa. 

Pääsiäisloma

Ikioma. Kukaan ei sairastanut meillä kotona. Sittenkään. Pesuvati on ollut valmiina makuuhuoneessa toista kuukautta. Töissä ja kaikkialla katalaa vatsatautia, muttei se vieläkään tullut meille, saatiin rauhassa kaikki lomapäivät huilia. Ei tehty kummempia ja silti olin ihmeen onnellisellakin tuulella. Tavattiin ihmisiä. Syötiin yhdessä. Siivottiin ja oltiin kuitenkin sotkuisastikin. Kävin palstalla teellä yksiksenikin. Ihan varmasti rakastin kovastikin.

Olen toisinaan ymmällään, miksi sama mies on ihana yhäkin. Ja aina vain hänkin jaksaa katsoa minuakin. Sitä kuulee pariskunnista toisenlaistakin. Ja tokihan olemme ihan alussa, mekin. Mistä moinen sattuma kohdalleni. Kenelle ja kuinka usein sanon kiitokseni. Parhautta kömpiä kainaloonsa. Herätä aamulla tutusta tunteesta. Jos missä, siinä on hyvä olla. Jos kuka, hän on minulle oikea voima. Silloinkin kun on takkuista, eikä tiedä, jaksaisiko nousta peiton alta. Vallan naurun paikka!

Keksin projektin töihin. Liikkeet tanssiin. Kareen lohduksi. Omituisen olon puettua sanoiksi.

Repäisyntarve. Kun ei enää mene kihloihin, eikä naimisiin. Ei saa kertoa kenellekään vauvauutisia, kun lapsia on jo ne kaksi, jotka koskaan sain saada. Kun on mieluinen koulutus ja virka. Kun kukaan ei täällä kotona hymyile pienet sormet tiukasti kiinni puntissa. Asuntolaina on, eikä olla mihinkään muuttamassa. Ympärillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu kaikenlaista tietenkin. On hienoa saada olla se kuuleva korvakin. Mutta joskus tekisi mieli r e p ä i s t ä  (taas) itsekin, mitä se ikinä sitten olisikin.

Toki ymmärrän senkin, ettei itsestäänselvää ole mikään sellaiselta tuntuvakaan. Ja tasainen arki saattaa hetkessä ollakin jotakin ihan muuta, kamalaakin vaikka, tai surullista. Mutten minä kaipaakaan sitä, että minut repäistään tahtomattani mihinkään ikävään, kuka sellaista tietenkään.

Näinkin on hyvä, kiitän. Aivan mahdottoman ihanasti. Muistanhan sen aamusta yöhön asti. Koti, mies, lapsia kaksi. Työ, perhe, ystäviä ja toistaiseksi terveyteni! Nukkumaan tästä, hymyineni.

Voikaa hyvin. Tehdään kevät. Sanotaan, ne kolme pientä sanaa.

Paluu arkeen