Elämällä on tapana mennä nopeasti.
Kunpa jotain saisi talteen...
tiistai 15. maaliskuuta 2011
***
Muistelen kiitollisuudella Japanissa viettämiäni aikoja. Tajunnanvirta on melkoista soppaa hetkinä, jolloin olen yksin. Kumpa kaikki olisi siellä jo hyvin.
No ei varmasti ole hyvin. Se tässä tuohduttaa, että tällaisissa tilanteissa koko karmea totuus alkaa paljastua aina viiveellä. Julkiset lausunnot haluavat viimeiseen asti vähätellä ja kaunistella; eihän tässä hätää, reaktorit vaan pikkasen räjähtelee. Lopulta tulee pakko sanoa asiat niinkuin ne ovat. Juuri luin, että tilanne tuskin enää on hallinnassa Fukushimassa.
Ihminen luulee olevansa kaiken yläpuolella ja voivansa tehdä mitä vain, mutta tässäkin on osoitus, että luonto antaa takaisin, että roikaa. Ei voi silloin mitään.
Minä en osaa olla puolestakärsijä, minulta ei mene voimat käsivarsista, mutta kovasti silti mietityttää ja huolestuttaa tämä kaikki.
Heippa Sari, Viluinen ja Minja. Minun sisälläni on lapsi, joka ei jaksa tai osaa käsitellä tällaisia isoja murhenäytelmiä. Se haluaa hokea, että kaikki kääntyy vielä hyvää kohti. Kuvat ja uutiset ovat alusta alkaen olleet täysin lannistavia ja sellaisia, joista voin vain todeta, että miten tuosta mitenkään selvitään, ikinä, koskaan, ei mitenkään...
Minut on ainakin teinistä saakka pesty niiiiiiin ydinvoimavastaiseksi, että pienikin virheliike jossakin ydinvoimalassa on minusta ihan mahdollisimman kauheaa ja tuhoisaa. Minä vakavissani olin suuntaamassa joditablettikaupoille jopa täällä suomessa. Sillä EKOSYSTEEMISSÄ kaikki vaikuttaa kaikkeen ja asiat kiertävät, kerääntyvät, kulkeutuvat... Niiin selvää, että ruokaa saastuu matkojen päästäkin. Ja sitten säteily siirtyy ties minne...
Selvisi joku kyllä tsunamista, mutta nyt on koko maa pulassa! Voi niitä viljelijöitäkin. Mistä he nyt saavat elantonsa. Mistä kukaan ruokansa...
4 kommenttia:
No ei varmasti ole hyvin. Se tässä tuohduttaa, että tällaisissa tilanteissa koko karmea totuus alkaa paljastua aina viiveellä. Julkiset lausunnot haluavat viimeiseen asti vähätellä ja kaunistella; eihän tässä hätää, reaktorit vaan pikkasen räjähtelee. Lopulta tulee pakko sanoa asiat niinkuin ne ovat. Juuri luin, että tilanne tuskin enää on hallinnassa Fukushimassa.
Ihminen luulee olevansa kaiken yläpuolella ja voivansa tehdä mitä vain, mutta tässäkin on osoitus, että luonto antaa takaisin, että roikaa. Ei voi silloin mitään.
Minä en osaa olla puolestakärsijä, minulta ei mene voimat käsivarsista, mutta kovasti silti mietityttää ja huolestuttaa tämä kaikki.
Hieno tuo Japaninlippu-kuva.
Minäkin luulen, että se mitä on kerrottu on vasta jäävuorenhuippu.
Ja niin surulliseksi tulin taas kun luin säteilystä ruoassa.
En ole koskaan käynyt Japanissa, mutta lapsuudessani sain olla lähellä heidän kulttuuriaan, sillä parhaan ystäväni isä oli japanilainen.
Heippa Sari, Viluinen ja Minja.
Minun sisälläni on lapsi, joka ei jaksa tai osaa käsitellä tällaisia isoja murhenäytelmiä. Se haluaa hokea, että kaikki kääntyy vielä hyvää kohti. Kuvat ja uutiset ovat alusta alkaen olleet täysin lannistavia ja sellaisia, joista voin vain todeta, että miten tuosta mitenkään selvitään, ikinä, koskaan, ei mitenkään...
Minut on ainakin teinistä saakka pesty niiiiiiin ydinvoimavastaiseksi, että pienikin virheliike jossakin ydinvoimalassa on minusta ihan mahdollisimman kauheaa ja tuhoisaa. Minä vakavissani olin suuntaamassa joditablettikaupoille jopa täällä suomessa. Sillä EKOSYSTEEMISSÄ kaikki vaikuttaa kaikkeen ja asiat kiertävät, kerääntyvät, kulkeutuvat... Niiin selvää, että ruokaa saastuu matkojen päästäkin. Ja sitten säteily siirtyy ties minne...
Selvisi joku kyllä tsunamista, mutta nyt on koko maa pulassa! Voi niitä viljelijöitäkin. Mistä he nyt saavat elantonsa. Mistä kukaan ruokansa...
Synkkää. Haluan lipaskerääjäksi.
Lähetä kommentti