Perjantaiaamuna vein esikoisen kerhoonsa ja jatkoin kuopus rinkassa metsään. Tutulla kalliolla hän pääsi itsekin kävelemään ja kuljimme pitkin polkuja. Pysähdyimme usein, pieni poimi aarteita ja kuuntelimme ja katsoimme lintuja ja oravia. Löysimme lopulta aitiopaikan, jolta katsella aamua. Tyyntä ja kaunista. Muutama kalastajavene pärisytti välillä ohi ja horisontissa näkyi yksi iso laiva. Muuten niin hiljaista, että omia ajatuksia oli helppo kuulla. Otimme valokuvia meistä kahdesta. Sanoin monta kertaa, sinun kanssa on ihana olla, rakastan sinua. Ja että tullaan uudestaankin, myös isoveljen kanssa.
Kuinka kerron pojille, että luonto on meille tärkeä. Että sen suojeleminen vaatii välillä ponnistuksia, luopumisiakin ja pähkäilyä, mutta että siinä on järkeä. Kuinka osoitan lapsille, että heidän tulevaisuudellansa on väliä. Että minun tehtäväni ei ole haalia kokoon suurta omaisuutta vaan mieluummin lähteä tuhoisia jälkiä jättämättä.
En aina tiedä. Saarnaaminen tuskin mitään antaa, eikä myöskään pelottelu.
Mutta ulos vieminen on hyvä alku. Ja siellä ihastelu ja kuuntelu.
***
Ensi lauantaina toivon pääseväni tänne. Joko vihdoin alkaisi uusi aika, laitettaisiin kuriin meidät karkkitiskillä mankuvat kakarat. Kaikkea ei tule enää saada, kun toistaiseksi on vain yksi näitä maapalloja. Vaaditaan ilmastolakia, näytetään, että toivotaan parannusta, ja että vielä ei ole myöhäistä toimia.
6 kommenttia:
Kiitos vinkistä! Siis tuosta ihmistulvatapahtumasta, joka on mennyt minulta ihan ohi. Ja, tuskin sinun tarvitsee lapsillesi saarnata luonnon tärkeydestä, kun se on varmasti heille itsestäänselvää. Vietätte paljon aikaa rauhoittavalla rannalla ja luonnossa. Näistä kokemuksista tulee takuulla lapsillenne todella tärkeitä ja he kaipaavat näihin paikkoihin myös aikuisina ja ovat valmiita tekemään materiaalisia uhrauksia, kuten kotoa on arjen kautta opittu. Ymmärrän kyllä problematiikan. Meillä kun esim. ei ole autoa ihan ympäristösyistä, on ollut miettimisen takana miten kerron autokuumeiselle lapselle miksi meillä ei ole autoa eikä tule, ja miksi muilla perheillä on - mustamaalaamatta kenenkään ratkaisua. Oli aika, jolloin esikoinen piti suht kovaäänisiä ympäristösaarnoja bussissa ja hoki miten hyvä on, että ajamme bussilla, kun autot saastuttavat.. Hieman puna kohosi korviini. Monissa kysymyksissä saa olla kieli keskellä suuta lasten kanssa. Mutta ei lapsille valehdellakaan voi.. Fanaattisuutta koetan kuitenkin välttää viimeiseen asti ja saada lapset ymmärtämään, että asioihin on olemassa monia näkökulmia ja ihminen yleensä pyrkii parhaaseen ratkaisuun. Optimismi täytyy säilyttää tässä kauhuskenaarioista elävässä maailmassa.
Ihania kuvia ja maisemia - tärkeitä ajatuksia!!!! ♥
Sinun blogisi on ihana ja inspiroiva!
Niinpä. Tätä olen itsekin miettinyt usein. Mutta nyt jo parin koululaisen kanssa olen huomannut kuinka paljon heille on jäänyt jo asiasta tietoa ja tapaa elää jo pelkästään siitä, miten meillä vaan eletään, millaisia valintoja tehdään. Niistä on tullut heille itsestäänselvyyksiä.
Se, että luonto tehdään tärkeäksi lähtee siitä, että se tehdään läheiseksi. Ja sitähän te teette! Liikutte selvästikin paljon luonnossa, pidätte palstaa..
Elämän kunnioittaminen kaikkinensa, kun lapset näkevät ja kokevat sen, jää ihan varmasti jonnekin selkäytimeen ja tulee teoiksi. Niin haluan ainakin uskoa!
Kiitos tästä postauksesta.
Mahtavat kuvat :)
Kiitos teille. Lämmittää mieltä, jos itselle tärkeä aihe kiinnostaa muitakin. Elina ja J, uskon itsekin tuohon, että ei tarvitse sanoa, mikä on tärkeää vaan juuri noin, elää ja näyttää. Joskus vain nykyään tuntuu, että eko sitä ja luomu tätä kun myydään ja saa ostettua, niin tuntuu, että sitä se ympäristönsuojelu on, ostamista. Vaikkei ole, oikeasti...
Toivottavasti Rautatientorille tulee tuhansia lauantaina.
Taidetaan käydä samoilla ranoilla ja kallioilla tankkaamassa jaksamista ja kuuntelemassa omia ajatuksia. Tuo kellertävä mökki/sauna vastarannalla näkyy meidän eilisissä rantakuvissa...
Lähetä kommentti