tiistai 11. elokuuta 2009

Mustikkasuu




Mikään ei maistu suussani kuin mustikka. En sano että se olisi parasta mitä tiedän, mutta ainutlaatuista se on. Mökin metsämustikoita syödessäni tajusin, että mustikka on varmasti yksi varhaisimmista mauista, joita olen kokenut. Ja todella, jo äidinmaidon kautta, kesäkuun vauvana, olen varmasti kylpenyt mustikassa. Muistan kuvan, jossa olen pieni pötkylä-vauva, mökillä, mustikansinisessä potkupuvussa ja lakissa.

Vauvat ovat ihania. Sain viestin ystävälle syntyneestä kolmannesta ja tunsin haikeutta. En saa olla kolmen äiti. En saa omaa pientä lämmintä ryppyistä vastasyntynyttä enää syliini. Kuinka ihana hän varmasti olisi. Kuopuksestakin tulisi isoveli. Miten suureksi arvoitukseksi meille jääkään miltä hän näyttäisi, minkä luonteinen olisi.

Kuinka kyltymättömäksi ihanuus voikaan tehdä.

Mutta sain suun täydeltä mustikoita. Ihania, sinisiä, mehukkaita. Ja minulla on kaksi lasta, joiden seurasta olen nauttinut niin paljon kuin ikinä olen ennättänyt ja osannut. Aamuin ja illoin, päivin ja öin.

Niin minä mietin, ja taas mustikoita söin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia kuvia mustikkapojista. Lähetä ihmeessä pilttimarjaretki kilpailuun.

Joola kirjoitti...

Kiitos. Näitä katselen sitten talvella ja tunnen kesän ja mustikanmaun.