maanantai 10. elokuuta 2009

Siellä oli vielä kesä










Nautin, kun voi antaa lasten olla sisällä ja ulkona, ravata ovista. Ilman, että täytyy riisua ja pukea.

Uida voi, ilman uima-asuja, tai jos uimahousut sattuivat huvittamaan tai pelastusliiveistä on turvaa, niin sitten niiden kanssa.
Uida ylipäänsä, puhtaassa lämpimässä järvessä. Aamulla ensimmäisenä, illalla saunasta, miltei viimeisenä. Ja monta kertaa siinä välissä.
Uskalsin jälleen hypätäkin, laiturin päästä. Olen nuorentunut hiukan.

Mökin laituri on yksi parhaita paikkoja maailmassa.

Kesä vielä kohisi kaikkialla ja välillä jopa minullekin tuli ainakin lämmin, jopa kuuma. Näkyi sisiliskoja ja muurahaisia. Yöllä kävimme etsimässä tähtiä ja täysikuuta, mutta saimmekin lepakon bongattua.

Kävimme marjassa, poimimme vadelmia ja mustikoita. Se oli ihanaa, että niitä oli, että pääsimme, kas sadunhohtoista, kun ei tee pakolla ja on hyvässä seurassa.

Nukuin Järvikammarissa kahden kultani keskellä. Kesäyössä, sillä en vielä myönnä syksyä. Ja päivänokosia, iltaan saakka, kun kelloon ei katsottu ja mentiin sillä rytmillä, mikä tuntui hyvältä.

Lähdettiin ainakin yhdeksi yöksi ja oltiin kolme. En olisi halunnut lähteä vieläkään, sillä tuntui, että kun lähdemme, myös kesä jää taaksemme.

Tuntui hyvältä, kun kaupungissakin oli lämmin. Ja oma kulta meitä kolmeaan vastassa. Pelasi vielä esikoisen kanssa pihassa palloa ja kuopus tahtoi soittaa ilmakitarallaan ja tanssia koneelta kesälauluja. Kävin mietteissäni yksin kaupassa hakemassa marjojen seuraksi viiliä ja jugurttia. Iloitsin kun vielä tarkenee varvassandaaleilla.

Elokuu, anna huolettomia askeleita, keveitä pulahduksia, suukkoja ja halauksia. Sillä kesä, sinä olet vielä myös täällä.

Ei kommentteja: