tiistai 10. maaliskuuta 2009

Earth Hour 2009


Tiedän mitä en tee lauantaina 28.3. klo 20.30-21.30.
En sytytä valoja. Leivon evääksi uuden kakun vaikka. Ja ollaan kynttilänvalossa.
Olettehan kaikki tahoillanne mukana.

Välillä olen ollut jo jäädä sen nousuveden alle, tulevien ilmastopakolaisten äänet ovat jo kantautuneet ovelle. Olen itkenyt ja katunut, että olen saattanut lapsia tänne maailmaan kärsimään kamaluuksista, joita minä ja aikalaiseni olemme olleet heille kasaamassa.
Välillä tuntuu hivenen toiveikkaammalta. Vaikka kyllä kylmät väreet ja kyyneleet nousivat näistäkin videoista.

Viis minusta, mutta kunhan lapsillamme olisi joskus hyvä olla, nyt viattomilla. Jos minä nyt pikku hiljaa vihdoinkin osaisin jostakin luopua, heidän pallonsa voisi pelastua. Auttakaa minua, ihana materia ottaa niin helposti otteeseensa. Tarjoillaan sitä vertaistukea, kerrotaan toreilla ja turuilla omista kipuiluista ja oivalluksista. Minä haluan olla varma, että minulla on antaa joitakin konkreettisia vastauksia, kun lapseni kysyvät isoina, mitä me miehen kanssa tehtiin, kun ilmastonmuutos alkoi voimallisesti karata.

Uusi elämä alkaa taas huomenna. Ei, en ole lainkaan valmiina, mutta jostakin ja joskus sen muutoksen on alettava. Rakkaat esikoinen ja kuopus, jo te olette sen arvoisia. Kohti ekologisempaa elämäntapaa, hiirenaskelin tai harppauksilla. Kuun lopussa sammutetaan valoja. Kyllä tämä vielä on voitettavissa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En voi lakata hehkuttamasta tätä sinun mahtavaa blogia ja hienoja tekstejäsi. KIITOS!

Taas kirjoitit niin hienosti ja rehellisesti.

Täällä sammuvat valot myös, toki muutenkin vähennämme mutta tuolloin lauantaina sammutan ihan kaiken joka sähköllä toimii.

Joola kirjoitti...

Kiitos itsellesi Minja! Itkettää. Ainakin meitä on sitten kaksi perhettä:). Vähän minua jo mietityttää, kuinka pienet saavat unen päästä kiinni, meillä kun ovat tottuneet pieneen univaloon ysin aikaan, kun käydään nukkumaan. Mutta ehkä pieni seikkailu on joskus paikallaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä jos laittaisitte kynttilän nukahtamisen ajaksi palamaan johonkin turvalliseen paikkaan? Olemme itse käyttäneet sitä kikkaa että keittiönpöydälle kynttilä ja lastenhuoneen ovi raolleen :)

Joola kirjoitti...

Minja tuo kynttilä juttu kuulostaa niin kauniilta. Meinaan kokeilla!

Joola kirjoitti...

Voi ärsytys. Tietysti kynttiläjuttu on yhdyssana, grrr.

Jonna kirjoitti...

Meidänkin perhe on mukana kuun lopussa. Toki muutenkin tehdään parhaamme, että lapsilla olisi täällä sitten isonakin hyvä olla.

Joola kirjoitti...

Kivaa kuulla Kanerva.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana myös :)

Nelli

Jesse eno kirjoitti...

Itse tuli vähän mieleen maapallon muistopäivä, vaikka sitä kunnioitimmekin kynttilöin.