lauantai 28. maaliskuuta 2009

Valojensammutuspäivä



Ollaan katsottu vaikuttavat videoklipit esikoisen kanssa, mutta vältetty toki saarnaamasta. Viety taloyhtiömme rappuihin julisteet, jotta moni innostuisi olemaan mukana. Esikoisen kanssa ollaan suunniteltu, ja hän on odottanut innolla. Tänään se sitten on, ilta jolloin sammutetaan valoja.

Pienten ei tarvitse tietää, että ilmastonmuutos on pelottava asia ja mahdottoman vakava ongelma. Mutta suunnitelmana onkin juhlia tätä hienoa maapalloa. Ja sytyttää kynttilöitä ja ajatella hetki kuinka pallo on meille hyvä ja ihana. Kiitollisia saadaan olla. Syödään herkkuja. Suklaakakkua on ainakin tullut luvattua ja tällaiset lupaukset esikoinen muistaa takuulla.

Ja jos käy niin, että pelottaa, en aio käydä suuttumaan ja julistamaan, että kyllä nyt pimeässä ollaan vaan, kun kerran jotain sovitaan ja muillekin suositellaan. Sitten sytytetään jokin pieni lamppu. Ja keksitään muuta puuhaa. Unilauluja ja sen sellaista.

Kuopuksen henki ei vielä kulje ihan normaalilla tavalla. Kurjaa katsoa sivusta. Niin että voi kynttilätunnelmoimisemme siihenkin kaatua, että täällä vain hoidetaan potilasputkosia.

Eikä meille siitä suutu maailma, jos emme Earth Hour:a vietäkään oikealla tavalla. Tärkeämpää on, mitä teemme huomenna ja jatkossa. Minulla on loppu elämäni aikaa yrittää parasta. Mukavaa iltaa kaikkiin koteihin ja paikkoihin, joissa vietetään ihan kohta aikaa vähässä valossa.

2 kommenttia:

Elisa kirjoitti...

Tämä Earth Hour on ihan loistava keksintö. Meillä on kämppä pimeänä mitä nyt tietokone on päällä. Pojat nukkuvat (kun kipeinä), mies pelaamassa tennistä, Äitee täällä kynttilän valossa...

Joola kirjoitti...

Niin olikin. Oli ihana olla mökkitunnelmissa.