tiistai 28. syyskuuta 2010

Totuuksia






Kuopuksen kanssa oli ihanaa jumpassa.
Esikoisen pyöräilyä on ilo katsella.
Veimme kirppiskaappiin myyntiin lisää tavaroita, vaikka edellistenkin myynti on ollut vaisua. Ihmisillä taitaa jo olla kaikkea.
Pojat leikkivät tänäänkin ihania leikkejä, joissa autot ja junat ovat puhuvia roolihahmoja (jooko et tää ois...), jotka joutuvat pulaan, käyvät pissalla, tekevät ruokaa, riitelevät ja sanovat rakastan sinua ja olet ihana.
Esikoinen on reilun viikon harjoitellut kuulapeliä. Ennätyksensä on 18, itse en lapsena mökin vintillä tainnut koskaan päästä kolmosta pidemmälle, vaikka peli olikin mieleenpainuva ja kiehtova.
Ruuaksi laitoin meille kolmelle tofua ja juureksia, miehellä on taas oma kuurinsa. Minäkin kuureilisin, jos keksisin mikä poistaa turvotusta ja omaisin enemmän itsekuria.

Ja äsken katsoin "sen" Ulkolinjan dokumentin vaateteollisuuden kamaluuksista. Koen velvollisuudekseni minäkin mainostaa kyseistä dokumenttia kaikille, niin kauan kuin se vielä on katsottavissa ylen areenasta. Myrkkyä halvalla. Joskus totuudet todella kirvelee ja on kamalia. Tulee voimaton olo ja ihmettelen , mitä kaikkea me ihmiset olemmekaan tälle kauniille ja ainutlaatuiselle pallollemme jo tehneet, ja eikö mitään rajaa tärväämiselle ole olemassa.

Teininä vaikutuin tästä Greenpeacen kampanjoissaan käyttämästä intiaaniviisaudesta.
Vasta sitten, kun viimeinen puu on kaadettu,
Vasta sitten, kun viimeinen joki on myrkytetty,
Vasta sitten, kun viimeinen kala on pyydystetty,
Vasta sitten tajuat, ettei rahaa voi syödä.

Se on niin käypä edelleen.

Kannattaa katsastaa myös Chocolate circuksessa ollut postaus vaateaiheesta. Eettisempiä, ekologisempia ja terveellisempiä vaihtoehtoja on olemassa. Niiden etsiminen ja kaiveleminen vain tuntuu välillä rasittavalta. Miksei kaikki väärä ja myrkyllinen ja epäreilu vain lakkaa olemasta! Mitä ne päättäjät oikein jahkailevat niissä kokouksissa. Kakarat kuriin karkkikaupassa. Jonkun on asetettava meille kuluttajillekin rajoja, kun se on näemmä itse itselleen niin vaikeaa keskellä arkea. Suuret päätökset unohtuvat ja taas sujahtaa jotakin kassiin marketista. Miksei vain hyvää ole tarjolla, vaikka vähän kalliimmalla. Jotta tajuttaisiin, ettei ilmaisia aterioita ole olemassa. Ja että vähempikin riittää, jostakin on varaa luopua.

Painun nukkumaan tästä paasaamasta. Hyvää alkanutta viikkoa, kaikesta huolimatta. Vielä on myös paljon hyvää ja kaunista - jota vaalia, tallella.

11 kommenttia:

heikku kirjoitti...

ensiksi aioin huikata, että tuo kuulapelihän oli ihan mahdoton. en kyllä koskaan päässyt sitä läpi. varmaan jäi samoihin lukuihin kuin sinä, joten sulla on kyllä hurjan taitava esikoinen!

pitää katsoa tuo dokumentti. muissakin blogeissa se on tullut vastaan. tuollaisista dokkareista tulee kamalan surulliseksi, ja voimattomaksi. intiaanit on viisaita. kirjoitan tuon kalenteriin ylös.

Anonyymi kirjoitti...

Paasaa vaan - ihan hyvä, että epäkohdista, vääryyksistä ym. paasataan, muistutetaan ja tiedotetaan ihmisille. Ostaisin oikein mielelläni tuotteita, jotka ovat myrkyttömiä ja kunniallisesti tuotettuja. Mutta on vaan helpompaa ostaa sitä mitä tulee eteen - varsinkin, kun välillä lapsille ei tahdo löytyä sopivia vaatteita, kun ovat todella hoikkia. Hyvää aurinkoista syksyn jatkoa! t. S.O.

minja kirjoitti...

Minä tykkäsin paasauksesta! Ei näistä asioista vaan voi jauhaa liikaa.
Lainasin inkkariviisauden omaan blogiini, kiitos siitä.

Tiedätkö, ryyä voin ollakin höhlö! Vasta nyt tajusin että sinä olit sinä kun Jonna mainitsi istuneensa samassa pöydässä ja sinulla oli mun tekemä koru kaulassa. Ja nyt kuin luin viestisi, niin ihan selvästihän se olit sinä, en vaan tajunnut :D

Ai jestas, pää on kuin nuijalla pamautettu :D

Anna kirjoitti...

kiitos että paasasit. Ajattelin, etten katso dokumettia, ettei tule huono-omatunto, pahamieli jne. Mutta nyt katson.

Luin aikaisemmin blogiasi. En huomannut paluutasi. Mutta ihanaa, että olet palannut.

Joola kirjoitti...

Paasaan siis ehkä jatkossakin, kun ei kerran tyrmätty:). Paasaajaksi olen siitä huono, että ihan samoissa "synneissä" ryven kuin liian moni muukin. Ihan kesken vielä omakin ekoilu, mutta ainakin yritän!

Heikku ja Anonyymi, kiva kun kommentoitte ja tänne löysitte. Ja Annakin takaisin, kivaa. Ehkä blogini ei olekaan kuollut, niin kuin yhden teinin kassissa metrossa julistettiin.

Ja Minja. Minä meinasin jo tilaukseen laittaa, että kuka, mutta sitten halusin tehdä sen vain omalla nimellä, koska halusin korostaa, että ihan oikea minä halusin tilata ja kannattaa hyvää, eli puotiasi, eikä vain tämä blogiminä. Ja sitten ajattelin, että pian keksit kuitenkin, ja keksitkin. Minähän se;).

Inkkariviisaus on yksi syy nykyiseen elämäntapaani. Pieneen seiskaluokkalaiseen se kolahti ja vaikutti syvästi. Ja kun greenpeacen feissari antoi tänäkesänä keskustassa minulle lehdykän Greenpeacen toiminnasta, siinä se oli yhä kannessa. Tuli kyyneleet siinä kadulla, kun muistin, miten hyvä se minusta oli teininä ollut. Ja miten moneen vihkoon ja kalenteriin ja kirjansivuun ja ties minne olin sen silloin kirjoitellut. Ja ajattelin, että se 13/14-vuotias minä olisi iloinen monesta asiasta, joita minulla nyt on, ja tavasta jolla elän. Sekin itketti. Sillä tavallaan teininä jo tiesin puhtaasti ja viattomasti, mitä elämältä haluan. Ja olen saanut paljon. Miehen ja perheen, ja vieläpä siis sellaisen miehen, jonka kanssa jaamme yhteiset arvot, joissa jokin ihan muu kuin raha on korkeimmalla paikalla, ja yhteinen tavoittelunkohde on aina vain ekologisempi elämäntapa. Ja pitää perhe onnellisesti kasassa maailman tuiverruksessa...

Maarit kirjoitti...

En voi sanoa olevani ekologinen - varsinkaan, kun vertaan sinuun. Olen vasta siemenasteessa ja liiankin naiivi sen suhteen, että eikö maailmasta voisi vain kaikki huono poistua. Myrkyt, tuhoavat aineet, epäekologinen. Emmekö muka ole jo niin taitavia teknologiassa, että voimme kaiken tehdä ekologisesti?

En ole tuota dokumenttia katsonut, mutta iloitsen siitä, että tuodaan aihe esiin. Kovin usein joudun kommentoimaan vaatteiden ekologisuutta - ja itse olen tullut vähän siihen tulokseen, että maahan pudonneiden puiden lehdistä vain kankaita kutomaan tai lammas pihalle villaa tuottamaan...

minja kirjoitti...

Todella lämmittävää kuulla että jo nuorena välitit niin! Minulle ihmisoikeus ja luonnonsuojeluasiat olivat vielä tuolloin hiukan kaukaisia käsitteitä. Siis olin kyllä maanläheinen aina pohjimmiltani mutta teini/nuoruusvuodet olivat muuten niin vaikeita etten oikein osannut ajatella muutakuin itseäni (ja tietysti siis lähimmäisiäni). Ehkei olisi ollut niin vaikeaa jos minun olisi annettu tehdä sitä mistä tykkäsin ja annettu olla sellainen kun on, sekä ulkonäöllisesti että muuten. Olin aivan hukassa kun piti yrittää olla ihan eri tyyppi.

Ihana kirjoitus, tunne käsinkosketeltava. Olette ihania!

Bella kirjoitti...

Löysin blogisi chocolate circuksen kautta ja kun aloin nopeasti selailemaan postauksia ja otsikoita jostain syystä purskahdin itkuun! Ihan ilonkyyneleitä olisvat kun oli niin koskettavan oloinen blogi ...

Aivan mahtavaa, niin aito, niin kaunis. Yleensä olen se, jonka mielestä realismi on pahasta ja yököttävää mutta sinun elämäsi näyttää todella kauniilta ja aidolta.

Minullekin tuli hyvä olla. Ihanaa syksyn jatkoa! :)
Kiitos Blogistasi!

Joola kirjoitti...

Maarit, katso toi dokumentti. Mulla kävi mielessä, voisiko oikeesti niillä asioilla - vaatteiden kemikaaleilla - olla vaikutusta sunkin kohdalla? Mustat vaatteet mainittiin erikseen...

Minja kiitos, itse olet ihana ja onneksi teinivuodet on nyt takana:).

Ja Bella. Kiitos kauniista sanoista. Melko usein mietin, onko avoimen blogin pitämisessä järkeä. Että minun tekee mieli kirjoittaa ja blogissa yhdistyy moni mieluinen asia, mutta ennen muuta minä blogiani tarvitsen, ei muu maailma. Joistakin tuttavistani on kiva varmaan kuvia katsella ja aistia vähän meidän kuulumisia. Ja sitten on blogituttuja, jollaisia on joitakin ollut jo vuosia. Mutta mutta... Mutta kivaa Bella, että löysit ja vielä jätit kommentin. Lämmitti! Kaikkea hyvää toivon sulle.

Kerttu kirjoitti...

Saa paasata! ;D

Olen myös tästä aiheesta lukenut. Dokumenttia en ole uskaltanut katsoa... Pitäisi varmaan rohkaistua.

Blogissani on sinulle tunnustus.

Joola kirjoitti...

Kiitos Kerttu! Olet kultainen.