perjantai 10. syyskuuta 2010

Aarteita löytämässä




Esikoisen tekemä Afrikantähti on superhieno. Hän tekee lähes päivittäin jotain superhienoa. Aikaa ja kärsivällisyyttä kysyviä puuhastuksia. Olen täynnä kunnioitusta ja ihastusta. Lapset ovat luovia ja taitavia.

Kuopuksen uhmakiukkuihin olen jaksanut eilen ja tänään suhtautua hieman lunkimmin. Meitä molempia hymyilyttää keksimäni kömpelö runo: Pannaan jalat pakettiin, M-poika rakettiin. Sinne lentää Kiukkupussi, katsomaan jää jänö-jussi. Takaisin kun tulee sieltä, hymy koristaa jo suun pieltä.

Ja nuo kaksi pelasivat tänään hyvin yksiin. Leikkivät monia leikkejä ja juttelivat niin ihania keskusteluita, että moni hommani seisahtui, kun jäin vain kuuntelemaan.

Vielä me saamme asiat rullaamaan. Innostuimme järjestystäkin täällä taas vaihtamaan, huomenna jatketaan. Näiden timanttieni kanssa on ihana elää vaan.

10 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Hienoin ikinä näkemäni Afrikantähti!

Joola kirjoitti...

Lämmitti kommenttisi. Niin minustakin:)

Joola kirjoitti...

Tai siis nyt laitoin tökerösti. Se on hienoin minunkin näkemistäni.

Sarppu kirjoitti...

Hieno peli, meillä myös esikko on ollut kova tekemään kaikkea, nyt isompana on mennyt sitten soittamisen puolelle, onneksi vieläkin välillä innostuu ja tulee hienoja töitä.

Kerttu kirjoitti...

No on kyllä upea peli!! Aivan mahtava!

Ja hieno on keksimäsi runokin. Ei ollenkaan kömpelö!

Anonyymi kirjoitti...

Peli, tämä itse tekemä, on oikea aarre! Varmaan säilytät sen ja sitten lapsen ollessa isompi tai peräti aikuinen otat esille. Tietysti peli on ensin käytössä niin kauan kuin kiinnostaa pelata. Mukavaa tulevaa viikon alkua! t. Sirpa

Vintage living kirjoitti...

Se on kyllä uskomatonta kuinka pojanviikarit on joinakin päivinä ylimmät ystävät ja joinakin päivinä pahimmat vihamiehet! Ja nyt kun meillä vanhin on teini niin ovet paukkuu pienistäkin veljesten välisistä sanailuista. Jotkut päivät on pelkkää huutoa teinin ja muiden veljien välillä, huokaus. Onneksi se on kai ohimenevää.

Kun vanhin oli 3,5 ja keskimmäinen 2 niin se oli kyllä vielä pahempaa kun nyt:D Silloin eivät pysyneet viittä minuuttia sovussa.

inkeroinen kirjoitti...

Hyvä runo! Luovat keinot kiukkupussien kesyttämiseen on kyllä parhaiten toimivia, vaan miksihän sitä huomaa pöljästi karjuvansa pienelle niin usein..
Ja tuo on kyllä oikeesti hienoin aprikan tähti!! Ihailtavaa paneutumista lapsoselta!

minja kirjoitti...

Voi kuinka hieno peli! Siinä on taas hyvä esimerkki siitä kuinka lapset eivät tarvitse viimeisteltyjä muovihärveleitä. Saavat taatusti niin paljon iloa irti kaikista omista upeista luomuksistaan ja se onnistumisen riemu!

Joola kirjoitti...

Te olette ihania, kun innostuitte myös pelistä! Ilahdutti kovasti meitä.
Taltioida koitan tuonkin, niin kuin monen muunkin jutun.
Vintage living: Oi teinien äitiys... Minua hirvittää se. Mutta haluan toki sen kokea. Ja toivottavasti sitten muistan, kuinka ihania he olivat pieninä ja yhä ovat ihan samoja minun rakkaita poikia, vaikka teiniys toisi mukana monenlaista. Itsekään kun en aina ole yhtä aurinkoa... Tsemppiä. Ja tuo 2 ja 3,5... Ai että. Kaksi tahto-ikäistä yhtä aikaa. Varmasti räiskyi:)